Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 63


Kokousasian teksti

 

Yhteistyö- ja ostopalvelusopimus vammaisten lasten APIP -toiminnan järjestämisestä Kankaanpäässä

 

SIVL 09.06.2026 § 63  

3049/00.04.02/2026  

 

 

Valmistelija Fabig Mari

 

Satakunnan hyvinvointialue vastaa niiden lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan tuottamisesta, joilla on oikeus vammaispalvelulain mukaiseen lyhytaikaiseen huolenpitoon. Hyvinvointialue on ostanut palvelun Kankaanpään kaupungilta, joka järjestää APIP -toimintaa sitä tarvitseville alkuopetusikäisille lapsille. Kankaanpään kaupunki on laskuttanut hyvinvointialueelta toiminnan järjestämisestä aiheutuneet kulut. Kankaanpään kaupunki vastaa toiminnan koordinoinnista, hakuprosessin järjestämisestä sekä henkilöstöstä. Kankaanpään kaupunki voi järjestää palvelun myös yhteistyössä kolmannen osapuolen kanssa.  Satakunnan hyvinvointialue on nyt esittänyt hyväksyttäväksi sopimusluonnoksen vammaisten lasten APIP -toiminnan tuottamisesta.

 

Perusopetuslain 48 b §:n mukaan kunta voi järjestää ja hankkia tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta 20 c ja 20 i §:ssä tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Kunta päättää APIP -toiminnan järjestämistavasta ja -paikoista sekä tavasta, jolla huoltajat voivat hakea lapselleen paikkaa toimintaan. Kunnan on sovellettava oppilasvalintaan yhdenvertaisia periaatteita.

 

Yhteistyö- ja ostopalvelusopimuksella sovitaan työn- ja vastuunjaosta sekä kustannusten jaosta Kankaanpään kaupungin ja hyvinvointialueen välillä. Hyvinvointialue tekee päätökset oppilaille, joilla hyvinvointialue katsoo olevan oikeus vammaispalvelulain mukaiseen lyhytaikaiseen huolenpitoon (aamu- ja iltapäivätoimintaan) sekä mahdolliseen kuljetuspalveluun. Mikäli ryhmätoiminta ei vastaa yksittäisen lapsen tai nuoren tarpeita, eivätkä sivistystoimen tekemät kohtuulliset mukautukset ole riittäviä, käyvät sopijapuolet asiasta neuvottelun. Hyvinvointialue vastaa tarvittavan muun palvelun järjestämisestä lapselle tai nuorelle.Kustannukset laskutetaan hyvinvointialueelta lapsikohtaisena vuorokausihintana.

 

Yritysvaikutukset Ei suoria yritysvaikutuksia

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Fabig Mari

 

Päätösehdotus 

Sivistyslautakunta päättää

  1. hyväksyä esitetyn sopimusluonnoksen liitteineen ja
  2. valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään tarvittavat tarkennukset sopimukseen.

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Arto Ala-Hannula

 Kari Kähkönen 

 APIP -toiminta

 Satakunnan hyvinvointialue Katariina Ristimäki

 

Lisätietoja antaa Mari Fabig, mari.fabig@kankaanpaa.fi, 044 5775 280