Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 40


Lamminkoskentie_kartta päätökseen

 

Lamminkoskentien nimeäminen ja osoitenumeroiden vahvistaminen

 

KAUPSL 28.05.2024 § 40  

1880/10.02.06/2024  

 

 

Valmistelija Holm Päivi

 

Karttatarkastelun tuloksena huomattiin kunnan antaneen osoitenumeroita neljälle kiinteistölle samasta liittymästä Kankaanpääntieltä. Kuntaliiton suositusten mukaan jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle rakennuspaikalle tai rakennetulle kiinteistölle, tulisi nimetä omalla nimellään.

 

Kiinteistöjen omistajille lähetetyllä kirjeellä tiedusteltiin ehdotuksia tien nimeksi. Pohjaehdotuksena oli Lamminkoskentie, joka esiintyy maanmittauslaitoksen kartoilla paikannimenä ko. kohteessa. Saatujen palautteiden mukaan Lamminkoskentie hyväksyttiin muuten, paitsi yhden osalta. Hänen viimeinen ehdotuksensa oman sukunimen käyttämisestä tien nimenä on vastoin kuntaliiton ja EU:n paikannimi ryhmän  suositusta.

 

 

Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää nimetä Lamminkoskentien ja vahvistaa liitekartalla punaisena näkyvät neljän kiinteistön osoitenumerot. (Mustalla rastilla entiset osoitenumerot). Uudet osoitteet tulevat voimaan 1.10.2024

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Täytäntöönpano Asianosaiset

 Pelastuslaitos

 Posti

 Maanmittauslaitos

 Mittausosasto

 

Lisätietoja antaa vt. kaupungingeodeetti Päivi Holm