RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.06.2026/Pykälä 237
Talouden toteuma
KHALL 29.06.2026 § 237
2953/02.02.02/2026
Valmistelija Ari Virolainen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.12.2025 § 82 vuoden 2026 talousarvion sekä vuosien 2027–2028taloussuunnitelman. Pohjois-Satakunnan Seutuverkon kauppa toteutui tammikuussa 2026. Kaupan johdosta Hallinto- ja tukipalvelujen tulosyksikköön kirjattiin noin 1,1 miljoonan euron suuruinen kertaluonteinen tuotto, jota vastaava talousarviomuutos tehtiin vuoden 2026 talousarvioon.
Alkuperäinen talousarvio oli noin 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarviomuutoksen jälkeen vuoden 2026 tavoitteeksi muodostui noin 40 000 euron ylijäämäinen tulos eli käytännössä tasapainoinentilikausi. Kertaluonteinen tuotto on kirjattu tuloslaskelman toteumassa muihin toimintatuottoihin eikä satunnaisiin tuottoihin, kuten muutetussa talousarviossa.
Tammi–huhtikuun toteuma oli noin 1,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun vastaavana ajankohtanavuonna 2025 tilikauden tulos oli noin 0,7 miljoonaa euroa positiivinen. Vuosikate oli huhtikuun lopussa noin 3,0 miljoonaa euroa.
Toimintatuottoja kertyi huhtikuun loppuun mennessä noin 4,3 miljoonaa euroa, mikä vastaa 43,3 prosenttiatalousarviosta. Toteuma sisältää noin 1,1 miljoonan euron kertaluonteisen tuoton.
Toimintakulujen toteuma oli noin 14,2 miljoonaa euroa eli 30,24 prosenttia talousarviosta. Toimintakate oli huhtikuun lopussa noin -9,9 miljoonaa euroa. Toimintakukulut olivat kasvaneet tammi-huhtikuussa edelliseen vuoteen verrattuna vajaa 500 000 euroa.
Verotuloja kertyi tammi–huhtikuussa noin 10,5 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia noin 3,5 miljoonaa euroa. Verotulojen ja valtionosuuksien kertymä jäi hieman edellisvuotta pienemmäksi.
Koko vuoden arviointia vaikeuttavat edelleen maailmantalouden epävarmuus sekä sen vaikutukset kuntatalouteen, kustannustason kehitykseen ja verotulojen kertymään. Lisäksi toimintatuottoihin sisältyvä merkittävä kertaluonteinen tuotto parantaa alkuvuoden tulosta tilapäisesti.
Kankaanpään valtionosuudet ovat arvion mukaan vuonna 2026 yhteensä 10,6 miljoonaa euroa eli noin 0,8 miljoonaa euroa edellistä vuotta pienemmät. Tämä johtuu erityisesti valmistavan opetuksen valtionosuuksista ja niiden ennakoista, jotka ovat vuonna 2026 yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat noin 1,3 miljoonaa euroa. Talousarviossa 2026 valtionosuuksien määrä 10,5 miljoonaa euroa eli ne ovat toteutumassa talousarvion mukaisina.
Verotulot ovat talousarviossa 29,9 miljoonaa euroa. Huhtikuussa verotuloista on toteutunut 31,9 %. Liitteenä on verotulojen toteuma puolen vuoden osalta. Verotulot ovat kasvaneet vuoden ensimmmäisen puolen vuoden aikana noin 500 000 euroa.
Kuntaliiton toukokuisen ennusteen mukaan Kankaanpään verotulot olisivat vuonna 2026 yhteensä 29,5 miljoonaa eli 0,4 miljoonaa euroa talousarviota pienemmät.
Toukokuun tuloslaskelma esitetään kokouksessa. Alustavan arvion mukaan ylijäämä on toukokuun lopussa noin 1,1 miljoonaa euroa. Yksittäisinä kuukausina huhti- ja toukokuu ovat aiempien vuosien tavoin merkittävästi alijäämäisiä johtuen mm. verotilitysten aikataulusta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee talouden toteuman tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Lisätietoja antaa talousjohtaja Ari Virolainen 044 577 2241
kaupunginjohtaja Mika Hatanpää 044 577 2210
|