RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 97
Perusopetuksen opettajavirkojen täyttöluvat
SIVL 10.03.2026 § 30
Valmistelija Kemppainen Juha
Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kau-punginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää toimialajohtajien ja talousjohtajan valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. toimialajohtaja.
Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakitui-sen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus. Perusopetuslain (1998/628) § 37 ja lukiolain (714/2018) § 57 mukaan opetuksen järjestäjällä tulee olla opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia.
Kankaanpään kaupungin perusopetuksen virat, joiden ensisijainen sijoituspaikka on Pohjanlinnan koulu:
- kotitalouden lehtorin virka (virkanro 3506)
- erityisluokanopettajan lehtorin virka (virkanro 2510)
- oppilaanohjauksen lehtorin virka (virkanro 3512)
esitetään täytettäväksi toistaiseksi 1.8.2026 lähtien. Erityisluokanopettajan viran aikaisempi nimike on ollut laaja-alaisen/osa-aikaisen erityisopettajan virka, mutta opetuksen tuen lakimuutosten ja tehtävien järjestelyjen kannalta uusi nimike on tarkoituksenmukaisempi.
Kyseisten virkojen täyttämiseen on varauduttu talousarvion laadinnassa ei-kä virkojen täyttö lisää opettajien kokonaismäärää perusopetuksessa. Virat ovat tulleet täytettäväksi irtisanoutumisten ja määräaikaisen täytön vuoksi. Virkojen täyttäminen toistaiseksi on perusteltua, koska määräaikaisuuden perusteita ei ole
Yritysvaikutukset Ei suoria yritysvaikutuksia
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että perusopetuksen kotitalouden lehtorin virka (3506), erityisluokanopettajan lehtorin virka (2510) sekä oppilaanohjauksen lehtorin virka (3512) täytetään toistaiseksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Rehtori Juha Kemppainen 044 577 2322
Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441
|
KHALL 23.03.2026
2906/01.01.01/2026
Valmistelija Anna Vanhahonko
Yritysvaikutukset Ei suoria yritysvaikutuksia
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että perusopetuksen kotitalouden lehtorin virka (3506), erityisluokanopettajan lehtorin virka (2510) sekä oppilaanohjauksen lehtorin virka (3512) täytetään toistaiseksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös
Täytäntöönpano Sivistystoimi
Pohjanlinnan koulu
Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, p. 044 544 2213
Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi, p. 044 577 2441
|