Dynasty tietopalvelu
Kankaanpään kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 220



Kokousasian teksti

 

Kankaanpään kaupungin lausunto muistioon perusopetuksen koulujen loma-aikojen muuttamisesta

 

SIVL 09.06.2026 § 65 

 

 

 

Valmistelija Fabig Mari

 

Opetusministeri on pyytänyt lausuntoa muistioluonnoksesta, joka käsittelee koulujen ja oppilaitosten loma-aikojen nykykäytäntöjä sekä esittelee mallin, joka havainnollistaa kesäloman aloittamisen siirtämistä kahdella viikolla nykyistä myöhemmäksi kesäkuulle ja koulutyön aloittamista elokuun puolivälin jälkeen. Lisäksi mallissa on otettu huomioon pidentyvän kevätlukukauden keventäminen uudella, huhtikuun loppuun ajoittuvalla kevätlomalla.

 

Kankaanpään opetustoimessa on valmisteltu lausunto yhteistyössä koulutustiimin kanssa.

 

Yritysvaikutukset Lausunnolla ei ole suoria yritysvaikutuksia. Lausunnossa kuitenkin todetaan, että koulujen loma-aikojen mahdollisella muuttamisella voi olla välillisiä vaikutuksia erityisesti matkailu-, palvelu- ja tapahtuma-aloille sekä perheiden kulutuskäyttäytymiseen. Vaikutusten kokonaisarviointi edellyttää valtakunnallista jatkoselvitystä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Fabig Mari

 

Päätösehdotus 

Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle lausunnon hyväksymistä.

 

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa sivistysjohtaja Mari Fabig, mari.fabig@kankaanpaa.fi, 044 5775 280

 

 

 

KHALL 15.06.2026    

3037/12.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

 

Yritysvaikutukset Lausunnolla ei ole suoria yritysvaikutuksia. Lausunnossa kuitenkin todetaan, että koulujen loma-aikojen mahdollisella muuttamisella voi olla välillisiä vaikutuksia erityisesti matkailu-, palvelu- ja tapahtuma-aloille sekä perheiden kulutuskäyttäytymiseen. Vaikutusten kokonaisarviointi edellyttää valtakunnallista jatkoselvitystä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon perusopetuksen koulujen loma-aikojen muuttamisesta.

 

 

Päätös 

 

 

 

Täytäntöönpano Lausuntopalvelu

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Mari Fabig, 044 577 5280

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213