Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.06.2025/Pykälä 49


Kuntapäivät 2025 ohje

 

Kuntapäiväedustajan valinta

 

KHALL 02.06.2025 § 181 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kuntaliiton sääntöjen mukaan yhdistyksen varsinainen kokous, Kuntapäivät, pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo-marraskuussa. Yhdistyksen hallitus määrää kokouspaikan ja -ajan.

 

Suomen Kuntaliitto ry:n hallitus on kutsunut Kuntapäivät koolle Helsinkiin 13.11.2025. Kokouspaikkana on Scandic Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 7.

 

Kuntapäiväedustajien valinta, äänimäärät ja ilmoittautuminen

 

Kunnanhallitukset tai -valtuustot jokaisesta kunnasta valitsevat 1-3 edustajaa Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaisessa suhteessa. Myös jäsenkuntien äänimäärät Kuntapäivillä määräytyvät asukasluvun mukaan.

 

Ilmoitus kunnan edustajista ja varaedustajista on tehtävä liiton osoittaman verkko-osoitteen kautta viimeistään 13.10.2025. Samalla on toimitettava kunnan päätös edustajien valinnasta ja äänimäärän jakautumisesta edustajien kesken. Päätös tarvitaan myös, vaikka edustaja olisi vain yksi.

 

Tilaisuuteen ei ole osallistumismaksua. Kunnat vastaavat edustajiensa mahdollisista matka-, majoitus- ja muista kuluista ja järjestelyistä.

 

Käsiteltävät asiat

 

Varsinaisten Kuntapäivien on

 

1. käsiteltävä hallituksen antama, valtuuskunnan hyväksymä kertomus edellisten varsinaisten Kuntapäivien jälkeen tapahtuneesta yhdistyksen toiminnasta;

 

2. päätettävä valtuuskunnan jäsenten palkkioista ja korvauksista; ja

 

3. valittava valtuuskunnan jäsenet ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraaviin varsinaisiin Kuntapäiviin kestäväksi toimikaudeksi.

 

Kuntapäivät on kuntapäättäjien tärkeä kohtaamispaikka

 

Virallisen jäsenkokouksen lisäksi Kuntapäivät on myös kuntapäättäjien tärkeä kohtaamispaikka. Kuntapäivät koostuu puolueiden ryhmäkokouksista, juhlavasta avajaisosuudesta, virallisesta kokouksesta sekä juhlaseminaarista, jossa tervehdyksen Kuntapäivien osallistujille tuo pääministeri Petteri Orpo.

 

Seminaarin jälkeen Helsingin kaupunki ja Kuntaliitto järjestävät vastaanoton Helsingin kaupungintalolla.

 

Kuntapäiville osallistuvat kuntien nimeämät viralliset edustajat, kutsuvieraat, Kuntaliiton valtuuskunta, hallitus ja johto sekä Kuntapäivien eri työtehtävissä olevat kuntaliittolaiset. Kuntapäiville odotetaan noin 500 osanottajaa.

 

Kuntapäiväedustajien valinta

 

Jäsenkunnat (kunnanhallitus tai -valtuusto) saavat valita liiton sääntöjen perusteella edustajia Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaan. Kunnan asukasluvulla tarkoitetaan väestötietojärjestelmän kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen asukaslukua.

 

Kunnan asukasluku Edustajia

alle 20 000 asukasta 1 edustaja

20 001-100 000 asukasta 2 edustajaa

yli 100 000 asukasta 3 edustajaa

 

Jäsenkunta voi valita varsinaisille edustajille tarpeellisen määrän varaedustajia. Varaedustaja osallistuu Kuntapäiville varsinaisen edustajan ollessa estyneenä.

 

Päätöksenteko Kuntapäivillä

 

Jäsenkuntien äänimäärät Kuntapäivillä määräytyvät asukasluvun mukaan seuraavasti:

 

Kunnan asukasluku Äänimäärä

Enintään 10 000 asukasta 1 ääni

10 001-100 000 asukasta 2 ääntä

yli 100 000 asukasta 20 ääntä

 

Kunnan äänimäärä jaetaan kunnan edustajien kesken siten, kuin kunnan edustajalleen antamassa valtakirjassa on määritelty. Valtakirja toimitetaan Kuntaliitolle ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Oikeus ottaa keskusteluun osaa Kuntapäivillä on myös Kuntaliiton valtuuskunnan ja hallituksen jäsenillä, toimitusjohtajalla ja varatoimitusjohtajilla sekä henkilöillä, joille Kuntapäivät tämän oikeuden myöntää.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee kuntapäiväedustajan ja varaedustajan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Valitut

 Kuntaliitto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

KVALT 07.06.2025 § 49  

2476/00.00.01/2025  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee kuntapäiväedustajan ja varaedustajan.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto valitsi kuntapäiväedustajaksi Arimo Koiviston ja varaedustajaksi Katri Kujanpään.