Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 81


Kokousasian teksti

 

Liikenneturvallisuuden parantaminen Santastentiellä, Kirkkokallion alue

 

TEKNL 27.05.2026 § 81  

3016/08.00.00/2026  

 

 

Valmistelija Pentti Saloniemi

 

Honkajoki Oy on tehnyt aloitteen Santastentien liikenneturvallisuuden parantamiseksi Kirkokallion alueella. Aloitteessa esitetään kahden suojatien toteuttamista Santastentielle Honkajoen laitoksen kohdalle sekä nopeusrajoituksen alentamista nykyisestä 40 km/h:sta 30 km/h:iin. Lisäksi aloitteessa esitetään teknisten hidasteratkaisujen, kuten värinäraitojen tai hidastetyynyjen, selvittämistä alueelle.

 

Aloitteen mukaan alueella liikkuu runsaasti jalankulkijoita sekä raskasta työkoneliikennettä, minkä vuoksi liikenneturvallisuuden parantamiselle on perusteltu tarve. Tekninen lautakunta pitää esitettyjä toimenpiteitä kannatettavina ja katsoo, että liikenneturvallisuuden parantaminen alueella edistää sekä työntekijöiden että muun liikenteen turvallisuutta.

 

Santastentie kuuluu väylänä Elinvoimakeskuksen hallinnoitaviin ja ylläpitämiin tiealueisiin, minkä vuoksi mahdolliset liikennejärjestelyihin liittyvät päätökset ja toteutustoimenpiteet kuuluvat Elinvoimakeskuksen toimivaltaan.

 

Yritysvaikutukset Liikenneturvallisuuden parantaminen tukee alueella toimivien yritysten toimintaedellytyksiä sekä parantaa työntekijöiden ja raskaan liikenteen turvallista liikkumista alueella.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta päättää puoltaa Honkajoki Oy:n aloitetta Santastentien liikenneturvallisuuden parantamisesta ja esittää, että asia toimitetaan väylän ylläpitäjänä toimivalle Elinvoimakeskukselle jatkovalmistelua ja mahdollista toteutusta varten.

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Elinvoimakeskus

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620