Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.06.2025/Pykälä 46


 

Lautakuntien vaalit

 

KHALL 02.06.2025 § 178 

 

 

 

Valmistelija 

 

Lautakuntien asettaminen

 

Kuntalain 74 §:n 1 momentin mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan;

 

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Sivistyslautakunta

 

Sivistyslautakuntaan valitaan hallintosäännön mukaisesti puheenjohtaja ja kahdeksan (8) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan valitaan hallintosäännön mukaisesti puheenjohtaja ja kahdeksan (8) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen.

 

Tekninen lautakunta

 

Tekniseen lautakuntaa valitaan hallintosäännön mukaisesti puheenjohtaja ja kahdeksan (8) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

Kaupunkisuunnittelulautakuntaan valitaan hallintosäännön mukaisesti puheenjohtaja ja kahdeksan (8) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen.

 

Ympäristö- ja terveyslautakunta

 

Hallintosäännön mukaan ympäristö- ja terveyslautakunnassa on (9) yhdeksän jäsentä, Kankaanpäästä (4) neljä ja kustakin jäsenkunnasta (1) yksi. Sopijakuntien valtuustot valitsevat kukin jäsenensä ja kullekin jäsenelle varajäsenen lautakuntaan. Ympäristö- ja terveyslautakunta nimittää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajana toimii vastuukunnan edustaja.

 

Ympäristöpalveluiden järjestämisestä ovat sopineet Jämijärven, Karvian, Siikaisten, Merikarvian ja Pomarkun kunnat ja Kankaanpään kaupunki yhteistoimintasopimuksella. Sopimuksen mukaan ympäristöpalveluiden hoitamisesta vastaa vastuukuntana Kankaanpään kaupunki.

 

Ympäristöpalveluiden tehtävien järjestämisestä vastaa sopijakuntien puolesta Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta, joka toimii myös ympäristöpalveluiden lakisääteisten tehtävien monijäsenisenä toimielimenä.

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaan ympäristö- ja terveyslautakunta valitaan valtuustokausittain.

 

Keskusvaalilautakunta

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee luottamushenkilöt edellä mainittuihin luottamustoimiin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

KVALT 07.06.2025 § 46  

2476/00.00.01/2025  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee luottamushenkilöt edellä mainittuihin luottamustoimiin.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto valitsi luottamushenkilöt toimikaudeksi 2025-2029 seuraavasti:

Sivistyslautakunta

Jäsen      Henkilökohtainen varajäsen

Reijo Kuusisto, pj.  Anne Tuuri
Hanna Kenttä, vpj.  Tapio Loukkaanhuhta
Elli Kilpiö  Ilpo Kiviniemi
Tuomo Korvala  Alona Pustomytenko
Jukka Lammela  Petra Mäensivu
Nina Majamäki  Erno Haavisto
Janne Paloviita  Anni Kierikka
Petri Pirttikangas  Johanna Aho
Hannaleena Vuorinen  Petri Ahokangas

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

Heikki Jaakkola, pj.  Tapio Rauhala
Paula Kuusisto, vpj.  Saija Mustaniemi
Priska Helkamäki  Johanna Keskitalo
Mervi Jokinen  Kimmo Tuomi
Hannu Juhola  Katri Lahdensivu
Anni Kierikka  Tapio Loukkaanhuhta
Jukka Lehtinen  Silviya Lambova
Nina Majamäki  Tapio Laurila
Tommi Sundberg  Tia Kraft

Tekninen lautakunta

Jäsen      Henkilökohtainen varajäsen

Kaarle Koskela, pj.  Minna Pohjus
Tapio Kamppi, vpj.  Mervi Ylihonko
Petri Ahokangas  Erika Laurila
Marja Alppi      Jukka Lammela
Sanna Kiviharju  Henri Saarivirta
Sami Ojala     Tapio Loukkaanhuhta
Matias Tammisto  Raili Kunnaspuro
Anne Tuuri      Jyrki Jönkkäri
Kristiina Yli-Rajala Jari Mustonen

Kaupunkisuunnittelulautakunta

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

Esa Viitanen, pj.  Saija Mustaniemi
Henri Saarivirta, vpj.  Sanna Kiviharju
Outi Kangasniemi  Jari Koivisto
Ilpo Kiviniemi  Elli Kilpiö
Iiro Korjansalo  Nina Majamäki
Raili Kunnaspuro  Tapio Loukkaanhuhta
Katri Lahdensivu  Matias Lilja
Hannu Uusihonko  Johanna Aho
Veera Vanhatalo  Tapio Rauhala

Ympäristö- ja terveyslautakunta

Jäsen   Varajäsen

Erkki Alakoski  Anne Tuuri
Sari Liikala-Jalonen  Petri Rantanen
Janne Paloviita  Anni Kierikka
Mikko Uusitalo  Ilpo Kiviniemi

Keskusvaalilautakunta

Jäsenet

Rauno Mäntysalo, pj.
Sari Pihlajaniemi, vpj.
Raija Koskiranta-Papunen
Pauli Lanne
Mirja Viitasalo

Varajäsenet

1. Matti Velhonoja
2. Riitta Kuosmanen
3. Jouko Uusitalo
4. Johanna Keskitalo
5. Marja Salomäki