RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.06.2026/Pykälä 240
Lausunto Kolmihaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotusta koskien
KHALL 29.06.2026 § 240
476/10.02.02/2022
Valmistelija Elma Mettälä
Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee Kolmihaaran tuulivoimahanketta Isojoen kuntaan. Hankealue sijoittuu Isojoen kunnan eteläosaan Kankaanpään kaupungin rajalle noin kahden kilometrin etäisyydelle Isojoen keskustaajamasta.
Isojoen kunnanhallitus on päättänyt 11.5.2026 kokouksessaan asettaa Kolmihaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksen nähtäville. Kaavaehdotus ja Natura arviointien julkiset versiot pidetään nähtävillä 18.5.-6.7.2026 välisen ajan kunnan verkkosivuilla. Isojoen kunta varaa viranomaisille mahdollisuuden lausua Kolmihaaran tuulivoimahankkeen kaavaehdotuksesta.
Kankaanpään kaupunki on valmistellut lausunnon Kolmihaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotusta koskien ja esittää lausunnossaan, ettei Kolmihaaran tuulivoimahankkeesta saa aiheutua haittaa Kankaanpään kaupungin alueen kiinteistöille.
Lausunnon mukaan Kankaanpään kaupungin alueelle ei saa muodostua kaavoituksesta sellaisia haitallisia vaikutuksia, jotka aiheuttavat rakentamis- tai maankäyttörajoituksia, heikentävät kiinteistöjen käytettävyyttä tai muutoin aiheuttavat haittaa alueen kiinteistöille tai niiden käytölle. Kankaanpään kaupunki edellyttää, että hankkeen toteuttaminen ei estä eikä vaikeuta kaupungin alueen nykyistä tai tulevaa kaavoitusta, rakentamista, elinkeinotoimintaa tai muuta alueiden käyttöä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy valmistellun lausunnon Kolmihaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta. Hyväksymisen jälkeen lausunto toimitetaan Isojoen kunnalle.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Isojoen kunta
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Elma Mettälä, 044 577 2732
|