RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 41
Tampionkadun asemakaavan ja asemakaavamuutoksen luonnos
KAUPSL 26.05.2026 § 41
2904/10.02.03/2026
Valmistelija Elma Mettälä
Kankaanpään kaupungin 13. kaupunginosan (Pansia) kiinteistöjä 214-13-902-3, 214-406-6-176 ja 214-406-6-225 sekä katu- ja virkistysaluetta koskeva asemakaava ja asemakaavamuutos (Tampionkadun asemakaava ja asemakaavamuutos).
Suunnittelualue sijaitsee Kankaanpäässä, noin 2,4 kilometrin etäisyydellä Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Kaava-alue sijoittuu Pansiankatua ja Tampionkatua risteävälle alueelle. Lännessä alue rajautuu rakentumattomaan teollisuuskiinteistöön ja idässä peltoaukeaan. Asemakaavamuutos on käynnistetty kaupungin aloitteesta alueen maanomistajilta saadun palautteen pohjalta. Suunnittelualue on tällä hetkellä osittain asemakaavoitettua aluetta.
Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on päivittää alueen asemakaava nykytilan mukaiseksi ja mahdollistaa liikennejärjestelyt Tampionkadulta alueen kiinteistöille. Tavoitteita edistetään osoittamalla suunnittelualueelle uutta katualuetta, jotta liikennejärjestelyt saadaan toteutettua.
Yritysvaikutukset Kaavamuutos parantaa alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä mahdollistamalla tarkoituksenmukaiset liikenneratkaisut alueella toimivien yritysten kiinteistöille.
Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää
Päätösehdotus
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä kaavaluonnoksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville AKL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti lausuntojen ja mielipiteiden jättämistä varten. Asemakaavahankkeen osallisia tiedotetaan kaavaluonnoksen nähtävillä olosta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Täytäntöönpano
Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelupäällikkö Elma Mettälä, 044 577 2732
|