Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 111


 

Varhaiskasvatuksen eVaka- toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto seutukunnallisena yhteistyönä

 

SIVL 09.12.2025     

2793/12.07.00/2025  

 

 

Valmistelija Tiina Pennanen

 

eVaka on varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmä, jota on kehitetty yhteisprojektissa neljän kaupungin, Espoon, Tampereen, Oulun ja Turun kanssa. Espoossa eVaka otettiin ensimmäisenä käyttöön ja Tampere otti eVakan käyttöön kevään 2022 aikana, jonka jälkeen käyttöönotoissa seurasivat Oulu ja Turku. eVakan toiminnallisuuksia on kehitetty alusta alkaen kuntien varhaiskasvatuksen tarpeista lähtien.

 

Pori on päättänyt lähteä edistämään yhteistä eVaka-hankintaa Satakunnassa. Kiinnostuksensa asiaan ovat Porin lisäksi ilmoittaneet Kankaanpää, Ulvila, Merikarvia, Pomarkku, Karvia, Harjavalta ja Kokemäki. Jos kunta ei ole mukana kilpailutuksessa, ei ole mahdollista liittyä mukaan myöhemmin tämän kilpailutuksen puitteissa. eVaka kilpailutukseen optiona osallistuvien kuntien ei tarvitse välttämättä käyttää optiota, mutta heillä on mahdollisuus tähän.

 

Koska eVaka on kehitetty avoimella lähdekoodilla, sitä voivat vapaasti hyödyntää kaikki kiinnostuneet kunnat. Kilpailutettavana on käyttöönotto sekä ohjelmiston ylläpito. Kankaanpäässä asiasta on keskusteltu tietohallintopäällikön ja  talousjohtajan kanssa. Sekä seutukunnallinen yhteistyö että avoimen lähdekoodiin pohjautuvan ohjausjärjestelmän hyödyntäminen nähdään tärkeäksi ja edistämisen arvoiseksi. Käyttöönottoprojekti vaatii ylimääräistä taloudellista panostusta, mutta kuukausikulut käytössä ovat kilpailukykyiset verrattuna nykyisen toiminnanohjausjärjestelmän käyttökuluihin.

 

Jokaisen kunnan on tärkeä varata riittävä henkilöstöresurssi hankintaprosessiin ja käyttöönottoon.

 

Yritysvaikutukset Ei merkittäviä yritysvaikutuksia

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että Kankaanpään kaupungin varhaiskasvatus lähtee mukaan eVaka toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton ja ohjelmiston ylläpidon seutukunnalliseen kilpailutukseen.

 

Päätös  

 

 

Täytäntöönpano Varhaiskasvatus

 Tietohallintopäällikkö Rauli Yrjänä

 

Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen tiina.pennanen@kankaanpaa.fi / p. 044 577 2524