Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 134


Kokousasian teksti

 

Talousarvion 2025 ylitykset

 

KHALL 20.04.2026 § 134  

2063/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Ari Virolainen

 

Valtuusto hyväksyi talousarvion 9.12.2024 § 67. Kuntalain 110 §:n mukaisesti kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Talousarviomuutokset tulee lähtökohtaisesti käsitellä tilikauden aikana.

 

Valtuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti sitovuus valtuustoon nähden on nettomääräinen ts. menojen ja tulojen erotus eli toimintakate (netto) on valtuustoon nähden sitova tulosyksiköittäin. Tästä poiketen kaupunkisuunnittelun määräraha on bruttositova.

 

Tulosyksiköiden osalta hallinto- ja tukipalvelut ja kaupunkisuunnittelu ylittivät talousarvion.

 

Hallinto- ja tukipalvelujen normaali toiminta alitti merkittävästi talousarvion eli noin 200 000 eurolla. Tilinpäätöksen tuloslaskelma sisältää kuitenkin kaupunginhallituksen päätöksen 30.3.2026 § 108 mukaisen tulosyksikköön kohdistuneen 400 000 euron pakollisen varauksen. Tämä koskee Honkajoen Vanhustentaloyhdistyksen lainojen tulevaa takaustappiota. Tästä johdosta tulosyksikön toimintakate ylittyi 189 481 eurolla.

 

Pakollinen varaus ei ole tuloksenkäsittelyerä, vaan se on tehtävä tilikauden tuloksesta riippumatta silloin, kun velvoite sen tekemiseen on syntynyt. Pakolliset varaukset kirjataan tuloslaskelmaan luonteensa mukaisiin kulueriin ennen tilikauden tulosta.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan toimintatuottojen kertymä oli 72,5 % (393 007 euroa) ja toimintakulujen kertymä 101,9 % (857 590 euroa). Toimintatuotot alittivat talousarvion siten 148 923 eurolla.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli 24.2.2026 § 15 talousarvion poikkeamia ja esitti kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle talousarvion poikkeaman hyväksymistä.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan talousarvioon vuodelle 2025 on sisältynyt budjetoitu metsänmyyntitulo. Suunnitelman mukaisesti hakkuut oli tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana. Lisäksi talousarviossa oli varauduttu metsänhoitoon liittyviin toimenpiteisiin. Budjetoitu metsänmyynti ei toteutunut vuonna 2025 suunnitellulla tavalla. Hakkuut ja siten myös myyntitulot siirtyvät osittain seuraavalle vuodelle.

 

Vuoden 2025 aikana on toteutettu metsäautoteihin liittyviä toimenpiteitä, joista on aiheutunut kustannuksia. Kyseiset kustannukset on kirjattu vuoden 2025 menoiksi. Uusia metsäautoteitä on tehty n.3 km säästöohjelman mukaisten hakkuiden toteuttamiseksi.

 

Loppuvuonna pitäydyttiin uusista metsäkaupoista talvihintojen astuttua voi-maan.

 

 

Kaupungin tilinpäätöksen tuloslaskelmaosa toteutui pääosin merkittävästi talousarviota parempana.  Poistot ja arvonalentumiset ylittävät kuitenkin talousarvion 248 442 eurolla. Tästä vajaa puolet koskee kertaluonteisia poistoja, joita tehtiin 111 457 eurolla. Nämä koskevat Honkajoen terveysasemaa sekä hyödykkeitä, jotka eivät ole palvelutuotannon käytössä tai niiden taloudellinen pitoaika on päättynyt.

 

Kaupunginhallituksen alaisissa investoinneissa inevstointitulot alittavat talousarvion 200 000 eurolla, koska maan myynti ei toteutunut talousarvion mukaisena.

 

 

Yritysvaikutukset Ei suoria vaikutuksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarviopoikkeamat ja niiden perustelut tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle esittelytekstissä mainittujen talousarviopoikkeamien hyväksymistä

 

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Mika Hatanpää 044 577 2210

 talousjohtaja Ari Virolainen 044 577 2241