Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 179


Tilinpäätös 2023 valtuustolle

 

Varainhoitovuoden 2023 tilinpäätös

 

KHALL 02.04.2024 § 104 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kuntalain 113 §:

 

"Tilinpäätös

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari."

 

Kuntalain 114 §:

 

"Konsernitilinpäätös

 

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot."

 

Kuntalain 115 §:

 

"Toimintakertomus

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä."

 

Valtuusto hyväksyi 19.12.2022 vuoden 2023 talousarvion. Alkuperäinen talousarvio oli noin 2,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

 

Sivistyslautakunta esitti kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tulosalueelle kasvatus ja opetus myönnettäisiin 500 000 euron lisämääräraha, joka hyväksyttiin valtuustossa joulukuussa.

 

Valtionosuuksien ja veromenetysten korvauksien valtionosuussarviota korotettiin tilikauden aikana 720 000 eurolla.

 

Lisäksi joulukuussa tehtiin sisäisestä laskutuksen toimintatavan muutoksesta johtuva 180 000 euron määrärahan siirto talouspalveluista vesilaitokseen. Siirrolla ei ollut vaikutusta kaupungin ulkoiseen tulokseen.

 

Yhteensä talousarviomuutosten jälkeen tilikauden tulos oli 2,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

 

Nettoinvestoinnit olivat alkuperäisessä talousarviossa 6,155 miljoonaa euroa ja muutetussa talousarviossa 6,34 miljoonaa euroa. Merkittävimmät muutokset olivat Tapalan peruspalvelukeskuksen investoinnin keskeytyksestä aiheutunut -0,68 miljoonan euron vähennys ja Hämeenkankaan vedenottamon 0,55 miljoonan euron lisäys.

 

Kaupungin tilikauden 2023 tulos oli 4,877 milj. euroa ylijäämäinen. Vuoteen 2022 verrattuna (3,301 milj. euroa) tulos parani noin 1,58 miljoonaa euroa.

 

Toimintakatteen toteuma 31,17 miljoonaa euroa oli 0,2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi.

 

Verotulot ja valtionosuudet eivät olleet vertailukelpoisia aiempaan vuoteen verrattuna, koska niistä siirtyi merkittävä osa hyvinvointialueuudistuksessa valtiolle. Verotuloissa tilitettiin nk. uudistuksen verohäntää, mistä johtuen ne olivat lähes 0,9 miljoonaa euroa talousarviota paremmat. Valtionosuudet ylittyivät 0,2 miljoonaa euroa talousarvioon verrattuna.

 

Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä toivat kaupungille 0,62 milj. euroa tuottoja, mikä oli hieman vähemmän kuin edellisenä vuotena (0,72 milj. euroa). Toisaalta korkeasta korkojen suojauksesta johtuen muutos oli melko pieni.

 

Vuosikate toteutui 9,35 milj. eurona, mikä selvästi kattoi poistot 4,486 miljoonaa euroa. Tilikauden tulokseksi muodostui + 4,86 milj. euroa ja tilikauden ylijäämäksi 4,877 milj. euroa.

 

Tilikauden alussa kertynyttä ylijäämää oli yhteensä 5,57 miljoonaa euroa ja kertynyttä ylijäämää on tilikauden lopussa 10,45 miljoonaa euroa.

 

Investointimenot olivat yhteensä 3,9 miljoonaa euroa ja nettoinvestoinnit olivat yhteensä 3,8 milj. euroa, joka on selvästi yli poistojen määrän.

 

Lainakanta väheni 4,3 miljoonaa euroa ja vuodenvaihteen lainakanta oli 55,1 milj. euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa varainhoitovuoden 1.1. - 31.12.2023 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle.

Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tilintarkastuksen jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja oikeuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä tilintarkastajalle toimitettavan vahvistusilmoituskirjeen ja valtuuttaa puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sen.

Tilikauden tuloksen käsittely:

Kaupunginhallitus päättää esittää tilikauden 4 864 336,77 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: 1) Tuloutetaan poistoeroa 12 817,35 euroa. 2) Siirretään tilikauden ylijäämä 4 877 154,12 euroa oman pääoman yli-/alijäämätilille.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Tilintarkastaja

 Tarkastuslautakunta

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210

 Talousjohtaja Ari Virolainen, 044 577 2241

 

 

 

KHALL 27.05.2024 § 179  

1735/02.06.01/2024  

 

 

Valmistelija Ari Virolainen

 

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen tilinpäätökseen on tehty seuraavana luetellut teknisluonteiset korjaukset:

 

Toimintakertomukseen konserniosuuteen lisätty talousarvion mukainen tieto Pohjois-Satakunnan Palloilu- ja messukeskuksen tilanteesta sekä tarkennettu yhtiöiden riskiarvioiden käsittelyä koskevaa osuutta.

 

Taseen ja rahoituslaskelman vertailuvuoden luvut korjattu vastaamaan tilinpäätöstä 2023. Lisäksi rahoitusosan toteuman taulukosta korjattu investointimenot.

 

Kokonaistulot ja -menot taulukko lisätty koskemaan vuotta 2023.

 

Toimintakertomuksessa korjattu taseen vuokravastuiden 2022 määrä.

 

Kehityksen tulosalueen mittareiden vertailutiedot korjattu koskemaan vuotta 2022.

 

Kasvatuksen ja opetuksen varhaiskasvatuksen palvelukokonaisuuden toimintakate korjattu.

 

Korjattu ja tarkennettu liitetietoja nro 9, 12 ja 19.

 

Tilintarkastaja on antanut 16.5.2024 tilintarkastuskertomuksen ja antanut tilintarkastuksen loppuraportin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi tilinpäätökseen tehdyt teknisluontoiset korjaukset ja tilintarkastajan antaman tilintarkastuskertomuksen ja loppuraportin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano -

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Ari Virolainen, 044 577 2241