Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 25


 

Ympäristölupa, jätteen käsittely, Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy, Karvia

 

Ympltk 06.06.2024 § 25  

1710/11.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Heini Komppa

 

Hakija

Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy

Sarapohjantie 111

39930 Karvia

 

Luvan hakemisen peruste

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n 1 momentti, liitteen 1 taulukko 2,

kohdan 13 f mukaan jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittelyyn,

joka on ammattimaista tai laitosmaista tulee olla ympäristölupa.

 

Lupaviranomainen

Lupaviranomainen on Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta.

Ympäristönsuojelulaki 34 §:n 2 momentti

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta 2 §:n 1 momentin kohta 12 f

 

Hakemuksen vireille tulo

Lupahakemus on tullut vireille Kankaanpään kaupungin ympäristöpalveluissa 8.2.2024 ja siihen on saapunut lisäselvityksiä13.3.2024 ja 5.4.2024.

 

Toimintaa koskevat luvat, sopimukset ja alueen kaavoitustilanne

Toiminta on uutta toimintaa ja toiminnalla ei ole aiempaa ympäristölupaa.

 

Hakemuksen mukainen jätteen varastointi- ja käsittelyalue sijaitsee hakijan omistamalla kiinteistöllä Rn:o 230-411-42-1, Sahanmäki Karvian kunnan Sarvelan kylässä osoitteessa Sarapohjantie 111.

 

Alueella ei ole merkintää asema- tai yleiskaavassa. Satakunnan maakuntakaavassa on merkintä kh1 alueen kohdalla. Merkinnällä osoitetaan valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt.  Karvianjärvi sijaitsee noin 650 metrin päässä jätteen varastointialueen itäpuolella.

 

Natura-alue Karvian luomat (FI0200091) sijaitsee noin 1,2 km päässä alueen länsipuolella. Lähin pohjavesialue Pohjankangas-Elliharju (0223051, I-luokka) sijaitsee noin 4,2 km päässä alueen länsipuolella.

 

Laitoksen sijaintipaikka ja sen ympäristö

Alue sijaistee noin 5 km päässä Karvian keskustan pohjoispuolella. Alueen ympäristössä on metsää sekä haja-asutusaluetta. Lähimmät naapurit sijaitsevat 160 metrin päässä alueen itä- ja 190 metriä alueen lounaspuolella. Suunnitellun energia- ja jätepuun varastointikentän aluetta ympäröivät metsätilat.

 

Kiinteistö on merkitty maaperän tietojärjestelmään. Merkintä tarkoittaa, että tietojen perusteella kiinteistöllä on harjoitettu toimintaa, jossa on käsitelty ympäristölle haitallisia aineita.

 

HAKEMUKSEN SISÄLTÖ

Yleiskuvaus toiminnasta

Kyseessä on uusi toiminta. Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy:n Karviaan sijoittuva kierrätysasema vastaanottaa ja käsittelee puuta. Kierrätysasemalla otetaan vastaan puujätettä sekä energiapuuta, kuten puuta, risuja ja kantoja. Puuaines on pääosin peräisin yrityksen omilta purku- ja rakennustyömailta, mutta alueella vastaanotetaan muidenkin toimijoiden puuainesta.

 

Kierrätysasemalla huolehditaan, että alueelle tuodaan ainoastaan ympäristöluvassa hyväksyttyjä jätteitä ja pidetään yllä tietokantaa, johon merkitään jätteen tuojat sekä alueelle vastaanotetut jätekuormat (kuljetusyritys, jätteen määrä, laatu, päivämäärä, jätteen alkuperä). Kierrätyspuu on lajiteltu syntypaikassaan, eikä alueella vastaanoteta ja käsitellä kyllästettyä puuta. Alueella käsitellään puhdasta A- tai B-luokan puuta. Haketus/murskaus tehdään siirrettävillä koneilla. Toiminnassa käytetään pyörökuormaajaa materiaalien siirtoihin. Kiinteistöllä sijaitsee varastointialueen lisäksi Hietikko & Raitaluoma Oy:n kalustohalli sekä huoltotilat. Kalustohallin käyttötarkoitus on koneiden säilytys. Toiminnan aloittamisajankohta on vuoden 2024 aikana.

 

Energiapuuta varastoidaan eri kohdassa tontilla kuin kierrätyspuuta. Energiapuu käsitellään hakettamalla se energiahakkeeksi. Ennen haketusta energiapuu kuivuu puupinoissa 1-2 vuotta. Kannot kuivuvat myös kasalla ennen murskausta 1-2 vuotta.

