Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 162


 

Eroanomus luottamustoimista / Mika Männistö

 

KHALL 13.05.2024 § 162  

1858/00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Mika Männistö on anonut eroa Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän yhtymävaltuuston varajäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Kuntalain mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi (KuntaL 71 §, 74 § ja 78 §).

 

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän yhtymävaltuustoon kuuluvat seuraavat:

 

Jäsen

Varajäsen

Lauri Ahopelto, 1. vpj.

Irmeli Rosenberg

Marko Vuorenmaa, 3. vpj.

Erika Laurila

Jani Asukas

Marjo Koivisto

Hannu Juhola

Eeva Katajisto

Jukka Kangasniemi

Johanna Aho

Kirsi Karlsson

Mika Männistö

Janne Koivisto

Annina Lönnberg

Niko Hautamäki

Petri Nordlund

Katrin Mäkitalo

Juhani Iso-Ahola

Marja Salomäki

Toni Tolonen

Kimmo Tuomi

Elli Kilpiö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa Mika Männistön Kankaanpään kaupungin luottamustoimet päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen takia kuntalain (10.4.2015/410) 71, 74 ja 78 §:n perusteella ja valitsee Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän yhtymävaltuustoon varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213