Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 184



 

Kankaanpään kaupungin lausunto hallituksen esityksestä lukiolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

 

KHALL 27.05.2024 § 184  

1838/00.04.00/2024  

 

 

Valmistelija Fabig Mari

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut esityksen lukiolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.  Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lukiolakia, ylioppilastutkinnosta annettua lakia, oppivelvollisuuslakia sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia hallitusohjelman mukaisesti.

 

Hallitusohjelman tavoitteena on mahdollistaa englanninkielisen ylioppilastutkinnon suorittaminen tiukasti rajatuin kriteerein, luoda lukiodiplomeille valtakunnalliset kriteerit sekä mahdollistaa pakollisen ylioppilastutkintokokeen korvaaminen taito- ja taideaineen kokeella. Tavoitteena on selkeyttää oppimisen tuen järjestelmää ja yhtenäistää tukiketjua varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Osana oppimisen tukea hallitus säätää lukio-opiskelijoiden oikeudesta tukiopetukseen varmistaakseen jokaiselle opiskelijalle riittävän tuen edetä lukio-opinnoissa. Tarkoituksena on myös uudistaa lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmä vastaamaan paremmin lukiokoulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.

 

Kankaanpään kaupungille lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen merkitsee vuonna 2010 koulutuksen järjestäjän yhdistymisellä saadun korotetun valtionosuuden menettämistä. Koulutuksen järjestäminen Honkajoen lukiossa siirtyi vuosina 2008-2012 voimassa olleen kunta- ja palvelurakennelain aikana (1.8.2010) Kankaanpään kaupungille, jonka johdosta Kankaanpään kaupunki saa korotettua valtionosuutta. Esimerkiksi vuonna 2024 Kankaanpään kaupungin opiskelijakohtainen valtionosuus on 9 603,58 €, kun ilman korotusta se olisi 7 500,54 €. Yhteenlaskettuna vuoden 2024 opiskelijamäärällä rahoitus olisi esityksen mukaisena 450 000 € nykyistä pienempi. Esityksen mukaan rahoituslain muutokset astuvat täysimääräisesti voimaan lyhyen siirtymäajan jälkeen vuonna 2028, mikä käytännössä jättää hyvin vähän aikaa sopeuttaa palveluverkkoa muuttuneeseen rahoitustilanteeseen.

 

Taloudellisesti esitys myös lisää lukiokoulutuksen kustannuksia, joita aiheutuu tukiopetuksesta ja erityisopetuksen lisäämisestä. Kankaanpään kaupungissa lukioiden erityisopetukseen on osoitettu 5 vuosiviikkotuntia, josta osa kohdistuisi hallinnolliseen valmisteluun, mikäli esitys hyväksytään muuttamattomana. Erityisopetuksen tarve on jo nykyisin resurssia suurempi ja lakiuudistus lisää tarvetta entisestään.

 

Lausuntopyyntö löytyy netistä: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=a756b0fe-05b6-4baf-955f-514767e8413c

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa asiassa liitteenä olevan lausunnon.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Lausuntopalvelu.fi

 

Lisätietoja antaa Rehtori Mari Fabig 044 577 5280