Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2024/Pykälä 25


 

Eroanomus luottamustoimista / Lauri Ahopelto

 

KHALL 13.05.2024 § 161 

 

 

 

Valmistelija 

 

Lauri Ahopelto on pyytänyt eroa kaikista Kankaanpään kaupungin luottamustoimista.

 

Kuntalain 70 §:n 3. mom. mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustoon kuuluvat seuraavat:

 

Jäsen  Varajäsen

Lauri Ahopelto, 1. vpj. Irmeli Rosenberg

Marko Vuorenmaa, 3. vpj. Erika Laurila

Jani Asukas  Marjo Koivisto

Hannu Juhola Eeva Katajisto

Jukka Kangasniemi Johanna Aho

Kirsi Karlsson Mika Männistö

Janne Koivisto Niko Hautamäki

Annina Lönnberg Petri Nordlund

Katrin Mäkitalo Juhani Iso-Ahola

Marja Salomäki Toni Tolonen

Kimmo Tuomi Elli Kilpiö

 

Vanhus- ja vammaisneuvostoon kuuluvat seuraavat:

 

Lauri Ahopelto, varalla Irmeli Rosenberg

Anneli Jerkku, varalla Mailis Linnola

Erkki Ilmari, varalla Olavi Kivioja

Kirsi Wecksell, varalla Sulevi Ylinen

Oili Lehtinen, varalla Antti Piittala

Matti Luukkainen, varalla Marita Rantala 

Tuula Kalliokoski, varalla Markku Räikkälä

Mervi Jokinen, varalla Kirsi Wecksell

Mia Nother, varalla Sisko Toppinen

Nina Uusitalo, varalla Kirsi Santahuhta

Jenni Vartiainen, varalla Sirkka-Liisa Puputti

Pirjo Röpetti, varalla Sari Jokiniemi
Markku Suominen, varalla Maire Karjalainen
Hannu Vienola

 

Hallintokuntien edustajiksi on nimetty:

 

Kirjastotoimenjohtaja (varalla kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori)

Rakennusinsinööri (varalla tekninen johtaja)

Hyvinvointi- ja liikuntakoordinaattori (varalla erityisryhmien liikunnanohjaaja)

PoSan vanhuspalvelujohtaja (varalla PoSan avopalvelupäällikkö)

 

Eläkeliiton Kankaanpään yhdistys on ehdottanut, että Lauri Ahopellon tilalle vanhus- ja vammaisneuvostoon nimettäisiin Irmeli Rosenberg.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto on kokouksessaan 23.4.2024 valinnut uudeksi puheenjohtajaksi Kirsi Wecksellin ja varapuheenjohtajaksi Hannu Vienolan.

Lisäksi vanhus- ja vammaisneuvosto valitsi Kirsi Wecksellin varajäseneksi Irmeli Rosenbergin ja Mervi Jokisen varajäseneksi Sulevi Ylisen.

 

Satakunnan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Kankaanpäästä kuuluvat seuraavat:

 

Lauri Ahopelto, varalla Tuula Kalliokoski

 

Kankaanpään vanhus- ja vammaisneuvosto on kokouksessaan 23.4.2024 päättänyt ehdottaa, että hyvinvointialueen vanhusneuvostoon nimettäisiin jäseneksi Tuula Kalliokoski ja varajäseneksi Irmeli Rosenberg.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää eron Lauri Ahopellolle Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustosta ja valitsee hänen tilallensa uuden jäsenen (1. vpj.) Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kaupunginhallitus myöntää eron Lauri Ahopellolle vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenyydestä.

Kaupunginhallitus päättää vanhus- ja vammaisneuvoston esityksen mukaisesti valita vanhus- ja vammaisneuvostoon Kirsi Wecksellin varajäseneksi Irmeli Rosenbergin ja Mervi Jokisen varajäseneksi Sulevi Ylisen.

Kaupunginhallitus myöntää eron Lauri Ahopellolle hyvinvointialueen vanhusneuvostosta ja nimeää hänen tilallensa Kankaanpään edustajan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus päätti nimetä Satakunnan hyvinvointialueen vanhusneuvosto jäseneksi Tuula Kalliokosken ja varajäseneksi Irmeli Rosenbergin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 Nimetyt

 Vanhus- ja vammaisneuvosto

 Hyvinvointialueen vanhusneuvosto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

KVALT 15.06.2024 § 25  

1830/00.00.01/2024  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto myöntää eron Lauri Ahopellolle Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustosta ja valitsee hänen tilallensa uuden jäsenen (1. vpj.) Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän valtuustoon jäseneksi (1. vpj.) jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin Nina Väkeväinen.