RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 17.06.2026/Asianro 91
Teknisten palveluiden päätösvallan perusteet
TEKNL 20.11.2024 § 146
Valmistelija Pentti Saloniemi
Kankaanpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 30.9.2024 38 § Kankaanpään kaupungin hallintosäännön tarkistamisen, uusi hallintosääntö tulee voimaan 1.1.2025. Hallintosäännön uudistamisen yhteydessä on syytä myös tarkastaa ja päivittää vuosien kuluessa tehdyt delegointipäätökset.
Kankaanpään kaupungin hallintosäännössä todetaan lautakuntien yleisestä ratkaisuvallasta ja tehtävistä:
”22 § Lautakuntien yleinen ratkaisuvalta ja tehtävät
Lautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
Lautakunta ratkaisee, mikäli valtuusto tai kaupunginhallitus ei ole toisin päättänyt, seuraavat asiat:
- Lautakunta vastaa toimialansa yleisestä kehittämisestä, suunnittelusta ja toiminnan sekä talouden seurannasta.
- Lautakunta tekee esityksen vuotuisesta talousarviosta sekä siihen liittyvästä toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
- Lautakunta päättää toiminnassa noudatettavista yleisistä periaatteista ja ohjeista.
- Hyväksyy toimialallaan merkittävien hankkeiden tarveselvitykset, suunnitelmat, hankintaohjelmat ja muut vastaavat.
- Päättää toimialallaan järjestö- yms. avustusten myöntämisestä.
- Päättää toimialueensa erityislainsäädännön mukaan lautakunnalle kuuluvista asioista.
- Tekee esityksen toimialansa palveluista perittävien maksujen yleisistä perusteista (taksa).
- Päättää toimialansa palveluista ja muista suoritteista perittävistä maksuista, jollei toisin ole säädetty tai määrätty.
- Suorittaa muut lautakunnan toimialaan kuuluvat tehtävät.
- Lautakunnan ratkaisuvalta sopimuksissa ja hankinnoissa määräytyy hallintosäännön 24 §:n mukaan.
Lautakunta voi siirtää määräämälleen viranhaltijalle em. päätösvaltaa.”
Liitteenä olevaan listaan on koottu suoraan lainsäädännöstä tulevat toimivaltaperusteet sekä teknisen lautakunnan hallintosäännön 22 §:n mukaisesta ratkaisuvallasta tehdyt delegoinnit. Lista sisältää myös toimivaltakysymyksiä, joista ei ole tehty erillisiä päätöksiä, mutta jotka on mainittu hallintosäännön 16 §:n mukaisissa tehtävänkuvauksissa. Lista ei sisällä teknisen johtajan viranhaltijapäätöksillään tekemiä delegointeja.
Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan toimivaltaluettelon. Tämä päätös korvaa aiemmat teknisen lautakunnan tekemät delegointipäätökset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Rakennettu ympäristö -tulosalue / Esihenkilöt
Kaupunginkanslia
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|
TEKNL 17.06.2026
2175/03.03/2024
Valmistelija Pentti Saloniemi
Kankaanpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 4.5.2026 § 24 Kankaanpään kaupungin hallintosäännön tarkistamisen. Uudistettu hallintosääntö tuli voimaan 1.6.2026. Hallintosäännön uudistamisen yhteydessä on perusteltua tarkistaa ja päivittää myös delegointipäätökset.
Liitteenä olevaan luetteloon on koottu teknisen lautakunnan toimivallan edelleen delegoinnit. Luettelo perustuu suoraan lainsäädäntöön kuuluviin toimivaltasäännöksiin sekä teknisen lautakunnan hallintosäännön 22 § nojalla tekemiin delegointipäätöksiin. Lisäksi luettelo sisältää sellaisia toimivaltuuksia, joista ei ole tehty erillistä delegointipäätöstä, mutta jotka sisältyvät hallintosäännön 16 § määriteltyihin viranhaltijoiden tehtäviin ja vastuualueisiin.
Luettelon tarkoituksena on koota yhteen teknisen lautakunnan toimivallan edelleen siirtämistä koskevat määräykset ja käytännöt sekä selkeyttää toimivallan jakautumista organisaatiossa.
Luettelo ei sisällä teknisen johtajan viranhaltijapäätöksillään edelleen delegoimia toimivaltuuksia.
Yritysvaikutukset Päätöksellä ei ole merkittäviä välittömiä vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin. Toimivallan delegoinnin laajentaminen viranhaltijoille voi kuitenkin nopeuttaa päätöksentekoa ja siten sujuvoittaa yrityksiä koskevien asioiden käsittelyä.
Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan toimivaltaluettelon. Tämä päätös korvaa aiemmat teknisen lautakunnan tekemät delegointipäätökset.
Päätös
Täytäntöönpano Rakennettu ympäristö -tulosalue / Esihenkilöt
Kaupunginkanslia/Tiedonhallintasihteeri
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|