Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 173


Kokousasian teksti

 

Omistajan ennakkokäsitys - Kankaanpään Asunnonhankinta Oy:n uuden lainan nostamiseen ja takauksen myöntämiseen

 

KHALL 18.05.2026 § 173  

755/02.05.06/2022  

 

 

Valmistelija Mika Hatanpää

 

Kankaanpään Asunnonhankinta Oy on laatinut kiinteistösalkutuksen sekä pitkän aikavälin suunnitelman kiinteistöjen korjaamisesta seuraavan 10 vuoden aikana. Suunnitelman tavoitteena on toteuttaa kiinteistöjen korjaukset hallitusti ja ennakoivasti kiinteistöjen käyttökelpoisuuden sekä arvon säilyttämiseksi.

 

Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus toteuttaa seitsemän kiinteistön kattokorjaukset, kahden kiinteistön ikkunoiden uusiminen sekä yhden kiinteistön ulko-oven uusiminen. Hankkeiden valmistelun käynnistämiseksi yhtiö hakee omistajan ennakkokäsitystä 1.000.000 euron lainan nostamiseen sekä kaupungin takaukseen lainalle. Urakoiden suunnittelu ja kilpailutus käynnistetään ennakkokäsityksen perusteella.

 

Varsinainen lainatakausta koskeva päätös tuodaan erikseen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi sen jälkeen, kun yhtiö on kilpailuttanut lainan nostamisen ja lainaehtojen kokonaisuus on tiedossa.

 

Kankaanpään Asunnonhankinta Oy:n pöytäkirja, lista korjattavista kiinteistöistä ja kiinteistösalkutus. Julkisuuslain 24 § määrittelee salassa pidettävät viranomaisasiakirjat, kuten:

  • Liikesalaisuudet (kohta 17).

 

Yritysvaikutukset 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus toteaa omistajan ennakkokäsityksenä, että Kankaanpään Asunnonhankinta Oy:lle myönnetään lupa valmistella 1.000.000 euron lainan nostaminen kiinteistöjen korjaushankkeiden toteuttamiseksi sekä hakea kaupungin takausta lainalle.

 

 

Päätös 

Nina Väkeväinen poistui kokouksesta esteellisenä eikä osallistunut asian käsittelyyn taikka päätöksentekoon.

 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kankaanpään Asunnonhankinta Oy

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210