Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 229


 

Kaupunginvaltuuston 15.6.2024 päätösten täytäntöönpano

 

KHALL 24.06.2024 § 229  

1619/03.04/2023  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Kaupunginvaltuusto on pitänyt kokouksen 15.6.2024.

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Saman lain 96 §:n mukaan "jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Kaupunginvaltuuston käsittelemät asiat 15.6.2024:

 

§ 15 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

§ 16 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

 

§ 17 Varainhoitovuoden 2023 tilinpäätös

 

§ 18 Arviointikertomus vuodelta 2023

 

§ 19 Henkilöstötilinpäätös 2023

 

§ 20 Kankaanpään kaupungin hyvinvointikertomus vuodelta 2023

 

§ 21 Talousarvion seuranta tammi-maaliskuu 2024

 

§ 22 Sijoittaminen Satakunnan Kasvurahasto Osakeyhtiöön

 

§ 23 Paholammin tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus

 

§ 24 Ympäristö- ja terveyslautakunnan jäsenen ja varajäsenen nimeäminen

 

§ 25 Eroanomus luottamustoimista / Lauri Ahopelto

 

§ 26 Eroanomus luottamustoimista / Mika Männistö

 

§ 27 Eroanomus Kankaanpään sivistyslautakunnan varajäsenyydestä / Ville Paldanius

 

§ 28 Sidonnaisuusilmoitusten tiedoksiantaminen kaupunginvaltuustolle

 

§ 29 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite / Valtuustoaloite Ruoko-ojan kunnostamisesta

 

§ 30 Vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloite / Elävöitetään kaupunkia viljelypalstoilla sekä istuttamalla marjapensaita ja hedelmäpuita

 

§ 31 Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite / Kankaanpään kaupungin torjuttava maksuttoman toisen asteen koulutuksen romuttaminen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan sekä päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginkanslia

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213