RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sivistyslautakunnan alaisten palveluiden käynnissä olevan hankkeet
SIVL 08.04.2025 § 35
440/02.02.02/2022
Valmistelija Fabig Mari
Valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään valtion myöntämien harkinnanvaraisten yleis- ja erityisavustusten hakemiseen, myöntämiseen ja selvittämiseen liittyvistä periaatteista. Valtion tukeman toiminnan on oltava mm. yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja sen on vastattava avustuksen tavoitteisiin (7 §). Kasvatus ja opetus tulosalueen soveltuvia avustuksia myöntävät pääsääntöisesti opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus. Harkinnanvaraisiin avustuksiin liittyy hakijan omavastuuosuus, joka on pääsääntöisesti 5-40 % hankkeen kokonaiskustannuksista.
Haettavissa olevien valtion erityisavustusten määrä on merkittävästi pienentynyt hallitusohjelman mukaisesti.
Vuonna 2025 sivistyslautakunnan alaisilla palveluilla on käytettävissä hankerahoitusta yhteensä noin 550 000 €. Rahoituksesta noin 190 000 euroa kohdistuu vuosille 2026-2027. Kaupungille on lisäksi myönnetty 127 000 € varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen vuosille 2026-2027, mikäli eduskunta myöntää määrärahan vuoden 2026 talousarvioon. Hankekustannusten seurantatiedot ovat alkuvuoden 2025 kirjanpito-ohjelman muutoksen seurausvaikutusten vuoksi vielä puutteelliset.
Esityslistan liitteenä on koonti sivistyslautakunnan alaisten palveluiden käynnissä olevista valtion rahoittamista hankkeista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee esitellyt hankkeet tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja antaa Rehtori Mari Fabig puh. 044 577 5280
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |