RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 44
Kaavoitushakemus Koskenniemenkatu 3
KAUPSL 16.06.2026
3047/10.02.03/2026
Valmistelija Elma Mettälä
Kankaanpään kaupungin suunnittelutoimisto on vastaanottanut 29.5.2026 kaavoitushakemuksen koskien Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan kiinteistöä 214-406-12-36.
Kaavoitushakemuksen tavoitteena on käyttötarkoituksen muutos, jossa varastorakennuksena toimiva rakennuksen osa muutetaan monitoimitilaksi. Tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen estäminen.
Kaavoitushakemus on laadittu Kankaanpään helluntailähetys ry:n toimesta.
Suunnittelutoimisto kannattaa kaavoitushakemuksen mukaista asemakaavamuutosta. Asiasta on käyty keskustelua lisäksi kaupungin rakennettu ympäristö-tulosyksikön kanssa. Kaavamuutoksen vaikutukset kaupunkiympäristöön nähdään myönteisinä eikä kaavamuutokselle nähdä estettä.
Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää
Päätösehdotus
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä kaavoitushakemuksen mukaisen asemakaavamuutoksen.
Päätös
Täytäntöönpano
Lisätietoja antaa Elma Mettälä, kaupunkisuunnittelupäällikkö, 044 577 2732
|