RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristö- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2026/Pykälä 22
Huhtahyvät Oy:n hakemus liha-alan laitoksen hyväksymiseksi
Ympltk 02.06.2026 § 22
1134/11.06.01/2023
Valmistelija Laura Juhantalo
Huhtahyvät Oy lihanjalostuslaitos (Y-tunnus 2042212–0) os. Santamaankatu 2, 38700 Kankaanpää, hakee 11.5.2026 vastaanotetulla hakemuksella elintarvikelain mukaista uudelleen hyväksyntää liha-alan laitokselle.
Elintarvikelaki (297/2021) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston hygienia-asetus (EY) N:o 853/2004 edellyttävät eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsittelevien elintarvikehuoneistojen eli laitosten hyväksymistä.
Laitoksen hyväksymisnumero on FI 2760 EU.
Lihalaitos koostuu kahdesta eri tehtaasta, kylmävarastosta ja pakkaskontista. Laitoksen tilat muodostuvat vastaanotto-, tuotanto-, kypsytys-, kylmiö-, varasto- ja sosiaalitiloista siten, että sen kokonaisala on 6999 m². Laitoksen seinät ja sisäkatot ovat pääsääntöisesti maalattua, pinnoitettua peltiä, lattiat akryylimassalattioita. Elintarvikkeiden käsittelyyn käytettävät välineet ja laitteet sekä muu kalusto ovat helposti puhtaana pidettäviä. Laitoksessa on asianmukaiset jäähdytykseen ja kylmäsäilytykseen tarkoitetut laitteet sekä erilliset sulkutilat korkean hygienian alueille.
Laitos on hyväksytty edellisen kerran 24.9.2015 liha-alan laitokseksi. Tämän jälkeen on tehty useita pieniä muutoksia ja ylläpitokorjauksia vuosien aikana ja keväällä 2026 merkittävämpi muutos, kestomakkaratehtaan sosiaalitilojen laajennus.
Hakemukseen on liitetty asema-, pohja- ja lvi-piirustukset sekä päivitetty omavalvontasuunnitelma. Hyväksyntää haetaan edelleen kypsien lihavalmisteiden, raakalihavalmisteiden ja salaatin valmistamiseen. Hakemuksessa mainittuja toimintoja ovat kuumentaminen, kylmä- ja lämminsavustus, kestomakkaran valmistus, paloittelu, viipalointi ja siivutus sekä pakkaaminen.
Laitoksessa käsitellään lihaa n. 4 miljoonaa kiloa vuodessa. Käytettävä liha on pääasiassa sikaa, nautaa ja siipikarjaa, pienempiä määriä myös poroa, hevosta ja lammasta. Kinkkutehtaassa valmistettavia tuotteita ovat keitetyt ja savustetut kokolihavalmisteet, raakalihavalmisteet, makkara, lihahyytelö ja salaatit. Meetvurstitehtaassa valmistetaan kylmäsavutuotteita ja kestomakkaraa. Tuotteet pakataan suojakaasu- tai vakuumipakkauksiin. Laitos toimii myös tuontilihan ensisaapumispaikkana ja kolmasmaa tuojana.
Terveysvalvonnan johtaja on tehnyt tiloihin viimeisen tarkastuskäynnin yhdessä terveystarkastajan kanssa 19.5.2026 ja tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että tilat toiminnan laajuus ja laatu huomioiden täyttävät rakenteeltaan ja toiminnaltaan EU:n ja kansallisen lainsäädännön vaatimukset.
Omavalvontasuunnitelma on tarkastettu ja todettu täyttävän elintarviketurvallisuudelle asetetut vaatimukset toiminnan laatu ja laajuus huomioiden.
Laitos voidaan hyväksyä lihavalmiste- ja raakalihavalmistelaitokseksi.
Asia ratkaistaan toimijaa kuulematta, koska toimijan vaatimus hyväksytään sellaisenaan, eikä se koske toista asianosaista.
Laitoksen omavalvonta tulee pitää ajan tasalla. Omavalvontasuunnitelman olennaiset muutokset on esitettävä valvontaviranomaiselle. Toimijan on säilytettävä hakemusasiakirjat ja hyväksymispäätös laitoksessa, jossa niiden on oltava valvontaviranomaisen saatavilla.
Hyväksytyn laitoksen toiminnan keskeyttämisestä, lopettamisesta sekä
toimijan vaihtumisesta on ilmoitettava Kankaanpään kaupungin
elintarvikevalvontaviranomaiselle viivytyksettä. Jos laitoksen toiminnassa aiotaan tehdä olennaisia muutoksia, tulee niistä tehdä uusi hyväksymishakemus. Toiminnan olennaisesta muutoksesta on syytä tehdä hyväksymishakemus niin hyvissä ajoin, että hyväksyvä viranomainen ehtii käsitellä sen ennen kuin uusi toiminta on tarkoitus aloittaa.
Kankaanpään kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan (Ympäristö- ja terveyslautakunta 3.12.2025, kohta 1.5.3) mukaisesti päätöksen käsittelystä peritään 500 euroa. Elintarvikehuoneiston valvonnasta tullaan perimään suoriteperusteinen valvontamaksu sekä vuosittainen valvonnan perusmaksu.
Sovelletut oikeusohjeet:
Elintarvikelaki (297/2021) 6 §, 7 §, 11 §, 15 §, 22 §, 27 §, 40 §, 72 §,
73 §, 75 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikevalvonnasta (315/2021) 3 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta (318/2021) 5 §, 36–39 §
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004 eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 625/2017 virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista, jotka suoritetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamiseksi
Hallintolaki (434/2003) 34 §
Kankaanpään kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 3.12.2025, kohta 1.5.3
Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo
Päätösehdotus
Ympäristö- ja terveyslautakunta hyväksyy Huhtahyvät Oy:n elintarvikelain mukaiseksi lihavalmiste- ja raakalihavalmistelaitokseksi ja hyväksyy hakemuksessa luetellut toiminnot. Tämä päätös on voimassa toistaiseksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja antaa Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo, etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi
|