RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 182
Liittyminen Numera Palvelut Oy:n irtokalusteiden yhteishankintaan
KHALL 18.05.2026 § 182
3014/02.08.00/2026
Valmistelija Mika Hatanpää
Numera Palvelut Oy on valmistellut irtokalusteita koskevaa yhteishankintaa, jonka kohteena ovat toimisto-, koulu-, oppilaitos- ja varhaiskasvatuksen kalusteet sekä niihin liittyvät palvelut. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä neljän (4) vuoden sopimuskaudelle.
Hankinta on jaettu seuraaviin osakokonaisuuksiin:
- Oppilas- ja koulukalusteet
- Toimisto- ja julkitilakalusteet
- Varhaiskasvatuksen kalusteet
Hankintaan sisältyvät lisäksi muun muassa asiakaspalvelu, layout- ja sisustussuunnittelu, inventointipalvelut sekä vanhojen kalusteiden kierrätyspalvelut.
Numera Palvelut Oy:n mukaan yhteishankintaan sitoutuminen tulee tehdä viimeistään 31.5.2026 mennessä, jotta hankintavolyymi voidaan huomioida kilpailutuksessa ja jotta kaupunki voi hyödyntää kilpailutettavaa puitesopimusta.
Kankaanpään kaupungin irtokalustehankinnat ovat vuositasolla suhteellisen vähäisiä, minkä vuoksi yhteishankintaan osallistuminen on tarkoituksenmukaista hankintojen tehokkaan toteuttamisen ja kilpailukykyisten sopimusehtojen varmistamiseksi.
Yhteishankintaan osallistuminen mahdollistaa kaupungille kilpailukykyiset hinnat, valmiiksi kilpailutetut sopimusehdot sekä hankintaprosessin hallinnollisen keventymisen.
Yritysvaikutukset Hankinnalla ei arvioida olevan merkittäviä yritysvaikutuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että Kankaanpään kaupunki liittyy Numera Palvelut Oy:n valmistelemaan irtokalusteiden yhteishankintaan ja sitoutuu hyödyntämään kilpailutettavaa puitejärjestelyä tarjouspyynnössä tarkemmin määriteltävällä tavalla.
Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan tekemään liittymiseen ja hankinnan valmisteluun liittyvät tarvittavat ilmoitukset ja asiakirjat.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Talousjohtaja
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
|