Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 186


Kokousasian teksti

 

Varhaiskasvatuksen laitosapulaisen toimen täyttölupa 1.8.2026 alkaen

 

SIVL 12.05.2026 § 50 

 

 

 

Valmistelija Tiina Pennanen

 

Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää tulosalueiden johtajien valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. tulosalueiden johtaja.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.

 

Kankaanpään kaupungin varhaiskasvatuksen laitosapulainen on irtisanoutunut 1.3.2026 alkaen. Laitosapulaisen tehtäviin kuuluu päiväkodin jakelukeittiössä työskentely sekä pyykkihuolto. Lisäksi pienissä yksiköissä

laitosapulainen auttaa päiväkotiryhmissä. Tehtävä on tarpeen täyttää vakituisesti 1.8.2026 alkaen. Talousarviossa on huomioitu määrärahat.

 

Yritysvaikutukset Ei yritysvaikutuksia

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Fabig Mari

 

Päätösehdotus 

Sivistyslautakunta päättää anoa kaupunginhallitukselta 1.8.2026 alkaen täyttölupaa varhaiskasvatuksen laitosapulaisen toimeen.

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen, tiina.pennanen@kankaanpaa.fi

 p. 044 577 2524

 

 

 

KHALL 18.05.2026 § 186  

2873/01.01.01/2026  

 

 

Valmistelija Tiina Pennanen

 

 

Yritysvaikutukset Ei yritysvaikutuksia

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää myöntää 1.8.2026 alkaen täyttöluvan varhaiskasvatuksen laitosapulaisen toimeen.

 

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Varhaiskasvatus

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213