Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 227


 

Innovaatiotyöryhmän toimenpide-ehdotus 2024, sosiaalisen median kampanja

 

KHALL 27.05.2024 § 185 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.4.2024 vahvistanut toimintamallin innovaatiotyöryhmän esittämien ideoiden käsittelemiseksi. Innovaatiotyöryhmä valitsee vuosittain 1-2 kärki-ideaa, joita se esittää kehitettäväksi ja toimeenpantavaksi. Ideat ovat lähtöisin joko Idealinko-kyselystä tai työryhmältä itseltään.

 

Työryhmän esitykset tehdään kaupunginhallitukselle toukokuun loppuun mennessä, jotta ne ehtivät mukaan talousarviokäsittelyyn. Kaupunginhallitus lähettää esitykset jatkovalmisteluun asianomaiselle taholle. Nopeasti toteutettavat toimenpiteet, jotka eivät vaadi erityisiä resursseja, annetaan tiedoksi ao. toimijoille.

 

Innovaatiotyöryhmä on kokouksessaan 15.5.2024 kirjannut vuoden 2024 toimenpide-ehdotukseksi Kehu Kankaanpäätä -kampanjan. Työryhmä määrittelee ehdotuksen seuraavasti:

 

"Innovaatiotyöryhmän ajatuksena on luoda kampanja, jossa aktivoidaan kuntalaiset oikeasti markkinoimaan kuntaamme. Kampanjassa kankaanpääläiset (ja miksei muutkin) sosiaalisessa mediassa (kanavat: Facebook, Instagram - muut?) kirjoittavat jotain positiivista Kankaanpäästä ja liittävät siihen tunnistettavan häshtagin (esim. #kankaanpääonparas tai #kotikankaanpäästä tai #mukavaakankaanpäässä) ja kannustavat edelleen muita jakamaan päivitystään. Kaikkien kyseistä hashtagiä käyttäneiden kesken jaetaan joku kunnollinen palkinto, mikä oikeasti kannustaa kehumaan. Jakamista voi tehostaa tägäämällä postaukseen mukaan joitakin tuttuja ihan nimellä @-merkin avulla. Kehupostaukseen kannattaa lisätä tekstin lisäksi kuvaa tai jopa videota."

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää toimenpide-ehdotuksen markkinointi ja viestintä -palvelukokonaisuuden valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Markkinointi ja viestintä

 

Lisätietoja antaa Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo p. 044 577 5202

 Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Leena Kuusimäki p. 050 577 5200

 

 

 

KHALL 24.06.2024 § 227  

1762/00.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Kuusimäki Leena

 

Innovaatiotyöryhmä on tehnyt toimenpide-ehdotuksen kaupunkilaisille suunnatusta sosiaalisen median kampanjasta. Koska kampanja on toteutettavissa nopeasti, eikä vaadi merkittäviä rahallisia resursseja, se toteutetaan jo kuluvana vuonna 2024.

 

Tavoitteena on aktivoida kaupunkilaiset tekemään sosiaaliseen mediaan julkaisuja, joissa nostetaan esiin Kankaanpään parhaita puolia positiivisessa hengessä. Julkaisujen toivotaan sisältävän aiheeseen sopivaa kuva- tai videomateriaalia. Julkaisuihin liitetään yhteinen aihetunniste, esimerkiksi #MukavaaKankaanpäässä.

 

Aloitusjulkaisu tehdään kesäkuun lopulla Facebookissa ja Instagramissa. Näkyvyyttä tehostetaan maksullisella mainonnalla. Innovaatiotyöryhmä palkitsee elokuussa mielestään onnistuneimmat julkaisut 250 euron lahjakortilla voittajan valitsemaan paikalliseen liikkeeseen. Palkintoja jaetaan enintään neljä kappaletta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy innovaatiotyöryhmän ideoiman sosiaalisen median kampanjan toteuttamisen esityksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Markkinointi ja viestintä

 Innovaatiotyöryhmä

 

Lisätietoja antaa Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Leena Kuusimäki p. 050 577 5200