 

Kierrätyspuun haketusta/murskausta ei tehdä ympäri vuoden kaikkina arkipäivinä, vaan puuainesta haketetaan/murskataan tarpeen mukaan. Lupaa hakettamiseen/murskaamiseen haetaan kuitenkin kaikille arkipäiville (ma-pe) klo 7.00 - 18.00 välisenä aikana lukuun ottamatta arkipyhiä, jolloin haketusta/murskaamista ei tehdä. Vastaanotettu kierrätyspuu varastoidaan kasoissa asfaltoidulla pinnalla.

 

Hakemuksen liitteenä olleen varastointialueen poikkileikkaussuunnitelman mukaan varastointikentällä on 200 millimetrin eristyskerroksen päällä 250 millimetriä kalliomursketta joka on raekoossa 0-100. Kalliomurske kerroksen päällä on toinen kalliomurskekerros, joka on 150 millimetrin paksuinen ja raekooltaan 0-32. Päällimmäisenä on 50 millimetrin kerros asfalttia. Varastointialue on kooltaan 5 000 m2. Suunnitelman mukaan varastointikentän kahdelle reunalle tulee penkereet/vallit.

 

Varastointialue on 5000 m2 Taulukko 1

Materiaali

Jätenimike

Max vastaanotto vuodessa

Max varastointimäärä

Varastointipaikan rakenne

Toimituspaikka

Jätepuu

15 01 03

17 02 01

20 10 38

 

10 000 tn

5 000 tn

asfalttikenttä

Laitos, jolla on lupa kyseisen jätteen käsittelyyn

Energiapuu

ei jätettä

25 000 - 30 000 tn

25 000 - 30 000 tn

asfalttikenttä

Biopolttoaine energiantuotannossa

Energiahake

ei jätettä

40 000 - 50 000 tn

25 000 - 30 000 tn

asfalttikenttä

Biopolttoaine energiantuotannossa

Energiakannot

ei jätettä

10 000 - 15 000 tn

10 000 - 15 000 tn

asfalttikenttä

Biopolttoaine energiantuotannossa

Energiakantomurske

ei jätettä

10 000 - 15 000 tn

10 000 -

15 000 tn

asfalttikenttä

Biopolttoaine energiantuotannossa

 

Energian kulutus

Alueella käytetään sähköenergiaa alueen valaistuksessa, sosiaalitiloissa sekä huoltotiloissa.

 

Vedenhankinta ja viemäröinti

Päällystetyn alueen hulevesien määräksi on arvioitu muodostuvan noin 90 % sadannasta. Asfaltoidun alueen hulevedet viemäröidään kaivoilla, jotka on varustettu öljynerottimilla. Hulevedet päätyvät avo-ojaan I-luokan öljynerotuskaivon kautta. Vedenhankinta ja viemäröinti toteutetaan hakemusasiakirjoihin liitetyn suunnitelman mukaisesti.

 

Arvio toimintaan liittyvistä ympäristöriskeistä, onnettomuuksien

estämiseksi suunnitelluista toimista sekä toimista häiriötilanteessa

Käsittelyyn liittyviä mahdollisia häiriö-, vaara- ja poikkeuksellisia tilanteita voisi olla koneiden rikkoutuminen tai polttoaine- tai öljyvuoto. Alueelle varataan polttoaine- ja öljyvuotojen varalle imeytysainetta, johon vuoto imeytetään välittömästi sen havaitsemisen jälkeen. Imeytysaine ja pilaantunut maa-aines poistetaan ja toimitetaan vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa vastaanottaa kyseisiä materiaaleja.

 

Toimintaan liittyvät ympäristöriskit ovat mahdollisten poikkeustilanteiden aiheuttamia. Esimerkkejä poikkeustilanteista ovat muun muassa koneiden ja laitteiden öljyvuodot, ilkivalta sekä tulipalot. Riskejä pyritään pienentämään mm. estämällä asiattomien henkilöiden pääsy alueelle riittävällä valaistuksella, aidatulla alueella, ennakoivalla kone- ja laitehuollolla, varaamalla imeytysaineita ja ensisammutusvälineitä sekä käyttämällä tarkoituksen mukaisia työmenetelmiä ja noudattamalla yleistä varovaisuutta. Polttoaineiden tankkaustilanteita valvotaan ja tarvittaessa lopetetaan esim. laiterikon tapahtuessa. Työmaalla on riittävästi imeytysturvetta mahdollisen päästön torjumiseksi. Vahinko- ja onnettomuustilanteista ilmoitetaan tarvittaessa välittömästi pelastuslaitokselle. Poikkeus-, vahinko- ja onnettomuustilanteista ilmoitetaan ympäristönsuojeluviranomaisille. Tilanteet käydään läpi henkilökunnan kanssa ja arvioidaan, onko tarvetta toimintaohjeiden muutoksille tai lisäkoulutukselle.

