RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 03.02.2025/Asianro 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Konserniohjeen päivitys
KHALL 27.01.2025 § 21
Valmistelija
Kaupungin hallintosääntö päivitettiin organisaatiouudistuksen yhteydessä, jolloin talousjohtaja lisättiin konsernijohtoon. Konserniohjetta on tältä osin myös päivitettävä.
Konserniohjeeseen esitetään seuraavia muutoksia:
- Kohtaan 5. Konserniohjaus ja -johtaminen lisätään talousjohtaja
- Kaupunginjohtajan tehtävistä poistetaan "antaa ohjeet sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, mutta säilytetään kohta "raportoi sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta kaupunginhallitukselle vuosittain huhtikuun loppuun mennessä."
- Kohdasta 8. poistetaan "Konserniyhteisöt eivät anna avustuksia, kannatusilmoituksia tai muita hyväntekeväisyyslahjoituksia ilman kaupunginjohtajan hyväksyntää"
- Liitteestä 2. Yhteisöt, osakkuusyhteisöt ja kuntayhtymät poistetaan Satakunnan sairaanhoitopiiri ky ja Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan konserniohjeen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
|
KVALT 03.02.2025
2272/00.01.01/2025
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan konserniohjeen.
Päätös
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |