RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 25.03.2026/Asianro 49
Lämminkylän yksityistien tiekunta / Rauniontien ottaminen kaupungin tienpitoon
TEKNL 25.03.2026
2583/08.00.00/2025
Valmistelija Pentti Saloniemi
Lamminkylän yksityistien tiekunta on 6.2.2026 pitämässään vuosikokouksessa päättänyt lakkauttaa Rauniontien tiekunnan toisena tienä.
Tiekunnan näkemyksen mukaan kokonaisvastuu Rauniontiestä kuuluisi kaupungille seuraavin perustein:
- Rauniontien tiealue on lohkottuna omaksi kiinteistökseen, jonka omistaa Kankaanpään kaupunki.
- Kaupunki on huolehtinut Rauniontien kunnossapidosta.
- Rauniontie on osa Kankaanpään kaupungin ylläpitämää kevyen liikenteen väylästöä.
Rauniontien tiealueet omistaa Kankaanpään kaupunki. Tiealueet sijaitsevat asemakaava-alueen ulkopuolella, joten yksityistietä ei voi muuttaa kaupungin kaduksi. Tie sijaitsee yleiskaavoitetulla alueella, jossa Rauniontie on osoitettu liikenneväyläksi. Rauniontie on liikenteellisesti merkittävä läpiajotie, joka on ollut yleisessä käytössä ja kaupungin hoidossa.
Kankaanpään kaupunki pitää Lamminkylän yksityistien tiekunnan päätöstä lakkauttaa Rauniontie tiekunnan toisena tienä perusteltuna. Asiasta on myös neuvoteltu ennakkoon kaupungin viranhaltijan kanssa.
Kankaanpään kaupunki ottaa Rauniontien tienpitoonsa ja luovuttaa tien yleiseen käyttöön. Tien käyttöä ei rajoiteta, joten yksittäisiä tieoikeuksia ei tarvita. Päätöksen myötä Rauniontien tienpidon vastuu siirtyy kokonaisuudessaan kaupungille, kun se nykytilanteessa on sopimuksen perusteella jakautunut kaupungin ja tiekunnan kesken. Samalla kaupungin ja tiekunnan välinen sopimus tien kunnossapidosta päättyy.
Kankaanpään kaupunki toimittaa päätöksen tiedoksi yksityistierekisterinpitäjälle, Maanmittauslaitokselle.
Kankaanpään kaupunki voi tarvittaessa perustaa Rauniontielle uuden tiekunnan.
Yritysvaikutukset Päätöksellä ei ole merkittäviä yritysvaikutuksia. Rauniontie säilyy yleisessä käytössä, eikä tien käytölle aseteta rajoituksia.
Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää, että Kankaanpään kaupunki ottaa Rauniontien kaupungin tienpitoon ja luovuttaa tien yleiseen käyttöön.
Samalla lautakunta toteaa, että Rauniontien kunnossapidon vastuu siirtyy kokonaisuudessaan Kankaanpään kaupungille. Nykyinen kaupungin ja Lämminkylän yksityistien tiekunnan välinen sopimus Rauniontien kunnossapidosta päättyy.
Päätös
Täytäntöönpano Lamminkylän yksityistien tiekunta
Maanmittauslaitos
Rakennettu ympäristö -tulosyksikkö / Esihenkilöt
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|