RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 217
Rakennuksen myynti / Kyynärjärven vanha koulu
TEKNL 27.05.2026 § 79
Valmistelija Krista Mustaniemi
Kankaanpään kaupungin omistamalla kiinteistöllä 214–406–0006–108 sijaitsee Kyynärjärven vanha koulurakennus, osoitteessa Lohikontie 144, 38770 Lohikko. Rakennuksen tasearvo on 63 016,31 euroa (30.4.2026).
Rakennuksen alkuperäinen osa on valmistunut 1920-luvulla ja sitä on laajennettu 1950-luvulla. Rakennukseen on tehty peruskorjaus vuosina 1983–1984. Rakennuksen huoneistoala on 1 391 htm². Lämmitysmuotona on öljylämmitys ja rakennuksessa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Rakennus on liitetty vesi-, viemäri- ja sähköverkkoon. Rakennuksessa on osittain kaksi kerrosta sekä kellarikerros ja kylmä ullakko.
Alue on yleiskaavassa osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY). Mahdollinen käyttötarkoituksen muutos voi edellyttää kaavamuutosta, jonka hakemisesta ja siihen liittyvistä kustannuksista vastaa ostaja.
Rakennus ei ole kaupungin omassa palvelutuotannossa 1.6.2026 alkaen, eikä sille ole osoitettu tulevaa käyttöä kaupungin toiminnassa.
Rakennuksen ylläpidosta aiheutuu kaupungille vuosittaisia kustannuksia ja sen kunto edellyttäisi merkittäviä korjaustoimenpiteitä, mikäli rakennus säilyisi kaupungin omistuksessa.
Rakennuksesta on laadittu rakennetekninen kuntotutkimus vuonna 2017 (A-Insinöörit Suunnittelu Oy). Tutkimuksen perusteella rakenteisiin, kuten välipohjiin, ulkoseiniin ja yläpohjaan, on muodostunut mikrobivaurioita, jotka edellyttäisivät laajoja peruskorjaustasoisia toimenpiteitä. Vaurioita on muodostunut paikallisesti mm alapohjaeristeisiin (1920-luvun sokkelihalkaisut), välipohjaeristeisiin ja yläpohjaeristeisiin (katto-
vuodot, kondenssi).Lisäksi rakenteet eivät ole ilmatiiviitä, minkä seurauksena epäpuhtauksia voi siirtyä vaurioituneista rakenneosista sisäilmaan. Rakenteiden ilmatiiveyden saavuttaminen nykyisillä rakenteilla olisi haastavaa ja edellyttäisi merkittäviä rakenteellisia toimenpiteitä.
Kyynärjärven koulun toiminta on siirtynyt vuokratiloihin 1.1.2024 alkaen. Tämän jälkeen vanhasta koulurakennuksesta käytössä ovat olleet sisäliikunta- ja teknisen käsityön tilat.
Kaupungin kiinteistöhallinnan ja talouden näkökulmasta on tarkoituksenmukaista asettaa määräala kiinteistöstä 214–406–0006–108 rakennuksineen myyntiin avoimella tarjousmenettelyllä. Rakennus myydään purkukuntoisena. Lisäksi myyntiin esitetään kiinteistö 214–429–0001–0109, joka liittyy aluekokonaisuuteen.
Myytäväksi esitettävien alueiden alustava kokonaispinta-ala on noin 7 260 m², josta kiinteistön 214–406–0006–108 määräalan osuus on noin 6 960 m² ja kiinteistön 214–429–0001–0109 osuus noin 300 m². Lopulliset pinta-alat määräytyvät lohkomistoimituksessa. Ostaja vastaa lohkomiskustannuksista.
Rakennettu ympäristö -tulosyksikkö vastaa kohteen myyntimenettelyn valmistelusta ja toteuttamisesta yhteistyössä valittavan kiinteistövälittäjän kanssa.
Yritysvaikutukset Kohteen myyntiin asettaminen voi lisätä alueen elinvoimaa tarjoamalla yrityksille mahdollisuuden kiinteistön kehittämiseen ja uuteen käyttöön.
Esittelijä Tekninen johtaja Pentti Saloniemi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää asettaa myyntiin kiinteistön 214–429–0001–0109 sekä määräalan kiinteistöstä 214–406–0006–108 rakennuksineen yhtenä kokonaisuutena ilman pohjahintaa. Kaupunginhallitus valtuuttaa rakennettu ympäristö -tulosyksikön asettamaan kohteen julkiseen myyntiin avoimella sähköisellä huutokaupalla.
Kaupunginhallitus päättää kohteiden myynnistä tarjouskilpailun päätyttyä.
Myynnistä aiheutuneet kustannukset kirjataan samalle kustannuspaikalle kuin myynnistä saatavat tulot.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, 044 577 2620
Tilapalvelupäällikkö Krista Mustaniemi, 044 577 2640
|
KHALL 15.06.2026
3018/10.03.02.02/2026
Valmistelija Mika Hatanpää
Yritysvaikutukset Kohteen myyntiin asettaminen voi lisätä alueen elinvoimaa tarjoamalla yrityksille mahdollisuuden kiinteistön kehittämiseen ja uuteen käyttöön.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää asettaa myyntiin kiinteistön 214–429–0001–0109 sekä määräalan kiinteistöstä 214–406–0006–108 rakennuksineen yhtenä kokonaisuutena ilman pohjahintaa. Kaupunginhallitus valtuuttaa rakennettu ympäristö -tulosyksikön asettamaan kohteen julkiseen myyntiin avoimella sähköisellä huutokaupalla.
Kaupunginhallitus päättää kohteiden myynnistä tarjouskilpailun päätyttyä.
Myynnistä aiheutuneet kustannukset kirjataan samalle kustannuspaikalle kuin myynnistä saatavat tulot.
Päätös
Täytäntöönpano Tekniset palvelut
Talouspalvelut
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
|