 

Kemikaalit ja polttoaineet

Toiminnassa ei käytetä eikä alueella varastoida kemikaaleja. Kierrätyspuualueella ei säilytetä polttoaineita. Polttoaineen säilytyspiste sijaitsee alueen läheisyydessä. Työkoneiden tankkaus toteutetaan hankealueelle sijoitetusta 2700 litran tankkausastiasta.

 

Päästölähteet sekä päästöjen laatu ja määrä vesistöön ja viemäriin

Päästöjä ilmaan aiheutuu alueella liikkuvien työkoneiden sekä ajoneuvojen pakokaasupäästöistä. Lisäksi liikenne ja puujätteiden murskaus voivat aiheuttaa ajoittain paikallisia pölypäästöjä. Alueen ympärille rakennettava valli sekä olemassa olevat rakennukset estävät pölyhaittojen leviämistä. Liikenteestä aiheutuvia ilmanpäästöjä pyritään vähentämään myös hyödyntämällä kuljetuksissa meno-paluukuljetuksia.

 

Työkoneista aiheutuvat savukaasupäästöjen vaikutukset rajoittuvat työkoneiden välittömään läheisyyteen. Samoin materiaalien käsittelystä syntyvä pölyhaitta on lähinnä työsuojelullinen ja rajoittuu työkoneiden ja työkohteiden läheisyyteen.

 

Puun murskauksesta ja haketuksesta aiheutuu melua. Materiaalin käsittelystä aiheutuvia melupäästöjä vähennetään rakentamalla äänivalli. Myös olemassa olevat rakennukset vähentävät melupäästöjä. 

 

Syntyvät jätteet

Puujätteistä ja energiapuusta erotetut metallit varastoidaan varastokentällä ja toimitetaan hyötykäyttöön. Sekajäte kerätään erilliseen astiaan jonka tyhjennyksen hoitaa jätehuoltoyritys. Muodostuvat jätteet ovat metalli 20t/a ja sekajäte 5t/a. 

 

Arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) soveltamisesta

Hakijan mukaan jäte- ja energiapuun käsittely edustaa tällä hetkellä ko. jätejakeiden osalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa.

 

Vaikutukset yleiseen viihtyvyyteen ja ihmisten terveyteen sekä luontoon

Paikallinen kierrätys saadaan tehokkaammaksi. Toiminnalla ei ole haittavaikutuksia luontoon eikä ympäristöön.

 

Liikenne

Liikennöinti alueelle tapahtuu Sarapohjantien kautta. Käsiteltävät puumateriaalit tuodaan alueelle kuorma-autoilla tai täysperävaunuautoilla. Pakokaasupäästöt ovat vähäisiä.

 

Käyttötarkkailu

Kierrätysasemalla huolehditaan, että alueelle tuodaan ainoastaan ympäristöluvassa hyväksyttyjä jätteitä. Toiminnan vaikutuksia tarkkaillaan silmämääräisesti. Käyttötarkkailua ja toimintaa varten nimetään vastuuhenkilö. Toiminnasta pidetään käyttöpäiväkirjaa.

 

Vakuus

Vakuudeksi esitetään 2 000 e tarvittaessa. Vakuudella katettavat kustannukset toimintaa lopettaessa ovat jätteen määrä, laatu ja muut seikat huomioiden vähäiset.

 

Jätteenkäsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelma

Ympäristölupahakemuksen täydennyksessä on esitetty jätteenkäsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelma.

 

ASIAN KÄSITTELY JA RATKAISU

Asian vireilläolosta tiedottaminen

Hakemuksen vireillä olosta on tiedotettu kuuluttamalla Karvian kunnan ja Kankaanpään kaupungin ympäristöpalveluiden sähköisellä ilmoitustaululla 25.3.2024-2.5.2024. Kiinteistön rajanaapureille on tiedotettu 25.3.2024 päivätyllä kirjeellä.

 

Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet

Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia. Terveydensuojeluviranomainen on tutustunut hakemukseen eikä sillä ole huomautettavaa hakemuksesta.

 

Satakunnan museon lausunto 2.5.

Satakunnan museo näkee, että alueelle jo toteutetut kookkaat teollisuushallit ovat vaikuttaneet ympäristön maisemakuvaan merkittävästi ja varastointialue jää suunnitelmien perusteella hallien taakse tieltä katsottuna. Satakunnan museolla ei ole toimialansa puitteissa huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta.

