RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 20
Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
KVALT 04.05.2026 § 20
Hallintosäännön 97 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaksi valtuutettua aakkosjärjestyksessä kuitenkin siten, että tarkastajat eivät ole samasta puolueesta eikä tarkastajana toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja eikä kaupunginvaltuuston puheenjohtajat.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee valtuutetut Katri Kujanpään ja Reijo Kuusiston tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan.
Päätös Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Katri Kujanpää ja Reijo Kuusisto.
|