Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 311


Varhaiskasvatuksen palveluverkkotarkastelu

 

Varhaiskasvatuksen palveluverkkotyöryhmän nimeäminen

 

SIVL 10.09.2024 § 88 

 

 

 

Valmistelija 

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 21.8.2024 § 76 käsitellyt kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkoselvitystä 2024-2030 ja hyväksynyt sen lähetettäväksi kaupunginhallitukselle täydennettynä kolmannella vaihtoehdolla, jossa koulun toiminta jatkuu, mikäli oppilasmäärä on 25 tai enemmän syyskuun laskentapäivänä.

 

Varhaiskasvatuksen osalta on palveluverkkoselvitystä nyt täydennetty.

Selvitys on laadittu päätöksenteon tietopohjaksi ja sen pohjalta mahdollisesti myöhemmin tehtävät päätökset edellyttävät hallintolain mukaisten kuulemisten toteutusta ja tarkempaa yksityiskohtaista valmistelua ja vaikutusten arviointia.

 

Laadittu palveluverkkoselvitys ulottuu vuoteen 2030, mutta nähtävissä oleva väestönkehitys johtaa palvelutarpeen vähentymiseen myös 2030-luvulla ja tähän tulisi varautua hyvissä ajoin lähivuosina. Parhaimmillaan selvitys antaa mahdollisuuden ennakoivaan päätöksentekoon, joka mahdollistaa jäljelle jäävän palveluverkon täysipainoisen kehittämisen ja hallitun muutoksen toteuttamisen.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle valmistelun käynnistämistä tehdyn varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen pohjalta ja ottaa valmistelun huomioon vuoden 2025 talousarvioraamin laadinnassa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen, 044 577 2524

_____________________

 

 

KHALL 23.09.2024 § 284 

 

 

 

Valmistelija 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää käynnistää valmistelun varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksestä ja ottaa valmistelun huomioon vuoden 2025 talousarvioraamin ja taloussuunnitelman vuosien 2026-2027 laadinnassa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen sillä muutoksella, että palveluverkkoselvityksen kohdan "Varhaiskasvatuksen tilat ja perhepäivähoito" ensimmäisestä laatikosta kohdat 2-4 poistetaan ja tilaratkaisut ja selvitykset tehdään kokonaisvaltaisesti. Kaupunginhallitus päätti perustaa varhaiskasvatuksen palveluverkkotyöryhmän.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen, 044 577 2524

 Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210

 

 

 

KVALT 30.09.2024 § 36 

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti käynnistää valmistelun varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksestä ja ottaa valmistelun huomioon vuoden 2025 talousarvioraamin ja taloussuunnitelman vuosien 2026-2027 laadinnassa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

KHALL 07.10.2024 § 311  

2093/00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Mika Hatanpää

 

Kaupunginhallitus on edellisessä kokouksessaan päättänyt perustaa varhaiskasvatuksen palveluverkkotyöryhmän. Palveluverkkotyöryhmän toimeksianto määräytyy kaupunginvaltuuston päättämän säästöohjelman mukaan.

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä säästöohjelmassa on varhaiskasvatuksen osalta päätetty seuraavaa:

 

-          varhaiskasvatuksen palveluiden mitoittaminen lapsimäärän mukaan: yksiköiden ja ryhmien vähentäminen (mahdollinen 4 htv:n vähennys vuositasolla)

-          esikoululaisten siirtäminen keskitetysti koulujen yhteyteen (mahdollinen 2 htv:n vähennys vuositasolla)

-          varhaiskasvatuksen tehtävänkuvien muuttaminen

-          päiväkotien aukiolojen tarkastelu

-          opetuksen tilaratkaisujen optimointi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää varhaiskasvatuksen palveluverkkotyöryhmän luottamushenkilöjäsenet. Työryhmään nimetään seuraavat viranhaltijat:

Sivistysjohtaja
Varhaiskasvatuspäällikkö
Keskustan koulun rehtori
Talousjohtaja

Työryhmä voi tarvittaessa kutsua muita viranhaltijoita asiantuntijoiksi työryhmään.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Luottamushenkilöjäseniksi palveluverkkotyöryhmään nimettiin seuraavat:

Reijo Kuusisto, pj., varalla Hannu Juhola
Tapio Laurila, varalla Sofia Latvajärvi
Nina Väkeväinen vpj., varalla  Arimo Koivisto
Reija Leivo, varalla Mikko Uusitalo
Petra Mäensivu, varalla Heidi Viljanen
Kristiina Yli-Rajala, varalla Jukka Kangasniemi
Rami Kortteus, varalla Elina Kangas

 

 

Täytäntöönpano Palveluverkkotyöryhmään nimetyt

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210