 

Karvian kunnanhallituksen lausunto 6.5.

Karvian kunnalla ei ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta. Karvian kunta puoltaa Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy:n ympäristölupahakemusta.

 

Hakijan vastine

Hakija ei jättänyt vastinetta annettuihin lausuntoihin.

 

Valmistelijan esitys

Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta myöntää Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy:lle ympäristöluvan puujätteen varastointiin ja käsittelyyn Karvian kunnan Sarvelan kylässä kiinteistöllä Rn:o 230-411-42-1, Sahanmäki hakemuksen mukaisesti ja annettuja lupamääräyksiä noudattaen.

 

Energiapuun varastointi ja käsittely hakemuksessa esitetyssä paikassa ei ole ympäristöluvanvaraista toimintaa.

 

Yleiset määräykset

  1.   Kiinteistöillä 230-411-42-1 saa vastaanottaa yhteensä 10 000 tonnia vuodessa ja välivarastoida yhteensä 5 000 tonnia vuodessa kertoelmaosan taulukon 1 mukaisesti jätepuita (jätenimike 15 01 03, 17 02 01, 20 10 38).

 

Toiminta-alueella ei saa ottaa vastaan muita jätejakeita. Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä laitoksille vastaanotettavien jätteiden lajista, laadusta ja määristä. Jätteet on tarkastettava kuormaa vastaanotettaessa. Laitoksille tuotavat jätteet, joiden käsittelyyn ei ole lupaa, on palautettava jätteen haltijalle tai toimitettava käsittelypaikkaan tai laitokseen, jolla on lupa kyseisen jätteen käsittelyyn. Hyötykäyttöön kelpaamaton jäte on toimitettava jätehuoltoviranomaisen osoittamaan paikkaan.

 

Jätemateriaaleja saa varastoida laitoksella korkeintaan yhden vuoden ennen niiden toimittamista loppukäsittelyyn ja korkeintaan kolme vuotta ennen niiden esikäsittelyä tai hyödyntämistä.

 

Laitoksen toimintaa koskevat määräykset

  1.   Alueella käytettävät työkoneet, raaka-aineet, kemikaalit, polttoaineet, jätteet ja tuotteet on varastoitava ja toimintaa muutenkin harjoitettava niin, että toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista tai maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Alueen yleisestä siisteydestä on huolehdittava jatkuvasti.

 

Varastoitava materiaalimäärä on mitoitettava siten, että kentällä on riittävästi tilaa vastaanottaa, varastoida ja käsitellä päätöksen mukaisia jätteitä, puhdasta puuta sekä varastoida valmista haketta ja että työkoneilla on riittävästi tilaa työskennellä. Varastoinnissa on otettava huomioon, että alueella on riittävän leveät palokäytävät tulipalojen leviämisen estämiseksi ja palontorjuntakaluston liikkumisen mahdollistamiseksi. Varastointi on toteutettava siten, että varastoitavaa materiaalia ei kulkeudu kiinteistön ulkopuolelle.

 

  1.   Jätteiden vastaanotto, varastointi ja käsittely laitoksella on toteutettava siten, ettei jätteen hyötykäyttökelpoisuus vaarannu. Jätteet tulee toimittaa hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi laitokseen, jolla on voimassa oleva ympäristölupa kyseessä olevan jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Jätteet tulee ensisijaisesti toimittaa hyödynnettäväksi materiaalina ja toissijaisesti energiana.

 

  1.   Kuljetettaessa mm. rakennus-ja purkujätettä tulee kuljetuksesta laatia asianmukainen siirtoasiakirja. Asiakirjaan tulee merkitä tiedot kuljetettavasta jätteestä jätelain (646/2011) 121 §:n ja jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (978/2021) mukaisesti. Siirtoasiakirja tai sen jäljennös on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan.

 

  1.   Asiaton pääsy ja jätteen luvaton tuominen alueelle on estettävä esimerkiksi lukittavalla portilla. Alueelle on asetettava kyltti, josta käy ilmi alueen käyttötarkoitus, toiminnanharjoittaja ja tarvittavat yhteystiedot.

 

Maaperän, pinta- ja pohjaveden suojelu

  1.   Jätteiden varastointi- ja käsittelyalue tulee olla asfaltoitu.

 

  1.   Polttoaineiden ja muiden ympäristölle pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Mikäli alueella tullaan varastoimaan polttoaineita, on säiliöiden oltava kaksoisvaippaisia tai kiinteällä suoja-altaalla varustettuja. Lisäksi säiliöt on varustettava ylitäytönestimellä ja laponestolla. Polttoaineiden täyttöpistoolit on oltava lukittuina, kun alueella ei työskennellä. Alueella on oltava riittävästi imeytysmateriaalia. Tankkaus tulee tapahtua tiiviillä alustalla ja alueella tulee olla imeytysainetta.

