Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 62



Kokousasian teksti

 

Porhontien (Pakarinkadun) katumuutokset ja Honkajoen torialueen muutokset paaluvälillä 0-200 / suunnitelman hyväksyminen

 

TEKNL 29.10.2025 § 131 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kankaanpään kaupungin teknisen lautakunnan vuoden 2025 investointien työohjelmassa on esitetty aloitettavaksi Porhontien katumuutokset paaluvälillä 0–200 sekä Honkajoen torin alueen muutokset.

 

Muutosten tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä kehittää torialueen toiminnallisuutta.

 

Rakennettu ympäristö -tulosyksikkö on tilannut Porhontien katusuunnitelmat sekä torialueen suunnitelman (liitteenä) Sitowise Group Oyj:ltä. Katusuunnitelman laadinnassa on huomioitu alueen liikenteelliset, tekniset ja ympäristölliset lähtökohdat sekä asemakaavan määräykset.

 

Katusuunnitelman tulee olla voimassa olevan asemakaavan mukainen. Suunnitelman mukainen toteutus edellyttää kuitenkin katualueen laajentamista, mikä otetaan huomioon asemakaavan muutoksessa.

 

Honkajoen Porhontien ja torialueen asemakaavan muutos on käynnistetty, ja hankkeeseen liittyvä kaavaluonnos on tällä hetkellä nähtävillä. Asemakaavan valmistuttua se mahdollistaa katusuunnitelmassa esitetyn toteutuksen.

 

Koska vireillä oleva asemakaavamuutos kattaa myös katusuunnitelman kohdealueen, on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 42 §:n mukainen vuorovaikutus katusuunnitelmaa valmisteltaessa toteutettu osana kaavaprosessia. Näin asukkailla ja muilla osallisilla on ollut mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa suunnitelmien valmisteluun.

 

 

Yritysvaikutukset Hankkeella ei arvioida olevan merkittäviä yritysvaikutuksia, mutta toteutus parantaa alueen saavutettavuutta ja siten luo edellytyksiä paikallisen elinkeinotoiminnan kehittämiselle.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Porhontien (Pakarinkadun) katusuunnitelmaehdotuksen plv. 0-200 sekä torialueen muutokset ja asettaa suunnitelmat yleisesti nähtäville katusuunnitelmaehdotuksina maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Tekniset palvelut -toimiala / Kadut ja yleiset alueet

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620

 

 

 

TEKNL 17.12.2025 § 158 

 

 

 

Valmistelija Pentti Saloniemi

 

Suunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 6.11.-21.11.2025 välisenä aikana. Suunnitelman nähtävillä ollessa ei ole saapunut suunnitelmaa koskevia muistutuksia.

 

Yritysvaikutukset Hankkeella ei arvioida olevan merkittäviä yritysvaikutuksia, mutta toteutus parantaa alueen saavutettavuutta ja siten luo edellytyksiä paikallisen elin-keinotoiminnan kehittämiselle.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Porhontien (Pakarinkadun) katusuunnitelman paaluvälillä 0-200 ehdollisena. Päätöksen ehtona on, että katusuunnitelma vastaa asemakaavaa. Katusuunnitelman hyväksyminen tulee voimaan aikaisintaan siinä vaiheessa, kun kaupunginvaltuuston päätös 22. kaupunginosan (Honkajoki) korttelia 33, osaa kortteleista 31 ja 80 sekä katualuetta koskevasta asemakaavan muutoksesta on saanut lainvoiman.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Tekniset palvelut -toimiala / Kadut ja yleiset alueet

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620

 

 

 

TEKNL 29.04.2026    

2717/10.03.01.00/2025  

 

 

Valmistelija Pentti Saloniemi

 

Porhontien (Pakarinkadun) paaluvälin 0–200 katusuunnitelma sekä Honkajoen torialueen muutoksia koskeva suunnitelma on hyväksytty teknisessä lautakunnassa ehdollisena 17.12.2025 § 158. Hyväksymisen ehtona oli, että katusuunnitelma vastaa asemakaavaa ja että asemakaavan muutos saa lainvoiman.

 

Asemakaavaehdotus on sittemmin muuttunut liittymäkieltomerkintöjen osalta. Muutoksen johdosta katusuunnitelmaan on tehty vähäisiä tarkennuksia, jotka koskevat pääasiassa liittymäjärjestelyjä ja liikenteen ohjausta. Tehdyt muutokset eivät muuta suunnitelman keskeisiä periaatteita tai tavoitteita.

 

Suunnitelmien tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä kehittää torialueen toiminnallisuutta. Tarkennetut suunnitelmat ovat asemakaavaehdotuksen mukaisia.

 

Koska tehdyt muutokset ovat luonteeltaan vähäisiä, ei suunnitelmaa ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

 

Yritysvaikutukset -

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä tarkennetun Porhontien (Pakarinkadun) katusuunnitelman paaluvälillä 0–200 sekä Honkajoen torialueen muutoksia koskevan suunnitelman tarkennettuna asemakaavan muutoksen mukaiseksi. Päätöksen ehtona on, että katusuunnitelma vastaa asemakaavaa. Katusuunnitelman hyväksyminen tulee voimaan aikaisintaan siinä vaiheessa, kun kaupunginvaltuuston päätös 22. kaupunginosan (Honkajoki) korttelia 33, osaa kortteleista 31 ja 80 sekä katualuetta koskevasta asemakaavan muutoksesta on saanut lainvoiman.

 

 

Päätös 

 

 

 

Täytäntöönpano Rakennettu ympäristö / Kadut ja yleiset alueet

 Kaupunkisuunnittelu / Kaupunkisuunnittelupäällikkö

 Suunnitelma-alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajat ja haltijat

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620