RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Esityslista 23.06.2026/Asianro 13
Hallintokuntien kuulumiset
Vanvamne 23.06.2026
- Liikuntapalvelut
- Uimahalli on kesätauolla ajalla 29.6.–9.8.2026.
- Liikuntakeskuksen pysäköintialue on saanut uuden asfalttipinnan, mikä parantaa alueen turvallisuutta ja esteettömyyttä.
- Urheilukentän katsomo on saanut uuden ilmeen maalauksen myötä. Työ toteutettiin yhteistyössä paikallisen taidekoulun kanssa.
- Liikuntapalvelut on saanut myönteisen hankerahoituspäätöksen Honkajoen urheilukentän perusparantamiseen. Hankkeen tarkempi aikataulu valmistellaan myöhemmin.
- Jääkiekkokaukaloiden uudelleensijoittaminen Niinisalossa ja Venesjärvellä on valmistelussa alueiden liikuntaolosuhteiden kehittämiseksi.
- Porin Prikaatin valatilaisuus järjestetään liikuntakeskuksen alueella 14.8.2026.
- Kankaanpää SyysAction -tapahtuma koululaisille järjestetään liikuntakeskuksessa 22.–23.9.2026.
- Uudet pelastuslautat on asennettu Niinisalon ja Vihteljärven uimarannoille parantamaan vesiturvallisuutta.
- Niinisalon uimarannalle on rakennettu uusi pukukoppi käyttäjien palveluiden parantamiseksi.
- Liikuntakeskukseen on valittu uusi yrittäjä, Kirsikka. Kahvila- ja palvelutoiminta käynnistyy elokuun 2026 aikana.
- Yhteisen HYTE-tiedon Satakunta -hanke
o Kankaanpään kaupunki on mukana Satakunnan Yhteisökeskuksen koordinoimassa Yhteisen HYTE-tiedon Satakunta -hankkeessa, jolle on haettu Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahaa. Hanke toteutetaan vuosina 2027–2029.
o Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kuntien, hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakuntien yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
o Lisäksi hankkeessa kehitetään yhteistä tiedolla johtamista, hyvinvointitiedon hyödyntämistä sekä päätöksenteon tueksi tarvittavaa yhteistä tilannekuvaa.
o Tavoitteena on, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen näkyy entistä vahvemmin kuntien ja hyvinvointialueen päätöksenteossa.
- Satakunnan etsivä vanhustyö -hanke
o Kankaanpään kaupunki on mukana yhteistyökumppanina Satakunnan hyvinvointialueen valmistelemassa Satakunnan etsivä vanhustyö -hankkeessa, jolle haetaan Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahaa.
o Hankkeen tavoitteena on kehittää etsivää vanhustyötä, ehkäistä ikääntyneiden päihdehaittoja, tukea toimintakykyä ja osallisuutta sekä vähentää yksinäisyyttä ja turvattomuuden tunnetta.
o Lisäksi hankkeessa vahvistetaan kuntien, hyvinvointialueen ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä kehitetään iäkkäiden hyvinvointia tukevia palveluja ja toimintamalleja.
o Mikäli hanke saa rahoituksen, Kankaanpään kaupunki osallistuu hankkeen kehittämis- ja yhteistyötoimenpiteisiin omien resurssiensa puitteissa.
-
-
- Kulttuuripalvelut
- Tekniset palvelut
Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsee liikuntapalveluiden, kulttuuripalveluiden ja teknisten palveluiden ajankohtaiset asiat tiedoksi. Neuvosto pitää myönteisinä liikuntaolosuhteiden kehittämiseen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä ikääntyneiden osallisuuden vahvistamiseen tähtääviä hankkeita ja toimenpiteitä sekä seuraa niiden etenemistä. Lisäksi neuvosto merkitsee tiedoksi Kankaanpään kaupungin osallistumisen Yhteisen HYTE-tiedon Satakunta -hankkeeseen sekä Satakunnan etsivä vanhustyö -hankkeen valmisteluun yhteistyökumppanina.
Päätös
|