 

  1.   Toiminta-alueen hulevedet tulee johtaa siten, että niistä ei aiheudu vettymistä, liettymistä eikä kiintoaineen, öljyjen tai roskien haitallista leviämistä. Laitosalue tulee asfaltoida siten, että piha-alueen hulevedet

saadaan johdettua hallitusti I-luokan öljynerotinkaivon kautta ennen

niiden johtamista maastoon. Varastointikenttä tulee pitää mahdollisimman puhtaana niin, että sade- ja hulevedet eivät likaannu. Ulkopuolisten vesien pääsy varastointikentälle on estettävä. Maastoon johdettavista vesistä ei saa aiheutua maaperän, pinta-ja/tai pohjaveden pilaantumista tai muuta ympäristöhaittaa.

 

Mikäli ympäristöön kulkeutuvan veden laadussa havaitaan raja-arvoja ylittäviä pitoisuuksia, tulee vesien käsittelyä tehostaa. Suunnitelma vesienkäsittelyn tehostamiseksi tulee toimittaa valvontaviranomaisen hyväksyttäväksi hyvissä ajoin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.

 

  1.   Maaperän mahdollinen pilaantuneisuus tulee huomioida aina, kun kiinteistön alueella tehdään kaivu- tai rakennustöitä. Mikäli kaivutöiden yhteydessä havaitaan haitta-ainepitoisia maa-aineksia (esim. hajun tai värimuutosten perusteella), tulee olla viipymättä yhteydessä Karvian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen tai Varsinais-Suomen ELY-keskukseen tarkempien ohjeiden saamiseksi haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittelyä varten. Jos kaivutöiden seurauksena alueelta poistetaan maa-aineksia, tulee niiden mahdollinen pilaantuneisuus selvittää, jotta ne voidaan toimittaa asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

 

Tarkkailu

  1. Piha-alueelta maastoon johdettavaa vettä tulee tarkkailla keväällä tapahtuvalla näytteenotolla. Näytteistä tulee analysoida pH, sähkönjohtokyky, kiintoainepitoisuus, kokonaistyppi, kokonaisfosfori, biologinen hapenkulutus, kemiallinen hapenkulutus, öljyhiilivedyt (C10-C40) sekä arseenin, koboltin, kadmiumin, kuparin, kromin, lyijyn, nikkelin ja sinkin pitoisuudet. Näytteenottajan tulee olla akkreditoitu. Tarkkailuohjelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa lupaviranomaisen hyväksymällä tavalla.

 

  1. Varastointikentän ja vesienkäsittelyjärjestelmän kuntoa ja toimivuutta, kuten halkeilua, painumista ja lohkeilua, on tarkkailtava säännöllisesti ja havaitut viat korjattava välittömästi.

 

Pöly

  1. Toiminnasta ei saa aiheutua pölyhaittaa alueen ulkopuolelle. Pölyämistä on tarpeen mukaan ehkäistävä esimerkiksi kastelemalla toiminta-aluetta tai koteloimalla päästölähteet kattavasti taikka käyttämällä muuta pölyn torjumisen kannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Varastokasat sekä alue, jolla työkoneet ja kuljetuskalusto liikkuvat ja toiminta-alueella oleva tiestö on hoidettava siten, että pölyäminen jää mahdollisimman vähäiseksi.

 

Melu

  1. Laitoksella saa hakettaa ja murskata arkisin (ma-pe) klo 7:00-18:00 välisenä aikana pois lukien yleiset juhlapyhät. Kuljetusta ja kuormausta voidaan harjoittaa alueella ympäri vuorokauden.

 

Toiminnasta aiheutuva melun ekvivalentti äänitaso ei saa ylittää ympäristön asuinkiinteistöillä päiväsaikaan (klo 7:00-22:00) arvoa 55 dBA eikä yöaikaan (klo 22:00-7:00) arvoa 50 dBA. Toiminnassa on käytettävä mahdollisimman vähän melua aiheuttavia työkoneita ja -menetelmiä. Tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomainen voi vaatia toiminnanharjoittajaa teettämään melunmittaukset erikseen sovittavalla tavalla. Mikäli raja-arvot ylittyvät, on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin melun leviämisen estämiseksi.

