RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 78
Täyttölupa Kuntatekniikan insinöörin virkaan
TEKNL 27.05.2026 § 78
2667/01.01.00/2025
Valmistelija Pentti Saloniemi
Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.
Kankaanpään kaupungin hallintosäännön 33 §:n mukaan viran tai toimen julistaa haettavaksi virkaan tai toimeen ottamisesta päättävä viranomainen.
Teknisen toimialan kuntatekniikan tehtäväkokonaisuus on viime vuosina laajentunut sekä investointihankkeiden määrän että kunnossapidon ja viranomaistehtävien osalta. Kuntatekniikan insinöörin tehtävät muodostavat keskeisen osan kaupungin infrapalveluiden suunnittelua, rakennuttamista, valvontaa ja kehittämistä. Tehtävä on merkittävä kaupungin katu-, liikenne-, vesihuolto- ja yleisten alueiden hankkeiden toteutuksen sekä pitkäjänteisen omaisuudenhallinnan näkökulmasta.
Kuntatekniikan insinöörin virka on vapautumassa 30.6.2026, minkä vuoksi viran täyttäminen on toiminnan jatkuvuuden kannalta välttämätöntä. Viranhaltijan vastuulla ovat muun muassa:
- katu- ja kunnallisteknisten investointihankkeiden valmistelu, suunnittelu ja rakennuttaminen
- katujen ja yleisten alueiden kunnossapidon ohjaus ja valvonta
- ulkopuolisten suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden koordinointi
- hankintojen valmistelu ja kilpailutukset
- teknisen toimialan asiantuntija- ja viranomaistehtävät
- yhteistyö eri viranomaisten, sidosryhmien ja kuntalaisten kanssa
- talousarvion valmisteluun ja investointiohjelmien toteutukseen osallistuminen.
Teknisen toimialan käynnissä olevat sekä tulevat investointi- ja kunnossapitohankkeet edellyttävät riittäviä henkilöstöresursseja. Viran tehtäviä ei ole mahdollista hoitaa nykyisillä henkilöstöjärjestelyillä ilman, että se aiheuttaisi viivästyksiä hankkeiden valmistelussa ja toteutuksessa sekä heikentäisi palvelutasoa. Lisäksi tehtävien jakaminen muulle henkilöstölle lisäisi merkittävästi työkuormitusta ja kasvattaisi toiminnallisia riskejä.
Kuntatekniikan insinöörin viran täyttämisellä turvataan teknisen toimialan palveluiden häiriötön toiminta, investointien toteuttaminen suunnitellussa aikataulussa sekä kaupungin infrastruktuurin pitkäjänteinen ylläpito ja kehittäminen.
Viran hakuvaatimuksena on rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tai ympäristötekniikan insinööritutkinto (AMK). Palkkaus Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen palkkaluokan II ja TVA-määrittelyn mukaisesti.
Yritysvaikutukset Päätöksellä turvataan kunnallistekniikan suunnittelu- ja toteutusresurssit, mikä edistää yritysten toimintaedellytyksiä sekä elinkeinoelämän tarvitsemien infrastruktuurihankkeiden sujuvaa toteuttamista.
Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan Kuntatekniikan insinöörin viralle.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|