RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 65
Varhaiskasvatuksen toimien täyttöluvat
SIVL 10.02.2026 § 14
Valmistelija Tiina Pennanen
Hallintosäännön 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää toimialajohtajien ja talousjohtajan valinnasta ja muun henkilökunnan valitsee ao. toimialajohtaja.
Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.
Varhaiskasvatuksessa on 1.8.2026 alkaen tarve täyttää kaksi varhaiskasvatuksen opettajan tointa toistaiseksi.
Muun henkilökunnan tarpeen osalta tehdään tarkastelua kevään aikana. Henkilöstörakenne muuttuu vuonna 2030, jolloin kaksi kolmasosaa henkilökunnasta kuuluu olla korkeakoulutettuja päiväkodeissa. Siksi eri ammattiryhmien tarpeen määrä arvioidaan ja huomioidaan myös perhepäivähoitajien määrän väheneminen.
Varhaiskasvatuslain 35 §:n mukaan päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on laissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. Lain 36 §:n mukaan mitoituksesta poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti päiväkodissa enemmän kuin suhdeluku edellyttää.
Avoinna olevien toimien täyttämisestä aiheutuviin henkilöstömenoihin on varattu määräraha talousarviossa.
Yritysvaikutukset Ei suoria yritysvaikutuksia
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että 2 varhaiskasvatuksen opettajan tointa täytetään 1.8.2026 alkaen toistaiseksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen p. 044 577 2524
|
KHALL 23.02.2026 § 65
2873/01.01.01/2026
Valmistelija Anna Vanhahonko
Yritysvaikutukset Ei suoria yritysvaikutuksia
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvat kahden (2) varhaiskasvatuksen opettajan toimen täyttämiseksi 1.8.2026 alkaen toistaiseksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen
Henkilöstöhallinto
Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen p. 044 577 2524
Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213
|