 

Jätehuolto

  1. Alueen jätehuolto on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu ympäristön roskaantumista, maaperän pilaantumista eikä haittaa terveydelle eikä ympäristölle. Hyödyntämiskelpoiset jätteet on kerättävä erilleen muista jätteistä ja toimitettava hyötykäyttöön. Vaaralliset jätteet on kerättävä talteen ja pidettävä toistaan erillään sekä varastoitava katetussa tai muutoin vesitiiviissä tilassa nesteitä läpäisemättömällä alustalla ja ne on toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn vähintään kerran vuodessa. Vaarallista jätettä luovutettaessa on jätteiden siirrosta laadittava siirtoasiakirja, josta ilmenee valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021) mukaiset tiedot vaarallisista jätteistä.

    

Vastuuhenkilö

  1. Laitokselle on nimettävä vastuuhenkilö toiminnan asianmukaista hoitoa, käyttöä, käytöstä poistamista ja niihin liittyvää toiminnan seurantaa ja tarkkailua varten. Vastuuhenkilön on oltava toiminnanharjoittajan palveluksessa ja hänellä on oltava tehtävien hoitamiseksi riittävä ammattitaito. Vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot on toimitettava valvontaviranomaiselle.

 

Kirjanpito ja raportointi

  1. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa alueen toiminnasta. Kirjanpito (vuosiyhteenveto) tulee toimittaa vuosittain valvontaviranomaiselle helmikuun loppuun mennessä. Tiedot tulee toimittaa ensisijaisesti ympäristönsuojelun valvonnan sähköisen asiointijärjestelmän (YLVA) kautta. Raportista tulee ilmetä seuraavat tiedot:

- käsiteltyjen puujätteiden määrät vuodessa (t/a tai kg/a), LoW-koodit ja kuvaus jätelajista, jätteen tyyppi, alkuperä ja toiminta, jossa jäte on syntynyt, vastaanottomäärät ja jätteen käsittelytapa.

- tiedot alueelta poistoimitetuista puujätteen määristä, laadusta, vientiajankohdasta, kohteesta sekä kuljettajasta

- tiedot varastossa olevan hakettamattoman ja haketetun puujätteen määristä raportointivuoden lopussa.

- tiedot toiminnassa muodostuvista jätteistä LoW-koodeineen, jätteen tyyppi, toiminta, jossa jäte on syntynyt, jätteen määrä tonneina tai kilogrammoina sekä kun jäte toimitetaan muualle käsiteltäväksi, niin vastaanottajan ja kuljettajan tiedot, käsittelypaikka ja käsittelytapa.

- toimintahäiriöt, jotka ovat aiheuttaneet päästöjä ympäristöön

 

Tulokset lupamääräyksen 10. mukaisesta pintavesien tarkkailusta tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle heti niiden valmistuttua.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka

  1. Toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä toimialansa parhaan käytettävissä olevan tekniikan kehittymistä. Uutta käyttökelpoista tekniikkaa on otettava soveltuvin osin käyttöön, mikäli se vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa ja on kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa hakemuksen mukaisessa toiminnassa.

 

Häiriö- ja poikkeukselliset tilanteet  

  1. Vahinko- ja onnettomuustilanteessa maahan päässeet vaaralliset kemikaalit on kerättävä välittömästi talteen. Poikkeuksellisista päästöistä, vahingoista ja onnettomuuksista on ilmoitettava välittömästi valvontaviranomaiselle sekä tarvittaessa pelastusviranomaiselle.

 

Toiminnan muuttaminen tai lopettaminen

  1. Toiminnan olennaisista muutoksista ja pitkäaikaisesta keskeyttämisestä on ilmoitettava valvontaviranomaiselle.
  2. Toiminnanharjoittajan tulee hyvissä ajoin, viimeistään kuusi kuukautta ennen toiminnan lopettamista esittää yksityiskohtainen suunnitelma vesiensuojelua, maaperänsuojelua ja jätehuoltoa koskevista toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista ja lopettamisen jälkeisistä ympäristön tilan tarkkailusta valvontaviranomaisen hyväksyttäväksi.

 

Vakuus

  1. Toiminnanharjoittajan tulee asettaa valvontaviranomaiselle (Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta) 2000 euron suuruinen vakuus asianmukaisen jätehuollon varmistamiseksi toiminnan loppuessa kyseisessä toimipisteessä. Vakuudeksi hyväksytään ammattimaisen rahoituslaitoksen takaus, vakuutus tai pantattu talletus.

 

Lupaharkinnan perusteet

Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka ovat luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetty.

 

Luvan myöntämisen edellytykset

Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti hakemuksen mukaisesta toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille (YSL 49 §). Toiminta ei sijoitu asemakaavan tai muiden sijoitusmääräysten vastaisesti ja toiminnanharjoittajalla voidaan katsoa olevan riittävä asiantuntemus.

