Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 15



 

Kankaanpään kaupungin hyvinvointikertomus 2023

 

Vanvamne 18.06.2024 § 15  

56/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Ilari Köykkä

 

Hyvinvointikertomus on tiedolla johtamisen työväline kunnille ja kuntayhtymille. Hyvinvointikertomuksen tuottamaa tietoa voidaan käyttää kuntastrategian suunnittelun pohjana ja tieto tukee vuosittaista toiminnan ja talouden suunnittelua, toteutusta ja arviointia.

 

Työväline soveltuu laajan valtuustokausittaisen hyvinvointikertomuksen valmisteluun ja siinä asetettujen painopisteiden vuosittaiseen arviointiin ja raportointiin. Se liitetään osaksi kunnan talouden ja toiminnan, suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin toiminnallista vuosikelloa.

 

Vuosiraportti on valtuuston työtä tukeva asiakirja, jonka kautta arvioidaan laajan hyvinvointikertomuksen painopisteiden ja tavoitteiden onnistumista. Vuosiraportti valmistellaan valtuustokauden jokaisena vuonna osana talouden ja toiminnan suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin toiminnallista vuosikelloa.

 

Vuosiraportoinnilla tarkennetaan käyttösuunnitelmatasolla tarvittaessa valtuustokausittaisia tavoitteita, toimenpiteitä, resursointia ja mittareita. Arvioinnissa korostuvat erityisesti kunnan oma hyvinvointitieto ja indikaattorit.

 

Hyvinvointikertomus koskee kunnan tai alueen useita toimijoita.

 

Liite 1 Kankaanpään kaupungin hyvinvointikertomus vuodelta 2023

Liite 2 Kooste hyvinvointikertomuksesta

 

Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsee tiedoksi Kankaanpään kaupungin hyvinvointikertomuksen 2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Vanhus- ja vammaisneuvosto

 

Lisätietoja antaa Hyvinvointi- ja liikuntakoordinaattori Ilari Köykkä, 044 577 2773