RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 187
Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite - Kankaanpään kaupungin hankintojen paikallisuusasteen nostaminen
KHALL 18.05.2026 § 187
3020/02.08.00/2026
Valmistelija Anna Vanhahonko
Kankaanpään kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.5.2026 on tehty seuraavansisältöinen valtuustoaloite:
”Valtuustoaloite:
Kankaanpään kaupungin hankintojen paikallisuusasteen nostaminen
Kaupungin hankinnat ovat merkittävä osa julkisten varojen käyttöä ja mahdollisuus paikallisen elinvoiman vahvistamiseen. Hankinnoilla vaikutetaan siihen, mihin kaupungin käyttämät eurot ohjautuvat ja millaista yritystoimintaa, osaamista ja vastuullisuutta ne tukevat.
Hankintalainsäädäntö ei salli paikallisten yritysten suoraa suosimista, mutta lain puitteissa on käytettävissä runsaasti keinoja hankintojen valmisteluun niin, ettei ratkaisu perustu pelkästään hintaan. Käytännössä pienetkin hintaerot voivat ohjata hankinnat alueen ulkopuolelle, vaikka kokonaisharkinnan kannalta olisi perusteltua arvioida myös laatua, toimitusvarmuutta, palvelun toteuttamisen kannalta olennaista paikallistuntemusta sekä vaikutuksia kuntalaisiin ja alueen elinvoimaan. Paikallisuusasteen nostaminen ei tarkoita hankintalain vastaista suosimista, vaan hankintojen suunnittelua lain sallimissa rajoissa.
Esitän, että Kankaanpään kaupunki vahvistaa hankintaosaamistaan ja ottaa käyttöön hankintalain sallimia keinoja paikallisuusasteen nostamiseksi. Tähän olennaisena osana kuuluvat markkinavuoropuhelut, joiden kautta myös paikalliset yritykset voivat tuoda näkemyksensä hankintojen valmisteluun, hankintojen huolellinen suunnittelu ja tarkoituksenmukainen jakaminen osiin sekä laatu-, vastuullisuus- ja kestävyyskriteerien nykyistä vahvempi hyödyntäminen silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Lisäksi esitän, että hankintojen paikallisuusastetta seurataan vuosittain osana kaupungin hankintojen ja elinvoiman arviointia.
Kankaanpään Vihreä valtuustoryhmä 4.5.2026”
Liitteenä Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite 4.5.2026 – Kankaanpään kaupungin hankintojen paikallisuusasteen nostaminen
Yritysvaikutukset Asian jatkovalmistelussa arvioidaan mahdolliset yritysvaikutukset. Nyt tehtävä päätös koskee ainoastaan aloitteen siirtämistä valmisteltavaksi, eikä sillä tässä vaiheessa ole välittömiä yritysvaikutuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen elinvoimalautakunnan valmisteltavaksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Elinvoimalautakunta
Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213
|