 

Määräysten perustelut

Lupamääräyksessä on määritetty vastaanotettavan ja varastoitavan jätteen maksimimäärä toiminnan laajuuden ja ympäristöhaittojen valvonnan takia. Jätteiden käsittely- ja varastointimäärien rajoittamisella varmistetaan, etteivät varastomäärät kasva kohtuuttoman suuriksi aiheuttaen ympäristöhaittoja kuten epäsiisteyttä tai suurta palokuormaa.  että laitokselle tuleva jäte toimitetaan hyötykäyttöön tai jatkokäsittelyyn, eikä jäte keräänny laitokselle aiheuttaen ympäristöhaittoja kuten hajuhaittaa, epäsiisteyttä tai suurta palokuormaa. Jätelain (646/2011) 12 §:n mukaan jätteen haltijan on oltava selvillä jätteen alkuperästä, määrästä, lajista ja laadusta.

 

Kaatopaikoista annetun valtioneuvoston asetuksen (331/2013) mukaan kaatopaikkana ei pidetä alle kolmen vuoden pituista jätteen varastointia ennen sen hyödyntämistä tai esikäsittelyä eikä alle yhden vuoden pituista jätteen varastointia ennen sen käsittelyä. Jätteen laitos- tai ammattimaista hyödyntämistä tai käsittelyä koskeva lupa voidaan rajoittaa tietynlaisen jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. (Lupamääräys 1).

 

Varastointia koskevalla määräyksellä ehkäistään toiminnasta aiheutuvia päästöjä ympäristöön sekä muita terveys- ja ympäristöriskejä ja varmistetaan, että alueella on riittävästi tilaa jätteiden vastaanotolle, varastoinnille ja käsittelylle. Leveillä palokäytävillä ehkäistään mahdollisten tulipalojen leviämistä ja mahdollistetaan palontorjuntakaluston liikkuminen alueella. Määräyksen tulkinnassa on otettava huomioon pelastusviranomaisten mahdollisesti antamat ohjeet. Toiminnanharjoittajan, joka ammatti- tai laitosmaisesti käsittelee jätettä, on noudatettava etusijajärjestystä sitovana velvoitteena siten, että saavutetaan kokonaisuutena arvioiden lain tarkoituksen kannalta paras tulos. (Lupamääräykset 2 - 3)

 

Jätelain 121 §.n mukaan mm. rakennus- ja purkujätteen siirroista on tehtävä siirtoasiakirja, jonka sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksen jätteistä (978/2021) 40 §:ssä. Rakennus- ja purkujätteitä koskevaa siirtoasiakirjavelvoitetta on korostettu valvonnallisista syistä. Jäteasetuksen mukaan jätteiden käsittelypaikka on suunniteltava, rakennettava ja hoidettava siten, ettei siitä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Asiaton pääsy alueelle, ilkivalta ja jätteen luvaton tuominen alueelle on estettävä valvonnalla ja tarvittaessa myös rakenteellisin keinoin. (Lupamääräykset 4-5)

 

Määräyksillä pyritään estämään toiminnan mahdollisesti aiheuttavaa ympäristövaikutusta alueen pohja- ja pintavesiin. Toiminnanharjoittajan on järjestettävä toimintansa niin, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä ennakolta. Jos pilaantumista ei voida kokonaan ehkäistä, se on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Maaperän ja vesien pilaantumisvaaran ehkäisemiseksi toiminnanharjoittajan tulee huolehtia ympäristölle haitallisten aineiden varastoinnissa rakenteellisista ja käyttöteknisistä suojaustoimenpiteistä. Toiminnasta ei saa aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai ympäristöhaittaa. Polttoaineiden varastointi - ja käsittelymääräys on annettu maaperän sekä pinta- ja pohjavesien suojelemiseksi. Maaperän pilaantuneisuuden mahdollisella selvittämisellä voidaan varmistua siitä, ettei maaperässä mahdollisesti olevista haitta-aineista aiheudu haittaa tai vaaraa. (Lupamääräykset 6 - 9).

 

Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toiminnastaan ja sen ympäristövaikutuksista, mikä edellyttää mm. vesienlaadun suunnitelmallista tarkkailua. Kenttärakenteiden kuntoa on seurattava säännöllisesti ja suunnitellusti, jotta rakenteet pysyvät jatkuvasti kunnossa ja täyttävät siten tehtävänsä. (Lupamääräykset 10 - 11).

 

Määräys pölyhaittojen ehkäisystä on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen

ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi. (Lupamääräys 12).

