RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja terveyslautakunta
Esityslista 03.12.2025/Asianro 32
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Määräys kiinteistön liittämiseksi vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin ja uhkasakon asettaminen
Ympltk 03.12.2025
2662/11.03.03/2025
Valmistelija Jaana Jyräkoski
Asia
Kiinteistöä ei ole liitetty vesihuoltolaitoksen viemäriin useista kehotuksista huolimatta. Tällä päätöksellä määrätään päävelvoitteeksi kiinteistön liittäminen viemäriverkostoon ja sen tehosteeksi asetetaan kiinteä uhkasakko.
Asian aiempi käsittely
Siikaisten kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.6.2011 § 21 Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet. Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen viemäriin.
Siikaisten kunnan tekninen virasto kehotti 19.11.2020 kirjeitse ---------- ja ---------------- vesihuoltolain nojalla liittämään omistamansa kiinteistön ------------- Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin 17.5.2021 mennessä. Kehotusta ei noudatettu määräaikaan mennessä.
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän ympäristötarkastaja uusi kehotuksen 20.9.2021. Kehotusta ei edelleenkään noudatettu, joten asianosaiseille varattiin 16.6.2022 mahdollisuus tulla kuulluksi kehotuksen laiminlyönnin sekä uuden kehotuksen ja sen tehosteeksi mahdollisti asetettavan uhkasakon takia. Kirjallinen vastine tuli toimittaa PoSan ympäristönsuojeluviranomaiselle 29.7.2022 mennessä. Kiinteistöä ei edelleenkään liitetty kunnan viemäriverkostoon eikä asian johdosta annettu vastinetta.
10.1.2025 Kankaanpään ympäristötarkastaja uusi kehotuksen liittyä Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin 30.6.2025 mennessä. Kehotuksen yhteydessä asianosaisille varattiin tilaisuus antaa vastine kehotuksen laiminlyönnin takia. Uusintakehotuksessa todettiin, että ellei sitä noudateta, tullaan asiasta antamaan määräys ja tehostamaan sitä uhkasakolla. Vastinetta ei annettu.
Ajan kulumisen vuoksi Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen (Siikaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen) varasi 17.9.2025 asianosaisille mahdollisuuden 20.10.2025 mennessä tulla kuulluksi siitä, että liittyminen viemäriverkostoon tullaan määräämään ja määräyksen tehosteeksi tullaan asettamaan uhkasakko. Kuulemisen yhteydessä todettiin, että vastineen antamatta jättäminen ei estä asian ratkaisua. Vastinetta ei ole annettu.
Siikaisten kunnalta 20.11.2025 saadun tiedon mukaan kiinteistöä ei ole liitetty jätevesiviemäriin.
Valmistelijan esitys Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta määrää vesihuoltolain 29 §:n nojalla, että kiinteistö ------------- on liitettävä Siikaisten kunnan jätevesiviemäriin 31.5.2026 mennessä. Velvoitettavat asianosaiset ---------------- ------------------.
Määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa kummallekin asiaosaiselle erikseen 5 000 euron kiinteän uhkasakon.
Perustelut
Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen viemäriin. Valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Valvontaviranomainen voi tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella taikka että toiminta keskeytetään tai kielletään.
Kyseiselle kiinteistölle on lähetetty useita kehotuksia kiinteistön liittämiseksi kunnan viemäriverkkoon. Päävelvoitteen eli kiinteistön liittämisen viemäriverkostoon määräaika on kohtuullinen ottaen huomioon, että toiminta-alue on vahvistettu vuonna 2011 ja kiinteistön omistajalla on ollut tieto liittymisvelvollisuudesta usean vuoden ajan.
Uhkasakko on kohdistettu kiinteistön omistajille ja sakon määrää harkittaessa on otettu huomioon viemäriin liittämisestä aiheutuvat kustannukset. Uhkasakko toimii tehosteena, jotta määräystä noudatetaan. Se tullaan määräämään täytäntöönpantavaksi, jos päävelvoitetta ei noudateta määräaikaan mennessä. Ympäristö- ja terveyslautakunta katsoo, että asetettu uhkasakon määrä on kiinteistön omistajille riittävä tehoste.
Ilmoitusvelvollisuus
Kiinteistön omistajien on kiinteistön mahdollisen omistajanvaihdoksen tai vuokraoikeuden siirtymisen yhteydessä ilmoitettava välittömästi ja todisteellisesti luovutuksensaajalle tai uudelle vuokraoikeuden haltijalle tämän päätöksen mukaisesta velvoitteesta ja sitä koskevasta uhasta. Samalla velvoitetun on ilmoitettava myös Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle luovutuksensaajan tai vuokraoikeuden haltija yhteystiedot.
Sovelletut oikeusohjeet
Vesihuoltolaki (119/2001) 10, 29, 30 ja 32 §
Hallintolaki (434/2003) 34, 54 ja 55 §
Uhkasakkolaki 6-8, 22 §
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea vesihuoltolain 32 §:n mukaista muutosta Turun hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo
Päätösehdotus Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta määrää vesihuoltolain 29 §:n nojalla, että kiinteistö ------------- on liitettävä Siikaisten kunnan jätevesiviemäriin 31.5.2026 mennessä. Velvoitettavat asianosaiset ---------------- ja ---------------. Määräyksen tehosteeksi lautakunta asettaa kummallekin asianosaiselle erikseen 5 000 euron kiinteän uhkasakon.
Päätös
Täytäntöönpano --------------------------------------
-------------------------------------
Maanmittauslaitos
Tiedoksi Siikaisten kunnan vesihuoltolaitos
Lisätietoja antaa Ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski, puh. 044 577 3334, etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |