RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristö- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2026/Pykälä 25
Maa-aineslupa Eumer Oy, tiloilla Kasalanpala ja Arola, Merikarvia
Ympltk 02.06.2026 § 25
1300/11.02.00/2023
Valmistelija Jaana Jyräkoski
Asia
Päätös maa-aineslain 4 §:n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.
Hakija
Eumer Oy
Korpimatintie 2
29900 Merikarvia
Ottamisalue
Merikarvian kunnan Kasalan kylässä, tiloilla Kasalanpala (484-406-7-144) ja Arola (484-406-7-118)
Luvan hakemisen peruste
Maa-aineslain 4 §:n 1 momentti
Lupaviranomainen
Maa-aineslain 7 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen on Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta.
Hakemuksen vireille tulo
Hakemus on tullut vireille Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunnalle 5.12.2025 ja sitä on täydennetty 23.3.2026.
Kaavoitus ja lupatilanne
Alueella ei ole voimassa olevaa asema- tai yleiskaavaa. Satakunnan maakuntakaavassa sekä vaihemaakuntakaavoissa 1 ja 2 suunnittelualueelle ei ole esitetty kaavamerkintöjä.
Merikarvian kunta on myöntänyt alueelle maa-ainesluvan vuonna 2015, jonka voimassaolo on päättynyt 31.12.2025.
Nykytilanne alueella
Suunnitelma-alueen pohjois- koillisosassa on ollut ottotoimintaa ja niiltä osin alue on avattua soranottoaluetta. Suunnitelma-alueen etelä- lounaisosa on vielä avaamatonta puustoista aluetta. Ympäröivät naapuritilat ovat metsätalouskäytössä.
HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA
Hakemuksen mukaan soranoton suunnitelma kohdistuu tilojen Kasalanpala 484-406-7-144 ja Arola 484-406-7-118 alueella olevan hiekan hyödyntämiseen. Suunnitelma-alueen pinta-ala on 1,75 ha, josta varsinaista kaivualuetta on 0,65 ha ja tukitoimintojen aluetta 0,50 ha. Otettavan aineksen kokonaismäärä on 31 000 k-m3, kun ottaminen kestää 10 vuotta, on vuotuinen ottomäärä keskimäärin 3 100 k-m3.
Tiedot alueesta ja sen ympäristöstä
Kasalanpalan alue sijoittuu osoitteeseen Halssin metsätie 74, Merikarvia.
Ottamisalue koostuu 2 erillisestä tilasta. Tilojen alueella puusto on sekametsää ja koostuu pääosin männystä mutta myös kuusesta ja koivusta. Osa ottamisalueesta on verraten tiheäpuustoinen.
Ottamisaluetta lähimmät tilat ovat metsäisiä ja käytännössä eri-ikäisiä talousmetsiä. Lähin asunto (tai loma-asunto) sijoittuu ottamisalueesta noin 2,4 km pohjoiseen. Aluetta lähimmät muut asunnot ovat lounaassa, etelässä ja idässä yli 2,5 km päässä.
Ottamisalue ei sijoitu valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Paikallisesti maisemakuva muodostuu metsäisestä lähimaisemasta, jossa alue on vain paikallisesti avoin ja reunoiltaan puustoinen. Ottamiseen suunnitellulla alueella ei havaintojen mukaan ole erityisen merkittäviä maisemapiirteitä tai suojeltuja luonnonmaan-tieteellisiä ja geomorfologisia erityismuotoja. Suunnitelma kohdistuu tavanomaiseen puolukka-mustikka-kanerva tyypin kangasmaastoon.
Ottamisalue ei nykytilassaan edusta paikallista kaunista maisemakuvaa tai luonnon merkittäviä kauneusarvoa.
Ottamisalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Alueella tai sen lähellä ei ole vedenottamoita eikä asukkaiden porakaivoja tms. kaivoa. Näin ollen ottamistoiminta ei vaikuta kenenkään vedensaantiin.
Korkeustiedot
Korkeustiedot ottamisalueelta on tarkistettu 17.9.2025. Korkeustietojen N2000 perusteella tehtiin ottamisalueen suunnitelma, joka on mahdollista toteuttaa alueella. Mittaukseen liittyi mittapisteiden paikannus ETRS-TM35FIN -järjestelmään. Alueelle ei ole vielä asennettu korkeuspistettä tai -kolmioita. Korkeudet alueelle voidaan mitata toiminnan alkaessa Eumer Oy:n toimesta.
Luontokatselmus
Ottamissuunnitelman mukaisille tiloille tehtyjen maastokäyntien 16.9. ja 17.9.2025 aikana tarkasteltiin luontoon liittyvät yleispiirteet ja erityispiirteistä mm. kasvilajit, linnut, lepakot, viitasammakot ja liito-oravat. Samaan aikaan tehtiin luontotyyppien kannalta tärkeä tarkistus EU:n luontodirektiivin, vesilain, luonnonsuojelulain ja metsälain mukaisista luontotyypeistä, eläimistöstä, kasveista sekä luontodirektiivin liitteen I mukaisten lajien sekä lintudirektiivin liitteen I mukaisten lajien esiintymisistä. Tärkeimmät havainnot ja tiedot on liitetty hakemusasiakirjoihin.
Ottamistoiminta
Hiekan ottamisella ei ole esille tulleiden tietojen mukaan vahingollista vaikutusta luontoon, pohjaveteen, maisemaan eikä eläinlajistoon. Suunnitelman laadinnan lähtökohtana on, että ottaminen ei aiheuta haittaa ympäristölle, asutukselle eikä pohjaveden laatuun tai määrään. Suunnitelman mukaisesta ottamistoiminnasta ei siten aiheutuisi maa-aineslain 3§:ssä tarkoitettuja seuraamuksia.
Ottamistoiminta aloitetaan alueella luvan saamisen jälkeen pintamaan kuorimisella pohjois- ja koilliskulmalta. Kaivaminen ottamisalueella tapahtuu yhtä rintausta käyttäen.
Alin ottamissyvyys on koko ottamisalueella +22,0 (N2000). Se on taso, joka soveltuu alueella edelleen käytettäväksi. Taso +22,0 oli myös päättyvässä maa-ainesluvassa. Toiminnan edetessä ottamissyvyyttä seurataan ja tarkistetaan maisemoinnin aikana.
Toiminta on jaksottaista mutta kuitenkin säännöllistä. Arvion mukaan hiekan seulontaan, kaivinkonetöihin ja lajiteltujen sorakasojen tekemiseen käytetään vuosittain enintään 60 työpäivää (á 8 h).
Alueelle ei jätetä polttoaineita, laitteita tai muuta tarpeetonta tavaraa säilytettäväksi vaan ne säilytetään Eumer Oy:n omalla varikolla (Merikarvia). Ottamisalueella pintamaata kuoritaan ja sijoitetaan ottamisalueen valikoiduille reunoille ja myöhemmin myös suoraan luiskattaviin osiin eli mieluiten ilman pitkäaikaista (yli 3 v.) läjitystä. Toimintatapa vähentää ottamisalueen sisäisiä kuormaus- ja kuljetuskustannuksia.
Alueen suojaaminen ottamistoiminnan aikana
Öljyjen, polttoaineiden ja voiteluaineiden hallintaan kiinnitetään erityistä varovaisuutta, jotta niitä ei pääse kulkeutumaan maaperään. Toiminnanharjoittaja ei varastoi öljytuotteita tai voiteluaineita soranottoalueella, vaan kulkuneuvot ja muut laitteet tankataan ja huolletaan Eumer Oy:n omalla varikolla.
Mahdollisista ongelmatilanteista ilmoitetaan valvontaviranomaiselle ja toimitetaan onnettomuuden tai virheen myötä likaantunut maa-aines tai muu haitta puhdistettavaksi. Roskat kuljetetaan alueelta pois ja alue pidetään siistinä. Rintausten suojausaitaa ei tarvita alueella, koska rintaukset ovat matalia 4-5 m ja ne muotoillaan loiviksi.
Koneet ja laitteet
Ottamisalueella on käytössä kauhakuormaaja, kaivinkone, kuorma-auto sekä eri vaiheiden aikana tarvittavat muut työkoneet ja -laitteet. Soraa saadaan otetuksi mahdollisesti myös suoraan rintauksesta ja seulontayksikköä käytetään siis tarvittaessa. Alueella käytettävät laitteet ja kuljetuskalusto ovat toiminnanharjoittajan omia.
Kun alueella ei kuormata, ei ottamisalueella säilytetä kauhakuormaajaa tai muita laitteita (tarpeettomasti).
Tarkkailu
Valvovalla viranomaisella on alueelle esteetön pääsy. Ympäristöhaittoja tarkkaillaan viranomaisten asettamien vaatimusten mukaisesti. Tarvittaessa alueella voidaan ryhtyä nopeasti toimiin, jotta alueella mahdollisesti tapahtuneet ympäristöhaitat voidaan tutkia, pienentää ja poistaa.
Maanomistaja siirtää itse korkeuksia tarvittaessa korkeuskolmioon tms. Ottamisalueen reunat merkitään ennen kaivun aloittamista.
Maanomistaja tarkkailee hiekkaesiintymässä ja ottamisalueella tapahtuvia muutoksia. Vettä läpäisemättömiä maakerroksia ei puhkaista. Alueella tarkkaillaan myös pohjaveden esiintymistä. Ottamisen aikana alueelle voidaan kutsua valvova viranomainen mahdollista uutta tilannetta arvioimaan.
Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma
Toiminnassa syntyviä kaivannaisjätteitä ovat pintamaat, kannot ja hakkuutähteet sekä seulontakivet ja lohkareet. Pintamaat varastoidaan ja käytetään maisemointiin samoin seulontakivet. Kannot ja hakkuujäte myyntiin. Hakemukseen liitetty kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelma on päivätty 5.12.2025.
Maisemointi ja jälkihoito
Ottamisalueen reuna-alueet sopeutetaan ympäröivään maisemaan luiskaamalla reunat suunnitelman mukaisesti kaivuajan kaltevuudesta maisemoituun 1:3 -kaltevuuteen. Toiminnan etenemisen aikana pintamaita on välivarastoitu ottamisalueen reunan sisäpuolelle (tai siirretty luiskaan). Pintamaita käytetään luiskien ja pohjan pintaukseen.
Ottamisalue on pienialainen. Alueella tehdään pääasiassa hiekan ottamista parin lajikkeen kysynnän mukaisesti. Maisemoinnin toimenpiteitä tehdään niille alueille, joille se on kulloinkin mahdollista tehdä. Maisemointia voidaan tehdä tilan vapautuessa myös alueen pohjalle. Huolellinen maisemointi nopeuttaa kasvien ja puiden juurtumista.
Lopputilanteessa kaivualueen ja varastokasojen pohjat ja ajourat pehmennetään pintamaiden ja kangasmaakerroksen levittämistä ennen. Luiskaamisen yhteydessä huolehditaan siitä, että luiskien hiekkaiseen pintaan sekoitetaan multavaa kangasmaata.
Kun ottamisalueen reunoilla ja ympäristössä on metsää nykyisessä laajuudessa ja multava pintamaannos on aiempaa otollisempi (pehmennetty ja ravinteikkaampi), alue metsittyy luontaisesti. Todennäköisesti ottamisen seurauksena syntyneisiin luiskiin on silti syytä kiinnittää huomiota ja tarvittaessa istuttaa alueelle luontaista mäntytaimikkoa. Tilan sisääntulotie toimii koko ottamistoiminnan ajan.
Maisemoinnin ja jälkihoitotöiden kustannukset ovat omana työnä tehtynä arviolta 2 500 €.
Ympäristövaikutukset
Toiminnan alkuvaiheessa pintamaat joudutaan siirtämään mutta arviolta 2-3 toimintavuoden jälkeen pintamaan kuorinta voidaan tehdä samaan aikaan kun maisemoinnissa tarvitaan viimeistelyyn eloperäistä pintamaata. Ympäristövaikutus vähentyy, kun vältetään välivarastointia ja kuljetusten ja kuormaamisen määrää.
Paikallisesti metsätalouden harjoittaminen estyy osalla tiloja hankkeen ajan, mutta pääsee vauhtiin myöhemmin, kun maisemointi pohja-alueella ja luiskissa etenee.
Vaikutuksia maa- ja kallioperään voidaan tarkastella lähinnä pohjaveden pilaantumisriskin kannalta. Vaikutus ottamisalueella on paikallista eikä vaikutuksia siirry alueen ulkopuolelle. Siten toiminnasta ei ole haittavaikutuksia naapuritilojen luonnontilaan, alueen lintu- tai nisäkäslajeihin tai paikalliseen pohjaveteen.
Epäsuorana vaikutuksena voi olla työkoneen poltto- ja voiteluaineiden käytön aikaisen vuotoriskin myötä tapahtuva päästö. Kyseessä on kuitenkin pieni riski ja se voi aiheutua lähtökohtaisesti työnteon aikana onnettomuudesta tai vahingosta. Työnaikaiset vahingot ja riskit minimoidaan varaamalla ajoneuvoihin ja työkoneisiin imeytysaineet. Lisäksi keskeiset polttoaineita tarvitsevat koneet pidetään tukitoimintojen alueella.
Luontoon kohdistuvien vaikutusten osalta voidaan verrata muutoksia uhanalaisten tai huomionarvoisten lajien ja luontotyyppien osalta. Koska em. lajeja tai luontotyyppejä ei ole vaikutusalueella, päätellään, että luontoon kohdistuvaa vaikutusta ei esiinny.
Sora-alueelle tai sen lähelle ei sijoitu merkittäviä ristiriitatilanteita ottamisen ja lajien tai alueiden suojelun kannalta. Ottamisalueen luontotyyppi palautuu vähitellen, kun ottaminen on päättynyt ja luiskat on rakennettu valmiiksi.
Ottamistoiminta päätetään huolellisiin maisemointi- ja jälkihoitotoimiin. Ympäristöön kohdistuvat vaikutukset minimoidaan huolellisella maisemoinnilla. Loivennetut luiskat nopeuttavat metsittymistä ja loivat pinnanmuodot vähentävät maiseman muuttumisen vaaraa. Nisäkkäiden kulku helpottuu oleellisesti, kun luiskat loivennetaan esim. 1:3:een maisemoinnin yhteydessä.
Alue jää metsätalouskäyttöön ottamistoiminnan päätyttyä.
ASIAN KÄSITTELY
Lupahakemuksesta tiedottaminen
Hakemuksesta on kuulutettu Kankaanpään kaupungin ja Merikarvian kunnan ilmoitustaululla 14.1. – 20.2.2026 välisenä aikana. Naapurikuulemiset (2 kpl) on lähetetty viranomaisen puolesta kiinteistön rajanaapureille 14.1.2026.
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksen takia ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.
Lausunnot
Hakemuksen johdosta ei pyydetty lausuntoja.
Valmistelijan esitys Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta päättää myöntää haetun luvan Eumer Oy:lle maa-ainesten ottamiseksi tiloille Kasalanpala (484-406-7-144) ja Arola (484-406-7-118) Merikarvian kunnan Kasalan kylässä. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä.
Maa-ainesluvan voimassaoloaika ja laajuus
1. | Maa-aineslupa on voimassa kymmenen (10) vuotta. Lupa myönnetään 1,75 ha ottamisalueelle (kaivualue 0,65 ha) ja kokonaismäärälle 31 000 k-m3. Alin sallittu ottamistaso on +22,2 (N2000). |
Ottamisalueen rajaus
2. | Luvanhaltijan on merkittävä ottamisalueen rajat riittävän selvästi maastoon, siten että merkit pysyvät paikoillaan koko ottamistoiminnan ajan ja ovat havaittavissa myös talviaikoina. |
3. | Alueen korkotaso sekä alin ottotaso tulee merkitä näkyvästi maastoon paikkaan, jossa se säilyy pysyvästi koko ottamistoiminnan ajan. |
4. | Ennen ottamistoiminnan aloittamista on luvanhaltijan pyydettävä valvontaviranomaista suorittamaan aloituskatselmus, jossa lupamääräykset 2 ja 3 todetaan asianmukaisesti järjestetyksi. |
Maaperän ja Pohjaveden suojelu
5. | Ottamisen yhteydessä on huolehdittava siitä, ettei maa- tai kalliope-rään tai pohjaveteen pääse öljytuotteita tai muita ympäristölle haitallisia aineita. Mikäli alueella varastoidaan polttoaineita, on ne varastoitava joko kaksoisvaippasäiliössä tai kiinteästi valuma-altaallisessa säiliössä, jossa on ylitäytön estävä sulkuventtiili. Tankkaus-laitteistot on varustettava lukittavalla sulkuventtiilillä.
Koneiden säilytyspaikkojen maarakenteet tulee tiivistää siten, että polttoaineiden ja muiden ympäristölle haitallisen aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen estyy. Mahdollisiin öljyvahinkoihin tulee varautua ennakolta. Alueella tulee olla käytettävissä riittävästi imeytysmateriaalia öljyvuotojen varalta. Työkoneissa tulee olla ajoneuvokohtainen öljyntorjuntakalusto. |
6. | Pintamaat tulee poistaa mahdollisimman vähän kerrallaan ja ainoastaan siltä osalta, jossa kaivu kulloinkin on käynnissä. |
Jälkihoitotoimet
7. | Alueen jälkihoito ja maisemointi tulee tehdä vaiheittain ottamisen edistymisen mukaan niiden alueiden osalta, joilta aineksia ei enää oteta. Lopulliset jälkihoito- ja maisemointitoimenpiteet on toteutettava välittömästi ottamistoiminnan päätyttyä luvan voimassaoloaikana. Maisemointitoimenpiteet tehdään hakemuksessa esitetyn mukaisesti.
Vieraslajien torjunnasta on huolehdittava. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia, ettei ottamisalueelle leviä toiminnan seurauksena haitallisia vieraslajeja. Tarvittaessa vieraslajien torjuntatoimenpiteet tulee tehdä mekaanisesti, torjunta-aineiden käyttö on kielletty.
Ottotoiminnan loputtua vakuuden voimassaoloaikana on alueella pidettävä loppukatselmus, jossa todetaan alueen jälkihoidon ja maisemointitöiden riittävyys. |
Raportointi
8. | Vuotuisesta ottomäärästä tulee tehdä maa-aineslain 23 a §:n mukainen otetun aineksen määrää ja laatua koskeva ilmoitus viimeistään tammikuun loppuun mennessä. Ilmoitus tehdään sähköisesti valtakunnalliseen NOTTO-tietokantaan tai kirjallisella ilmoituksella lupaviranomaiselle. |
Päätöksen perustelu
Maa-aineslain (555/1981) 6 §:n mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.
Maa-aineslain 3 §:ssä säädetään ainesten ottamisen rajoituksista. Maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista, 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen vedenlaadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella on lisäksi katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. (MAL 3.2 §)
Lisäksi maa-aineslain 3 §:n 4 momentin mukaan ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asukkaille tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa.
Määräysten perustelu
Maa-aineslain 10 §:n mukaan lupa ottamistoimintaan myönnetään määräajaksi. Lupa on myönnetty hakemuksen mukaisesti kymmeneksi (10) vuodeksi. (lupamääräys 1)
Alueen merkitsemisestä on annettu ottamissuunnitelmaa täydentäviä määräyksiä. Riittävät alueen rajojen merkinnät sekä ottotason selkeä merkintä ovat tarpeen, jotta toimintaa voidaan valvoa maa-aineslain ja maa-ainesasetuksen edellyttämällä tavalla. (lupamääräykset 2-3)
Alkutarkastuksella tarkistetaan, että lupamääräysten edellyttämät ennen toiminnan aloittamisista vaadittavat toimet on tehty. (lupamääräys 4)
Maaperän sekä pinta- ja pohjavesien likaantumisriskiä aiheuttavat etenkin maa-ainesten ottamisalueiden työkoneissa käytetyt polttoaineet ja niiden varastointi ja käsittely. Määräyksillä varmistetaan, etteivät polttoaineet aiheuta maaperän tai pinta- ja pohjavesien likaantumista. (lupamääräykset 5-6)
Alueen jälkihoitoa koskevan määräyksen tavoitteena on sopeuttaa ottamisalue ympäröivään luontoon ja maisemaan. Määräys vieraslajien torjunnasta on annettu vieraslajeista aiheutuvin riskien hallinnasta annetun lain 4 §:n huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseksi. (lupamääräys 7)
Määräykset selventävät maa-ainestenoton valvontaan liittyviä järjestelyjä ja maa-ainestenottajan velvollisuuksia. (lupamääräys 8)
Päätöksen täytäntöönpano
Tämä päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, jos päätökseen ei haeta muutosta.
MAKSUT JA VAKUUDET
Tarkastus ja valvontamaksu
Lupahakemuksen tarkastusmaksu on maa-ainestaksan 2.1 §:n mukaisesti 570 eur (suunnitelmaa kohden 200 €, lisäksi otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 0,01 €/m3). Maa-ainesluvan valmisteluun liittyen lupaviranomaisen toimesta on kuultu 2 asianosaista. Kuulemisesta syntyvät kustannukset ovat 60 eur (naapurien tai asianosaisten kuuleminen on taksan mukaisesti 30 €/kuultava).
Ottamistoiminnan valvonnasta luvanhaltijan on suoritettava vuosittain luvan voimassaoloaikana jälkihoitotöiden hyväksymiseen saakka maa-ainestaksan mukainen valvontamaksu. Vuosittainen valvontamaksu on 132 eur (vuotuisen maa-ainesten määrän mukaan 0,02 €/m3 ja pinta-alan mukaan 40 €/ha).
Vakuus
Luvan saajan on ennen luvanmukaisen toiminnan aloittamista asetettava
6 125 euron suuruinen vakuus lupamääräysten noudattamiseksi. Vakuus on asetettu Kankaanpään kaupungin maa-ainestaksan mukaisesti.
Hakija vastaa siitä, että em. vakuus on voimassa niin kauan, kunnes lupamääräysten ja jälkihoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet on loppuun saatettu. (MAL 12 §).
Sovelletut oikeusohjeet
Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3 – 7, 10 – 16, 19 -20, 21, 23, 23 a §
Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1 – 4, 6 - 9 §
Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 1–4 §
Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (1709/2015) 4 §
Kankaanpään kaupunki, Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut, 30.5.2023 § 19
Lupapäätöksestä tiedottaminen
Päätös | Hakija |
Jäljennös päätöksestä | Lupa- ja valvontavirasto |
Ilmoitus päätöksestä | Päätöksestä ilmoitetaan niille, joille on ilmoitettu hakemuksen vireille tulosta. |
Ilmoittaminen yleisessä tietoverkossa | Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen Merikarvian kunnan ja Kankaanpään kaupunginverkkosivuilla. |
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen.
Valitusoikeus tähän päätökseen on:
ï€ asianosaisella
ï€ kunnan jäsenellä
ï€ rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristönviihtyisyyden edistäminen ja toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
ï€ toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
ï€ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella sekä toiminnan vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
ï€ muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella
Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo
Päätösehdotus
Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta myöntää Eumer Oy:lle maa-ainesluvan hiekan ja soran ottamiseen Merikarvian kunnan Kasalan kiinteistöille Kasalanpala 484-409-7-144 ja Arola 484-409-7-144 valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja antaa Ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski puh. 044 577 3334, etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi
|