RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja terveyslautakunta
Esityslista 03.12.2025/Asianro 31
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Eläinlääkäreiden eläkepalkkioiden vahvistaminen vuodelle 2026
Ympltk 03.12.2025
371/01.02.01/2022
Valmistelija Laura Juhantalo
Eläinlääkärin eläkepalkkaan laskettavien eläinlääkintähuoltolain 14 §:n mukaisten palkkioiden määrä vuodelle 2026 on vahvistettava vuoden 2025 loppuun mennessä. Palkkioiden enimmäismäärä on vahvistettu Kuntien eläkevakuutuksessa ja vuodelle 2026 se on 57 258,96 €.
Kunnaneläinlääkärin eläke määräytyy kunnan maksaman virkapalkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläinten omistajalta ja haltijoilta. Kunnan tulee vahvistaa kalenterivuoden loppuun mennessä kullekin eläinlääkärille toimenpidepalkkioiden määrä seuraavaksi vuodeksi. Kunnan vahvistaman palkkion tulee olla oikeassa suhteessa eläinlääkärin virkatyöstään saamiin palkkioihin.
Palkkiot on vahvistettava eläinlääkäreittäin. Päätöksessä pitää olla myös tiedot siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään eläinlääkärin sijaisella sekä erikseen tiedot siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään päivystäjillä. Vahvistettujen määrien perusteella kunta maksaa Kuntien eläkevakuutukselle palkkioihin perustuen eläkevakuutusmaksun ja perii eläinlääkäreiltä edelleen eläkelaitokselle tilitettäväksi näiden eläkevakuutusmaksuosuuden. Ensi vuodelle vahvistettavat määrät on arvioitu kuluvan vuoden toteutuneiden palkkioiden perusteella.
Valmistelija esittää eläinlääkäreiden eläkevakuutusmaksun perusteena vuonna 2026 pidettävät palkkioiden määrät seuraavasti:
Eläinlääkäri | € / vuosi |
|
|
Eskola Anna | ----------- |
Isokallio Pauliina | ----------- |
Jaakkola Lea | ----------- |
Lahdenranta Frans | ----------- |
Lahdenranta Zane | ----------- |
Rantala Mari | ----------- |
muut sijaiset ja päivystäjät | ------------------ |
Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo
Päätösehdotus Ympäristö- ja terveyslautakunta vahvistaa eläinlääkärien eläkevakuutusmaksun perusteena käytettävät toimenpidepalkkiot vuodelle 2026.
Päätös
Täytäntöönpano Sarastia
Kuntien eläkevakuutus Keva
Lisätietoja antaa Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo, puh. 050 594 4442, etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |