Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 02.03.2026/Asianro 14


Kokousasian teksti

 

Katsaus aloitteiden käsittelystä

 

KHALL 23.02.2026 § 61 

 

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Kankaanpään kaupungin hallintosäännön 108 §:n mukaan:

 

"Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun."

 

Kankaanpään kaupungin hallintosäännön 136 §:n mukaan

 

"Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä."

 

Vuonna 2025 on tehty seuraavat valtuustoaloitteet, joita ei ole vuoden 2025 loppuun mennessä lopullisesti käsitelty:

 

-          Kankaanpään Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite / Liikuntapaikkojen kustannusten ja käyttöasteen läpinäkyvä selvitys Kankaanpäässä, KV 8.12.2025

 

Kaupunginhallitus päätti 15.12.2025 lähettää aloitteen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle valmisteluun.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 22.1.2026 vastauksena valtuustoaloitteeseen, että Kankaanpään kaupungin liikuntapaikkojen kustannuksia ja käyttöastetta koskeva selvitys toteutetaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa suoritettavana YAMK-opinnäytetyönä. Hyvinvointi- ja liikuntakoordinaattori valtuutettiin laatimaan kaupungin puolesta selvitystä koskeva toimeksiantosopimus Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa. Lisäksi lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Kaupunginhallitus merkitsi aloitteesta annetun selvityksen tiedoksi 26.1.2026 ja esitti, että kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteesta annetun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

-          Kankaanpään Vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloite / Kierrätyskäytäntöjen kehittäminen kouluilla, KV 7.6.2025

 

Kaupunginhallitus päätti 16.6.2025 lähettää aloitteen siivouspalveluille valmisteltavaksi.

 

-          Kankaanpään Sosialidemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloite / Edellisvuonna syntyneille vauvoille ja heidän perheilleen yhteinen vapaamuotoinen tapaaminen, KV 28.4.2025

 

Kaupunginhallitus päätti 5.5.2025 lähettää aloitteen Markkinointi- ja viestintä -palvelukokonaisuudelle valmisteltavaksi.

 

 

Vuonna 2025 tehdyt kuntalaisaloitteet

 

 

-          Kuntalaisaloite 26.9.2025 / Aloite melusuojauksen toteuttamisesta Kantatielle 44

 

Lähetetty edelleen hallinnoijalle (ELY-keskukselle).

 

-          Kuntalaisaloite 29.8.2025 / Jälkilaskenta kaupungin urakoille

 

Vastaus viety kuntalaisaloite.fi -palveluun.

 

-          Kuntalaisaloite 12.8.2025 / Turvallisen kulkureitin rakentaminen Honkajoen päiväkodin ja seurakuntatalon välille

 

Tekninen lautakunta merkitsi 24.9.2025 § 111 kuntalaisaloitteen tiedoksi ja päätti, ettei se anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. Lautakunta totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

-          Kuntalaisaloite 1.8.2025 / Hidasteet Saarivirrantien alkuun

 

Tekninen lautakunta päätti 24.9.2025, että kaupunki ei tässä vaiheessa suunnittele hidasteiden rakentamista Saarivirrantielle, mutta asia huomioidaan osana kaupungin käynnistämää liikenteen rauhoittamisen periaatteiden valmistelua. Aloite todettiin loppuun käsitellyksi. Vastaus viety kunta-laisaloite.fi -palveluun.

 

-          Kuntalaisaloite 12.6.2025 / Honkajoen uimapaikka

 

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 30.6.2025 § 230 ja merkitsi tiedoksi aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

-          Kuntalaisaloite 4.6.2025 / Roskis alaristeelle

 

Lähetetty edelleen alueen hallinnoijalle (ELY-keskukselle).

 

-          Kuntalaisaloite 14.4.2025 / Kuninkaanlähteen ampumahiihtostadion käyttöön

 

Sivistysjohtajan toimesta on vastattu aloitteen tekijälle 29.4.2025.

 

  

 

 

Yritysvaikutukset -

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää merkitä tietoonsa saatetuksi edellä olevan katsauksen valtuustoaloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei ole vuoden 2025 loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt sekä vuonna 2025 tehdyt kuntalaisaloitteet.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213

 

 

 

KVALT 02.03.2026    

165/00.01.02/2022  

 

 

Päätösehdotus 

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tietoonsa saatetuksi edellä olevan katsauksen valtuustoaloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei ole vuoden 2025 loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt sekä vuonna 2025 tehdyt kuntalaisaloitteet.

 

 

Päätös