RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 91
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käyttösuunnitelma 2026
KULTVAP 12.02.2026 § 26
Valmistelija Kiviniemi Heikki
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.12.2025 § 82 vuoden 2026 talousarvion ja
vuosien 2027–2028 taloussuunnitelman. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 12.1.2026 § 10 antanut tilivelvollisille liitteenä olevan erillisen täytäntöönpano-ohjeen.
Liitteenä on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten palvelukokonaisuuksien toiminnalliset tavoitteet ja mittarit sekä käyttösuunnitelmat 2026.
Kankaanpään liikuntakeskuksen pesäpallokentän sähköinen tulostaulu on rikkoutunut myrskyn ja mekaanisten vaurioiden seurauksena eikä sitä voida enää korjata varaosien puutteen vuoksi. Tulostaulu on keskeinen osa otteluiden ja tapahtumien järjestämistä. Tulostaulun ja jalustan uusiminen on sisällytetty vuoden 2027 investointisuunnitelmaan, mutta hankkeen toteuttaminen on tarpeen aikaistaa vuodelle 2026.
Honkajoen urheilukentän perusparannuksen rahoitusjärjestelyt ovat muuttuneet, koska hankkeeseen ei ole mahdollista saada LEADER-tukea. Hankkeelle on haettu AVIn avustusta, jonka osuus on arviolta noin 30 % kustannuksista. Rahoitusmuutoksen vuoksi investoinnin omarahoitusosuus kasvaa ja ylittää vuoden 2026 talousarviossa hyväksytyn määrärahan.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaiset investoinnit ovat liitteenä.
Yritysvaikutukset Ei merkittäviä yritysvaikutuksia
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy vuoden 2026 käyttösuunnitelman ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavia muutoksia talousarvion investointiosaan:
- Kankaanpään liikuntakeskuksen pesäpallokentän tulostaulun ja jalustan uusimiseen varattu investointi aikaistetaan vuodelle 2026 tulostaulun rikkoontumisen ja käyttökelvottomuuden vuoksi.
- Honkajoen urheilukentän perusparannuksen investoinnin omarahoitusosuutta tarkistetaan rahoitusmuodon muutoksen vuoksi. Omarahoitusosuus korotetaan vuoden 2026 talousarviossa hyväksytystä 28 000 €:sta 39 000 €:oon. Investoinnin edellytyksenä on myönteinen rahoituspäätös.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441
|
KHALL 23.03.2026
2649/02.02.00/2025
Valmistelija Ari Virolainen
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaaan 2.3.2026 hyväksynyt investointeja koskevan talousarviomuutoksen.
Yritysvaikutukset Ei merkittäviä yritysvaikutuksia
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy käyttösuunnitelman, huomioiden valtuuston 2.3.2026 hyväksymät investointien muutokset, ja esittää käyttösuunnitelman tiedoksi valtuustolle.
Päätös
Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Ari Virolainen, p. 044 577 2241
Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi, p. 044 577 2441
|