Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 118


 

Osallistuva budjetointi 2025 - tulokset ja toimeenpano

 

KHALL 22.04.2025 § 118  

2317/00.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Ulla Norrbo

 

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kaupungin asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ensin ehdotetaan ideoita ja sitten äänestetään.

 

Kankaanpäässä osallistuva budjetointi (OSBU) on toteutettu ensimmäisen kerran vuonna 2024. Tämän vuoden talousarvioon on varattu 20.000 euron määrärahan osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen. OSBU:n eri toimintavaiheista on tiedotettu laajasti mm. Kankaanpään Seutu -lehdessä, kaupungin kotisivuilla, Kankaanpää sovelluksessa sekä kaupungin some-kanavilla.

 

Ehdotusten kohderyhmää tai sijaintia ei rajoitettu. Kaiken ikäiset Kankaanpään asukkaat saivat antaa ideoita määrärahan käyttökohteista. Linkki ehdotuksia keräävään sähköiseen kyselyyn oli avoinna tammikuun ajan. Tarvittaessa ehdotuksen sai toimittaa myös kirjallisesti pääkirjastoon tai Honkajoen kirjastoon.

 

Määräaikana saatiin 114 ehdotusta (v. 2024: 86 ehdotusta). Innovaatiotyöryhmä valitsi 22 eri ikäisiä kuntalaisia ilahduttavaa ehdotusta maaliskuussa toteutettuun äänestysvaiheeseen. Äänioikeus oli kaikilla tänä vuonna vähintään 12 vuotta täyttävillä (v. 2013 tai aikaisemmin syntyneet) kunnan asukkailla. Äänestys toteutettiin sähköisesti. Tarvittaessa äänestykseen sai osallistua myös täyttämällä äänestyslomakkeen kirjastossa. Äänestyksessä annettiin ääniä kolmelle parhaalle ehdotukselle paremmuusjärjestyksessä 1. sija (5 pistettä), 2. sija (3 pistettä) ja 3. sija (1 piste).

 

Äänestykseen osallistui yhteensä 678 henkilöä (v 2024: 472 henkilöä).

 

Sija

Tulokset

Pisteet

1.

8. Järjestetään lisää kulttuuritapahtumia Kankaanpäässä (esimerkiksi konsertteja ja ulkoilmaelokuvatapahtuma) (20.000 euroa)

TOTEUTETAAN

 

619

2.

5. Hankitaan sisäleikkipuistovälineitä ja järjestetään lapsille liikunnallisia peuhapäiviä (20.000 euroa)

450

3.

12. Kunnostetaan Rivieran alueen laitteita ja lisätään alueen viihtyisyyttä (esimerkiksi uusia istutuksia ja penkkejä) (20.000 euroa)

435

4.

7. Hankitaan Venesjärven uimarannalle grillikota tai

-katos sekä leikkiteline lapsille (20.000 euroa)

381

5.

14. Palkataan nuoria viihdyttämään vanhuksia hoivakodeissa ja leikittämään lapsia päiväkodeissa (20.000 euroa)

370

6.

21. Tuetaan Pesämäen motocrossradan kastelujärjestelmän hankintaa ja pienen motocross harjoituspaikan rakentamista nuorille (20.000 euroa)

340

7.

22. Uudistetaan Honkalan kuntosalin laitteistoa (20.000 euroa)

328

8.

11. Kartoitetaan ja kunnostetaan luontokohteita (20.000 euroa)

304

9.

19. Tehdään materiaalihankintoja pesäpallostadionin kunnostamiseksi (20.000 euroa)

274

10.

13. Kunnostetaan Honkajoen pururadan laavu ja kunnostetaan frisbeegolf rataa (20.000 euroa)

261

11.

2. Hankintaan lisää lainattavia välineitä kaupunginkirjaston välinelainaamoon (esimerkiksi painepesuri, tekstiilipesuri ja ompelukone) (10.000 euroa)

211

12.

16. Rakennetaan keskustan alueelle katettua leikkialuetta lapsille (20.000 euroa)

205

13.

3. Hankitaan lisää penkkejä torille ja kevyenliikenteen väylien varrelle (esimerkiksi rautatiesillan läheisyyteen ja Citymarketin suoralle (10.000 euroa)

186

14.

9. Järjestetään lisää ohjattua ryhmäliikuntaa työikäisille (esimerkiksi pilates, kahvakuula ja circuit training) (10.000 euroa)

182

15.

10. Järjestetään muskaritoimintaa varhaiskasvatukseen (20.000 euroa)

181

16.

15. Rakennetaan Kankaanpään keskustan koulun alueelle viheralueita (20.000 euroa)

169

17.

17. Rakennetaan laavupaikka Kooninmetsään (10.000 euroa)

155

18.

6. Hankitaan ulkopingispöydät keskustan ja Honkajoen nuorisotilojen piha-alueelle (10.000 euroa)

116

19.

1. Hankitaan Kankaanpään keskustan alueen puistoon esiintymislava ja pystytetään seinä taiteelle (20.000 euroa)

97

20.

18. Rakennetaan matonpesupaikka Honkajoelle (20.000 euroa)

88

21.

20. Tuetaan nuorisoteatteri-harrastustoiminnan käynnistämistä Kankaanpäässä (10.000 euroa)

78

22.

4. Hankitaan siirrettäviä myyntikojuja Kankaanpään torille (20.000 euroa)

71

 

Aktiivisimmin osallistumisoikeuttaan käyttivät 30-49-vuotiaat (47,8 % äänestäneistä). Yli 50 -vuotiaiden osuus oli 30,0 % ja alle 30-vuotiaiden osuus 22,1 %.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksen mukaisesti, että osallistuvan budjetoinnin 20.000 euron määrärahalla järjestetään lisää kulttuuritapahtumia (esimerkiksi konsertteja ja ulkoilmaelokuvatapahtuma) ja valtuuttaa kehittämisjohtajan toimeenpanemaan ne.

 

 Määrärahavaraus (20.000 euroa) on Elinkeino- ja konsernipalvelujen tulosyksikössä (1100): kustannuspaikka: Kehittämispalvelut (1161)

 toiminto: Kehittämispalvelut (1162).

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksen mukaisesti, että osallistuvan budjetoinnin 20.000 euron määrärahalla järjestetään lisää kulttuuritapahtumia (esimerkiksi konsertteja ja ulkoil-maelokuvatapahtuma) ja valtuuttaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimeenpanemaan ne.

Määrärahavaraus (20.000 euroa) on Elinkeino- ja konsernipalvelujen tulosyksikössä (1100): kustannuspaikka: Kehittämispalvelut (1161) toiminto: Kehittämispalvelut (1162).

 

 

Täytäntöönpano Kehittämisjohtaja

 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

Lisätietoja antaa Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo 044 577 5202