Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 320


 

Lukiokoulutuksen yksikköhinnan harkinnanvaraisen korotuksen hakeminen vuodelle 2026

 

KHALL 22.09.2025 § 320  

2636/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Fabig Mari

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 24 §:n 2 momentin nojalla korottaa lukion yksikköhintaa erityisestä muusta syystä kuin lukiolle myönnetyn erityisten koulutustehtävän perusteella. Hakemukset lukiokoulutuksen yksikköhinnan korottamiseksi vuodelle 2026 tulee jättää Opetushallituksen hakemuspalveluun 1.9.2025-23.9.2025.

 

Yksikköhinnan harkinnanvaraisen korotuksen myönnön laskentaperusteena käytetään hakijan lukiokoulutuksen ja sen järjestämisen olosuhteiden erityispiirteitä, jotka tukevat yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta. Yksikköhinnan harkinnanvaraisen korotuksen peruste voi olla esimerkiksi akuutti opiskelijamäärän suuri suhteellinen väheneminen, ruotsinkielisen koulutuksen järjestäminen suomenkielisellä alueella (pieni yksityinen koulutuksen järjestäjä, jonka opiskelijakohtaiset kustannukset ovat suuret) tai laskennallisia yksikkökustannuksia selvästi korkeammat kunnallisen koulutuksen järjestäjän opiskelijakohtaiset kustannukset, kun pieni koulutuksen järjestäjä sijaitsee harvan lukioverkon alueella. Hakutiedotteen mukaan yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta ei myönnetä lukiokoulutuksen valtionosuusuudistukseen sisältyvän yksikköhinnan määräytymisperusteiden muutoksen vuoksi pienenevän yksikköhinnan kompensoimiseen.

 

Lukiokoulutuksen rahoitusuudistuksen taloudellisten vaikutusten on hallituksen esityksessä (HE159/2024) arvioitu siirtymäajan jälkeen kuntakohtaisesti olevan enimmillään 24 %. Ko. vaikutus koskee Kankaanpään kaupunkia, jonka lukiokoulutuksen yksikköhinta pienenee noin 8 % jo vuonna 2026. Samaan aikaan lukiokoulutuksen järjestämiskustannukset nousevat pelkästään sopimuskorotuksista aiheutuvan henkilöstökulujen nousun myötä noin 3 %. Rahoitusjärjestelmän muutoksella on negatiivisia taloudellisia vaikutuksia 44:n koulutuksen järjestäjän kannalta. Näistä yli puolella taloudelliset vaikutukset ovat siirtymäajan jälkeenkin enimmillään 10 %. Vain kahdeksalla koulutuksen järjestäjällä taloudelliset vaikutukset ovat siirtymäajan jälkeen yli 15 %.

 

Kankaanpää sijaitsee rahoituksen määräytymisperusteiden mukaan syrjäiseksi määriteltävällä alueella ja on sen vuoksi jatkossakin oikeutettu korotettuun valtionosuuteen opiskelijamäärän ollessa alle 200. Kankaanpään Yhteislyseossa opiskelee lukuvuonna 2025-2026 165 opiskelijaa ja Honkajoen lukiossa 47 opiskelijaa.

 

Hallituksen esitys lukiokoulutuksen rahoitusuudistuksesta vahvistettiin 19.12.2024. Käytännössä kunnissa valmistauduttiin tuolloin jo kevään 2025 kuntavaaleihin, mikä rajoitti mahdollisuuksia käytännön valmistelujen käynnistämiseen talouden sopeuttamiseksi. Aikaa talouden sopeuttamiseen ja koulutuksen järjestämisen hallittuun uudelleen strukturointiin jäi käytännössä puoli vuotta, kun huomioidaan yhteishaun 2026 aikataulu ja tänä aikana kunnissa järjestettiin kuntavaalit.

 

Huomioiden uudistuksen taloudellinen merkittävyys, siirtymäaika ei ole mahdollistanut toiminnan taloudellista sopeuttamista ja turvannut opiskelijoiden yhdenvertaisuutta suhteessa muiden samankokoisten lukioiden opiskelijoihin. 

 

Yritysvaikutukset Asialla ei ole merkittäviä yritysvaikutuksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kankaanpään kaupunki päättää hakea lukiokoulutuksen yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta vuodelle 2026.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Lukiokoulutus

 

Lisätietoja antaa Lukion rehtori Mari Fabig puh. 044 5775 280