RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2026/Pykälä 32
Toimielinten päätösten seuranta
TARKL 09.04.2026 § 32
Arviointityönsä suorittamiseksi tarkastuslautakunta seuraa toimielinten ja viranhaltijoiden toimintaa. Tarkastuslautakunta on sopinut seuraavasta työnjaosta eri hallinnonalojen toiminnan seuraamisessa.
Toimielin Tarkastuslautakunnan jäsen
Kaupunginhallitus Tapio Hietaoja
Sivistyslautakunta Kimmo Tuomi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Marja Alppi
Tekninen lautakunta Anssi Joutsenlahti
Kaupunkisuunnittelulautakunta Mervi Jokinen
Ympäristö- ja terveyslautakunta Mervi Jokinen
Elinvoimalautakunta Kimmo Tuomi
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 14.8.2025 päättänyt että jäsenille toimitetaan mm. kaikkien toimielinten pöytäkirjat.
Ehdotus Seurannan perusteella käydään keskustelu siitä, ovatko toimielinten tekemät päätökset kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisia ja että onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli toimielinten tekemistä päätöksistä.
|