Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 25.03.2026/Asianro 44


Kokousasian teksti

 

Honkajoen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2025

 

TEKNL 25.03.2026    

2348/14.05.01/2025  

 

 

Valmistelija Esa Melin

 

Honkajoen jätevedenpuhdistamolla on tarkkailuvelvoite Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 8.9.2006 myöntämän ympäristöluvan perusteella (LOS-2005-Y-102-121). Tarkkailuohjelma on hyväksytty luvan yhteydessä.

 

Honkajoen jätevedenpuhdistamon toimintaa seurataan vähintään kuusi kertaa vuodessa otettavin näyttein ja tuloksia tarkastellaan kahtena jaksona vuodessa.

 

Vuonna 2025 Honkajoen puhdistamolla käsiteltiin 148 091 m3 jätevettä. Sako- ja umpikaivolietteitä otettiin vastaan 1035 m3. Honkajoen jätevedenpuhdistamo on nykyisellään matalakuormitteinen, mikä helpottaa hyvän puhdistustuloksen saavuttamista. Syyskuun loppupuolella Naapurin Maalaiskana Oy:n esikäsiteltyjä jätevesiä alettiin johtaa jätevedenpuhdistamolle. Tehtaan esikäsittelylaitos on toistaiseksi toiminut hyvin, eikä jätevedellä ole ollut merkittäviä vaikutuksia tulokuormitukseen.

 

Puhdistamolla syntyi 186 tonnia kuivattua lietettä, joka vietiin Gasumin biokaasulaitokselle jatkokäsittelyyn.

 

Vuotovesikerroin -tarkastelun perusteella viemäriverkoston kunto on tyydyttävä, joten vuotovesiä tulee viemäriverkostosta ajoittain merkittävästi. Nykyisessä kuormitustilanteessa puhdistamo pääsee kuitenkin normaalisti hyvään puhdistustulokseen. Vuonna 2025 puhdistustulos täytti ympäristöluvan käsittelymääräykset kaikilta osin.

 

Puhdistamon rakenteet ja koneistot ovat osin huonokuntoisia, joten lähitulevaisuudessa tarvitaan toimenpiteitä Honkajoen jätevedenpuhdistuksen tason ja toiminnan varmistamiseksi. Puhdistamon saneerauksen yleissuunnitelma valmistui helmikuussa 2026.

 

KVVY Tutkimus Oy:n laatima käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2025 on esityslistan liitteenä.

 

Yritysvaikutukset Ei yritysvaikutuksia

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen KVVY Tutkimus Oy:n laatiman Honkajoen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenvedon 2025 tulokset.

 

 

Päätös 

 

 

 

Täytäntöönpano Vesihuoltolaitos

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620

 Vesihuoltopäällikkö Esa Melin, 044 577 2650