 

Toiminnassa voi muodostua häiritsevää melua työkoneista, liikenteestä ja muusta toiminnasta. Lupamääräyksen mukaiset toiminta-ajat ovat hakemuksen mukaiset. Toimintaa rajoitetaan yleisinä juhlapyhinä. Toiminnasta aiheutuva melutaso on rajoitettu valtioneuvoston päätöksen

(993/1992) mukaisesti. (Lupamääräys 13).

Jätteet on kerättävä ja pidettävä toisistaan erillään jätehuollon kaikissa vaiheissa siinä laajuudessaan, kuin se terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi tai jätehuollon asianmukaisen järjestämisen kannalta on tarpeellista ja taloudellisesti mahdollista.

Määräys perustuu jätelakiin ja valtioneuvoston asetukseen jätteistä. (Lupamääräys 14)

 

Hyödyntämispaikan vastaavan hoitajan nimeäminen perustuu jätelainsäädännön vaatimukseen (141 §). Valvonnallisista syistä vastuuhenkilön on oltava valvontaviranomaisten tiedossa. (Lupamääräys 15).

 

Kirjanpitoa ja raportointia koskeva määräys on annettu tiedonsaannin ja valvonnan järjestämiseksi. (Lupamääräys 16).

 

Ympäristösuojelulain mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ennakolta ja käytetään parasta

käyttökelpoista tekniikkaa. Lisäksi toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. (Lupamääräys 17)

 

Vahinko- ja onnettomuustilanteista tiedottaminen on tarpeen valvonnan toteuttamiseksi ja häiriötilanteista mahdollisesti aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Häiriötilanteisiin ja muihin poikkeuksellisiin tilanteisiin on tarpeen varautua ennalta, mahdollisten ennakoimattomien päästöjen hallitsemiseksi ja ympäristökuormituksen minimoimiseksi. Onnettomuus- ja

poikkeavien tilanteiden kirjaaminen ja raportointi sekä niiden syiden selvittäminen parantavat varautumista vastaaviin tilanteisiin. (Lupamääräys 18).

 

Ympäristöluvan haltijan on ympäristönsuojelulain mukaan viipymättä ilmoitettava valvontaviranomaiselle toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta keskeyttämisestä sekä toiminnan valvonnan kannalta olennaisista muutoksista. Ympäristöluvassa on annettava ympäristönsuojelulain mukaan tarpeelliset määräykset toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista

(lupamääräykset 19-20).

 

Ympäristönsuojelulain 59 §:n mukaan jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, seurannan, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. (Lupamääräys 21).

 

Luvan voimassaolo

Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaiseen

laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava ympäristölupa.

 

Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen

Jos asetuksella annetaan tämän päätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava.

 

Päätöksen täytäntöönpano

Päätös on täytäntöönpanokelpoinen sen saatua lainvoiman.

 

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6-8, 11, 15, 16, 17, 22, 27, 34, 39, 40, 42, 43, 44, 48, 49,

 52, 58-62, 66, 85, 87, 94, 170, 190, 191 ja 205 §

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2, 8, 11-15§

Jätelaki (646/2011) 5, 8, 12, 13, 15, 16, 94, 118-121 ja 141 §

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021) 4, 7, 33, 36, 40, 41§

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) 2§

Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista (331/2013) 3§

Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, 30.5.2023 § 18

 

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Ympäristöluvan käsittelystä peritään 2000 euroa.

Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 30.5.2023 §18 maksutaulukon kohdan 12 f) mukaan jätteen ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen tai loppukäsittely on 2000 €.

Ympäristönsuojelulaki 205 §

 

Lupapäätöksestä tiedottaminen

Päätös

Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy

Jäljennös päätöksestä

Karvian kunta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ilmoitus päätöksestä

Asianosaisille

Tieto päätöksen antamisesta

Kankaanpään kaupungin ja Karvian kunnan sähköisellä ilmoitustaululla.

 

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta

valittamalla. Valitusoikeus tähän päätökseen on:

- sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea

- rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on

ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön

viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä

olevat ympäristövaikutukset ilmenevät

- toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella

toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät,

 -elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella

-muulla asiassa yleistä etua valvovat viranomaisella.

 

 

Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo

 

Päätösehdotus Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta myöntää Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy:lle ympäristöluvan puujätteen varastointiin ja käsittelyyn Karvian kunnan Sarvelan kylässä kiinteistöllä Rn:o 230-411-42-1, Sahanmäki valmistelijan esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

 

Lisätietoja antaa Ympäristötarkastaja Heini Komppa, heini.komppa@kankaanpaa.fi,

 puh. 0445773332