RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 216
Lahjakirja Ville Heinola
KHALL 15.06.2026
2140/12.04.00/2024
Valmistelija Mika Hatanpää
Ville Heinola on Kankaanpään Jääkarhujen kasvatti ja syntyperäinen kankaanpääläinen honkajokinen huippu-urheilija, joka on noussut jääkiekon kansainväliseen kärkeen. Heinolan jääkiekkoura sai alkunsa Kankaanpään Jääkarhujen lajiesittelytilaisuudessa Honkajoella, minkä jälkeen hän eteni määrätietoisella työllä paikallisilta ulkojäiltä ja Kankaanpään jäähallista maailman huipulle.
Jo juniorivuosinaan Heinola tunnettiin poikkeuksellisesta lahjakkuudestaan, pelinlukutaidostaan sekä vahvasta tahdostaan kehittyä. Hän pelasi oman ikäluokkansa lisäksi vanhemmissa ikäluokissa ja menestyi kaikilla tasoilla. Kankaanpään Jääkarhojen pitkäaikaiset valmentajat ovat korostaneet hänen sitoutumistaan harjoitteluun, esimerkillistä asennettaan sekä kykyään toimia joukkueensa luottopelaajana.
Ville Heinolan merkittävimpiä saavutuksia ovat muun muassa:
- Jääkiekon maailmanmestaruus 2026
- Nuorten (U20) maailmanmestaruus 2019
- Nuorten (U20) MM-pronssi 2021
- U20 MM-kisojen tähdistökentällinen 2021
Heinolan urakehitys osoittaa, että määrätietoinen työ, vahva oma tahto sekä laadukkaat paikalliset harrastusolosuhteet voivat johtaa kansainväliseen huippumenestykseen. Hän on koko uransa ajan tuonut esiin kasvattajaseuraansa Kankaanpään Jääkarhuja sekä kotiseutuaan Kankaanpäätä. Heinola toimii merkittävänä esikuvana alueen lapsille ja nuorille sekä osoittaa omalla esimerkillään, että myös pieneltä paikkakunnalta on mahdollista nousta maailman parhaiden joukkoon.
Kankaanpään kaupunki haluaa palkita Ville Heinolan hänen menestyksekkäästä urheilu-urastaan ja vuoden 2026 jääkiekon maailmanmestaruudesta. Heinola on esimerkillinen urheilija, arvostettu joukkuepelaaja sekä Kankaanpään tunnettu ja positiivinen lähettiläs niin kotimaassa kuin kansainvälisillä areenoilla.
Yritysvaikutukset -
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kankaanpään kaupunki lahjoittaa Ville Heinolalle metsäpalstan ja hyväksyy liitteenä olevan lahjakirjan.
Päätös
Täytäntöönpano Ville Heinola
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
|