RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 43
Honkajoen Teollisuustien ja Katajistontien asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotus nähtäville
KAUPSL 16.06.2026
2133/10.02.03/2024
Valmistelija Elma Mettälä
Honkajoen Teollisuustien ja Katajistontien asemakaava ja asemakaavan muutos kuulutettiin vireille 31.10.2024. Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 7.11.-9.12.2024 välisen ajan. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hyväksyä kaavaluonnoksen ja asettaa sen nähtäville kokouksessaan 26.8.2025 § 51. Kaavaluonnos pidettiin julkisesti nähtävillä 4.9.-2.10.2025 välisen ajan.
Asemakaavan keskeisenä tavoitteena on päivittää voimassa oleva asemakaava kuvaamaan tämänhetkistä kaavatilannetta sekä laatia suunnittelualueen kaavoittamattomalle alueelle ajantasainen asemakaava. Teollisuustien pohjoispuolelle on rakennettu kevyen liikenteen väylä alueen turvallisen liikennöinnin järjestämiseksi. Kaava laaditaan uuden tiealueen mukaisesti.
Kaavaluonnoksesta saatiin yhteensä neljä lausuntoa. Lausunnot saatiin Satakunnan pelastuslaitokselta, Satakunnan Museolta, Satakuntaliitolta sekä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta (1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirasto ja Lounais-Suomen Elinvoimakeskus). Kaavaluonnoksesta saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet on esitelty tarkemmin kaavaselostuksen luvussa 4.7. Saadut lausunnot merkitään tiedoksi ja niiden sisältö on huomoitu suunnittelutyön seuraavissa vaiheissa.
Yritysvaikutukset Asemakaava ja asemakaavamuutos mahdollistaa yritystoiminnan edellytykset alueella jatkossakin.
Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää
Päätösehdotus
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä kaavaehdotuksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että Honkajoen Teollisuustien ja Katajistontien asemakaavaehdotus asetetaan AKL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Viranomaisilta pyydetään lausunnot kaavaehdotuksesta ja osallisilla on mahdollisuus jättää muistutus kaavan nähtävilläoloaikana.
Päätös
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Elma Mettälä, kaupunkisuunnittelupäällikkö, 044 577 2732
|