RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 133
Talousarvion muutokset
KHALL 20.04.2026 § 133
2649/02.02.00/2025
Valmistelija Ari Virolainen
Kaupunginhallitus
Talousarviossa oli varattu 50 000 euroa antolainojen lisäykseen. Kaupunginhallitus hyväksyi 26.1.2026 § 27 yhteensä 50 000 euron lainan Kankaanpään Seudun Nuorisoasunnot Oy:lle osana yhdistyksen purun valmistelua ja omaisuuden siirtoa Kankaanpään kaupungille. Lisäksi vuonna 2025 päätetyttyjä lainoja Kankaanpään Vanhustentalosäätiö sr:lle ja Pohjois-Satakunnan Palloilu- ja Messukeskus Oy:lle ei ole vielä nostettu kokonaan, vaan niitä on nostamatta yhteensä 45 000 eurolla.
Kaupunginvaltuuston päätöksellä lainavaltuus nostettiin 2.3.2026 § 13 yhteensä 160 000 euroon.
Kaupunginhallituksen käsittelyssä 20.4.2026 on Kankaanpään Keinojää Oy:n laina ja SVOP-sijoitus. Päätöksessä esitetään jäähallin korjauksiin yhteensä 75 000 euron lainaa ja kaupungin omistusosuutta noin 25 % vastaavaa 25 000 euron SVOP-sijoitusta. Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto eli SVOP-rahasto on osakeyhtiön kirjanpidossa oleva tase-erä, joka on yhtiön vapaata omaa pääomaa. SVOP- sijoituksella ei ole suoraa tulosvaikutusta lukuun ottamatta sitoutuneen pääoman (25 000 euroa) pääomakustannusta, joka on noin 500- 1 000 euroa vuodessa. Lainan ja SVOP-sijoituksen perusteet ja taloudelliset käsitellään kaupunginhallituksen lainapäätöksen yhteydessä. 75 000 lainan osalta yhtiö maksaa lainapääomalle korkoa. Pääomasijoitus täyttää sallitun De minimis-tuen edellytykset.
Lainanmyöntövaltuutta esitetään korotettavaksi yhteensä 220 000 euroon. Tästä 45 000 euroa on varattu vuonna 2025 myönnettyin lainoihin, 50 000 euroa Kankaanpään Nuorisoasuntojen lainaan, 75 000 euroa Kankaanpään Keinojää O:n lainaan ja 50 000 euroa muihin mahdollisiin lainoihin.
Lisäksi kaupunginhallituksen investointeihin esitetään 25 000 euron korotusta koskien 25 000 euron SVOP-sijoitusta Kankaanpään Keinojää Oy:lle.
Yritysvaikutukset Kaupungin liikuntapalveluja tarjoavien yritysten toimintaedellytyksien ylläpito.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että antolainojen myöntövaltuus korotetaan 220 000 euroon. Lisäksi vuoden 2026 investointeihin lisätään 25 000 koskien Kankaanpään Keinojää Oy:n SVOP-sijoitusta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano kaupunginvaltuusto
Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Mika Hatanpää 044 577 2210
talousjohtaja Ari Virolainen 044 577 2241
|