Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 401


 

Kaupunginvaltuuston 10.11.2025 päätösten täytäntöönpano

 

KHALL 17.11.2025 § 401  

2292/03.04/2025  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Kaupunginvaltuusto on pitänyt kokouksen 10.11.2025.

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Saman lain 96 §:n mukaan "jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Kaupunginvaltuuston käsittelemät asiat 10.11.2025:

 

67 § Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

68 § Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

 

69 § Vesihuollon toiminta-alueen päivittäminen 2025

 

70 § Liikenneturvan ajankohtaiskatsaus

 

71 § Eroanomus luottamustoimesta / Tia Kraft

 

72 § Kankaanpään kaupungin laaja hyvinvointikertomus valtuustokausi 2021-2025 ja suunnitelma valtuustokaudelle 2025-2029

 

73 § Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite / koulukuljetukset

 

74 § Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien ilmoittaminen vuodeksi 2026

 

75 § Talousarvion toteutuma syyskuu 2025 ja talousarvion muutos

 

76 § Vesihuoltolaitoksen taksa 1.7.2026 alkaen

 

77 § Kaavoituskatsaus 2025 ja kaavoitusohjelma 2026-2028

 

78 § Ilmoitusasiat

 

 

Yritysvaikutukset -

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan sekä päättää panna ne täytäntäntöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginkanslia

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213